Yhteiskunnan hidas ja vääjäämätön(?) itsetuho

Suomessa, kuten miltei kaikissa valtioissa nykyään, eletään jatkuvasti hitaan ja luultavasti vääjäämättömän itsetuhon edessä. Valtio kuristaa itsensä hengettömäksi lisäämällä jatkuvasti sääntelyä, byrokratiaa ja verotusta, sekä omaamalla yhä uusia tehtäviä itselleen. Seurauksena on vuosi vuodelta yhä monimutkaisempi, tehottomampi ja oikeaa työntekoa vastustavampi valtio. Tilalle tulee äärettömyyksiin saakka paisuva sääntely lupa- tuki- ja kieltoviidakkoineen, jossa tavallinen kansalainen ei lopulta edes viitsi yrittää pysyä perässä, eikä teollisuus ja yrittäjät kykene pysymään perässä. Oikeiden töiden tekemisen sijasta ihmisten aika ja rahat kuluvat poliitikkojen ja byrokraattien halujen palvelemiseen. Koska tämän kehityksen myötä valtion (ja kansalaistenkin) kulut lisääntyvät ja tulot vähentyvät, ainoa keino tekohengittää järjestelmää on ottaa lisää velkaa. Täsmälleen kuten länsimaissa on tehty ja tehdään yhä kiihtyvämmällä vauhdilla koko ajan.

Valtion ja koko yhteiskunnan itsetuhon voisi helposti ajatellen estää tilanne, jossa tuotannon tehostumisen seurauksena hyvinvointi kasvaa nopeammin kuin mitä valtio kykenee sääntelyä, byrokratiaa ja verotusta lisäämään (ja sitä kautta kuristamaan hyvinvointia). Valtion itsetuhon voisi myös ajatella estyvän sillointällöin tapahtuvien vallankumouksten ansiosta, joilla "pöytä putsattaisiin" ja aloitettaisiin uudestaan puhtaammalta pöydältä. Väitän kuitenkin, että länsimaissa kumpikaan näistä pelastuskeinoista ei enää tapahdu. Järjestelmässä on sisäänrakennettuna miltei väistämätön ja hidas itsetuhojärjestelmä, joka ei valitettavasti kuitenkaan ole niin tehokas, että se lopulta ihan oikeasti tuhoaisi järjestelmän totaalisesti viimeistä ajatustakin myöden.

Arvelen itse, että esimerkiksi Suomessa vuosina 1950-1980 (tai vaikka 1900-1980) tuotanto kykeni kasvamaan niin paljon, että hyvinvointi kasvoi vaikka sääntelyä ja byrokratiaa lisättiin. Maaseutuyhteiskunnasta siirryttiin teolliseen ja jälkiteolliseen yhteiskuntaan ja koneiden ja energiankäytön lisääntyminen kasvatti työn tehoa huimasti. Toisaalta saattoi olla, että sääntelyä ei lisätty mitenkään huimaa vauhtia, koska puheita "hyvinvointiyhteiskunnasta" ei oikeasti vielä ollut, eikä valtiota pidetty ratkaisuna kaikkiin mahdollisiin todellisiin ja kuviteltuihin ongelmiin. Ihmisillä oli oikeasti tuottavia töitä joista syntyi oikeasti kaivattuja tuotteita ja palveluita ja kaikkien elintaso ja hyvinvointi kasvoi. Tämä oli ja on kuitenkin aina vain tilapäinen tilanne, ei mikään pysyvä olotila.

Toisesta "pelastuskeinosta" lienee Viro hyvä esimerkki. Vallankumous romahdutti Neuvostoliiton ja virolaiset pääsivät aloittamaan puhtaalta pöydältä, siirtyen pikapikaa markkinatalouden suuntaan, valtion sääntelyä ja verotusta minimoiden. Seurauksena olikin huima elintason kasvu ja yhä EU:n ennätysalhainen työttömyys ja velkaantuminen. Esimerkiksi Venäjällä ja Valko-Venäjällä ei ole samalla tapaa lähdetty puhtaalta pöydältä, koska vanhat tavat ja puolueet ovat yhä voimissaan ja valtiouskovaisuuden perinne elää vahvana. Seuraukset ovat tietysti sen mukaiset. Vallankumouskin on kuitenkin vain tilapäinen tilanne, eikä mikään pysyvä olotila.

Suomessa, eikä muissakaan ns. länsimaissa ole enää toivoakaan tilanteesta, jossa työn tuottavuus voisi kasvaa räjähdysmäisesti ja valtio malttaisi olla lisäämättä sääntelyään. Nykyinen sääntely tappaa tuottavuutta jo liiaksi ja toisaalta valtio lisää jatkuvasti sääntelyään yhä kiihtyvällä tahdilla. Tarvittaisiin vähintään fuusiovoimaa tai jotain muuta käsittämätöntä teknista harppausta, joka mahdollistaisi tehokkaan työskentelyn kaiken tämän säätelyn ja verotuksen allakin yhä suuremmalle osalle kansasta. Suomessa ei ole myöskään toivoa vallankumouksesta, koska olemme "rauhaisa länsimainen demokratia" ja pölhöt uskovat että olemme jo kehityksen huipulla eikä parempaa systeemiä enää voi olla olemassakaan (huomatkaa, että esimerkiksi Neuvostoliitossa jengi tajusi kyllä, että heidän systeeminsä on huonompi kuin länsimaiden, kun länsimaissa oli sentään autot, telkut ja leipää pöydässä ja heillä ei) ja totta se onkin osittain: Mitään suurta valtiota tai valtioita ei ole, joissa systeemi toimii paremmalla tapaa, johon ihmiset voisivat nykysysteemiä verrata ja huomata siten nykysysteemin ongelmat.

Mutta eikö yhteiskunnan itsetuho, joka kuitenkaan ei ole totaalinen itsetuho, ole hieman ristiriitainen väite? Eikö yhteiskunnan evoluutio sanele, että mitä tapahtui Neuvostoliitossa, tapahtuu myös aikoinaan meillä, eli systeemi vain romahtaa kasaan, pyyhitään pöytä puhtaaksi, aloitetaan alusta ja koetetaan tehdä uudestaan paremmin? Miksei se muka voi tapahtua? Tapahtuihan se Virossakin?

Katsokaa Venäjää. Mitä siellä tapahtui? Mihin siellä on päädytty? Vallankumous tuli ja toki, järjestelmä on parempi kuin Neuvostoliitossa, mutta onko se yhtä hyvä tai parempi kuin vaikkapa Virossa? No ei helvetissä ole. Yhteiskunnan romahtaminen ei tarkoita, että automaattisesti puhdistettaisiin pöytä ja lähdettäisiin toiseen suuntaan kehityksessä. Kehitys voi palata muutamia askelia parempaan suuntaan ja jatkaa jälleen kiihtyvällä vauhdilla kohti tiiliseinää. Virossa on tehty hyviä askelia, mutta suunta EU:n jäsenenä on silti täysin selvä ja väistämätön: Tiiliseinä. Suunta ei ole muuttunut, ainoastaan peruutusvaihde oli tovin aikaa kytkettynä. Old habits die hard.

Miksi ihmeessä? Mikä ihmisiä vetää valtiojohtoisuuteen aina uudelleen ja uudelleen?

Ihmiset ovat itsekkäitä paskiaisia tai vain hyvää tarkoittavia hölmöjä. Ihmisillä on tapana joukolla tai voimalla alistaa heikompiaan. Joukosta löytyy vielä tavanomaista kusipäisempiä ja narsistisimpia, jotka haluavat päästä määräilemään muita. Kas näin onkin jo selitetty aika lyhyesti ja selkeästi, miksi ihmiset pyrkivät (ovat itsekkäitä tai tarkoittavat vain hyvää sen enempää ymmärtämättä asioita) demokratian (enemmistön valta) avulla määräämään muita ja saamaan jotkut virkamiehet (kusipäisemmät narsistit) ajamaan sellaista aivan elämäntyönään (määräilemään muita). Kun sitten joku keksii, että tämä kaikki voidaan kirjoittaa paperille ja kutsua sitä laiksi joka sallii sen kaiken, ihmiset taputtavat innoissaan käsiään. Jokainen kuvittelee vielä kaiken lisäksi hyötyvänsä systeemistä, viljelijälle luvataan maataloustukea, tupakoitsijalle halpoja savukkeita ja tupakoinnin vastustajalle tupakoinnin kieltämistä ja niin edelleen. Nopeasti ollaankin jo tilanteessa, jossa kaikki uskovat hyötyvänsä systeemistä ja entistä aggressiivisimmin vaativat lisää hyötyjä ja poikkeuksia itselleen. Ihmiset uskovat, että on normaalia määrätä heidän ja muiden elämästään. Nykyaikainen yhteiskunta on (taas) syntynyt.

Kun toisaalta kansa uskoo mantraan "hyvinvointivaltiosta" ja valtio on saanut suuren määrän ihmisiä riippuvaiseksi valtiosta, sen tukiviidakosta, lisensseistä tai työpaikoista, ihmisillä on vähän intressejä lähteä tämmöistä systeemiä romuttamaankaan. Pelko omien vähienkin etujen ja rahojen menettämisestä on suuri. Eihän nyt vaikkapa eläkejärjestelmää sovi kyseenalaistaa, kukas pahus sitten "minun" eläkkeeni maksaisi häh? Kaikki suomalaiset on jo sidottu niin sitkeästi kiinni valtioon ja sen toimintaan, että ajatus niistä eroon joutumisesta tuntuu ihmisistä varmasti pelottavalta. Ihmiset yksilöinä pyrkivät maksimoimaan oman hyötynsä, nykysysteemissä käytännössä muiden kustannuksella, niellen mahdolliset takaiskut ja lapsellisesti toivoen asioiden kääntyvän vielä parempaan suuntaan. Hidas itsetuho on käynnistetty.

Ainoa ratkaisu hitaan itsetuhon estämiseksi nyt ja aina tulevaisuudessakin on suunnanmuutos, tarkemmin sanottuna tasan 180 astetta.

Sen sijaan, että pyritään sääntelemään asioita, pitäisi sääntelyä purkaa eikä uutta rakentaa tilalle. Sen sijaan, että byrokratisoidutaan, pitäisi kaikkea sekaantumista vähentää eikä lisätä millekkään sektorille mistään syystä. Sen sijaan, että verotetaan enemmän ja mitä monimutkaisemmin, pitäisi verotusta pienentää ja yksinkertaistaa. Sen sijaan, että valtion (ja kuntien) annetaan ottaa yhä uusia tehtäviä ja päämääriä itselleen, niiden tehtäviä pitäisi karsia.

Mitä nopeammin, enemmän ja perusteellisemmin tuo tehtäisiin, sitä vähemmän se loppujen lopuksi kirpaisisi.

Tärkein uudistus tulisi kuitenkin tapahtua ihmisten ajattelussa ja toiminnassa. Muutoin on vaarana, että kehitys kääntyy ja jatkamme taas matkaa kohti tiiliseinää, kansa kun tietenkin saa päättää mitä tehdään. Ihmisten pitäisi ymmärtää paitsi hyvinvointivaltion tehottomuus ja pahuus, myös sen vääjäämätön lopputulos. Ihmisten pitäisi päästä irti valtiouskovaisuudestaan ja uskaltaa itse ottaa vastuu omista teoistaan ja valinnoistaan. Ihmisten pitäisi ymmärtää, että suurinosa kaikista ongelmista johtuu valtion toiminnasta ja ongelmia ei voi parantaa lisäämällä toimintaa, joka ongelmat on alunperinkin synnyttänyt. Sääntelyä ei voi säännellä pois, byrokratiaa ei voi byrokratisoida pois, eikä verotusta voi verottaa pois. Ei yhtään sen enempää, kuin että ihmisten elinikää voi pidentää säämällä laki, joka kieltää kuolemasta.

Muutosta ei voi säätää. Muutosta ei voi määrätä. Muutosta ei voi suunnitella. Todellinen muutos olisi nimenomaan sitä, että puretaan tehdyt asiat ja systeemit pois eikä rakenneta mitään tilalle. Muutos ei tule valitsemalla valtaan poliitikkoja, jotka tekevät paljon muutoksia, vaan valitsemalla valtaan poliitikkoja, jotka tuhoavat jo tehtyjä muutoksia minkä vaan ehtivät. Neroudessaan systeemi on yksinkertainen: Paremman yhteiskunnan ja valtion saisi, kun sellaista ei edes yritetä rakentaa vaan päinvastoin, tuhota.

Mutta kuinka moni haluaisi äänestää valtaan poliitikkoa, joka ilmoittaa haluavansa lakkauttaa eläkkeet, peruskoulun, julkisen terveydenhuollon, päihdepolitiikan, jne.? Siinäpä se, ei juuri kukaan, koska kaikki ihmiset ovat nykyään niin riippuvaisia valtiosta ja niin aivopestyjä muutosta vastaan. Siksi minä uskonkin vakaasti, että Suomi(kin) on menossa kohti vääjäämätöntä itsetuhoa. Yhä uudelleen ja uudelleen.