31. toukokuuta 2007

Viheruskovaiset hörhöilevät Olkiluodossa

Ryhmä pitkätukkaisia poikia ja kaljupäisiä tyttöjä on sitten voittanut säteilypelkonsa ja uskaltautunut Olkiluodon ydinvoimalan rakennustyömaalle. Aikomuksena heillä on ollut ilmeisesti herättää huomiota Suuresta Saatanasta, ydinvoimasta itsestään. Koska heidän valheensa ydinvoimasta on jo useasti kumottu, he sen sijaan koettavat muka nostaa esille rakennustyömaahan liittyviä "ongelmia". Ainoa, mitä he ovat todellisuudessa saavuttaneet, on pienen ripauksen sääliä, kun raukat kiikkuvat nosturissa päiväkausia sateessa ja helteessä, eikä mikään muutu, eikä rakentamiseen tullut edes taukoa, eikä 6. eikä 7. ydinvoimala ole yhtään sen kauempana kuin ennen heidän tempaustaan.

Viherhörhöt olisivat voineet pitää mielenilmauksensa yhtä hyvin vaikkapa Olkiluodon ydinvoimalan nätissä vierailukeskuksessa, jossa kiltit sedät ja tädit olisivat voineet tarjota Kukka-Maarialle ja hänen hampunhajuisille kumppaneilleen kupilliset reilun kaupan luomukahvia, yhdessä lakto-vegaanille sopivien pasteijoiden ja karkkien kanssa. He olisivat voineet ihastella komeita (mutta säteilyfoobikolle niin pelottavia) reaktoreita mukavasti terassilla reilun kaupan luomukahvia juoden, vaikka tosin muuten upeaa näköalaa pilaakin vierailukeskuksen viereen rakennettu tuulivoimala.

Vierailukeskuksessa käymisessä tosin olisi yksi paha ongelma viherhörhöille: Sieltä voisi saada oikeata tietoa energiantuotannosta ja ydinvoimasta Greenpeacen ja muiden ekoterroristien valheiden ja aivopesun sijaan. Ydinvoiman vastustamisesta uskonnollisen dogmin tehneet hörhöt voisivat kokea melkoisen maailmankuvansa romahtamisen. Jos he siis oikeasti edes vastustavat ydinvoimaa...

Greenpeace käyttää kaiken aikaa palkattua henkilöstöä propagandansa ajamiseen ja toteuttamiseen. Toki hyväuskoisia hölmöjäkin riittää, jotka pyyteettömästi osallistuvat heidän toimintaansa, mutta pääosin homma on ammattimaista rahastusta ja niiden terrorisointia, jotka eivät ole Greenpeacelle suojelurahoja maksaneet. Greenpeace ei suostu kertomaan mitään rahoittajistaan, mutta autojen rekisterikilvet ja muut kielivät, että raha tulee ulkomailta pienempiinkin operaatioihin. Luultavasti Greenpeacen suurimmat rahoittajat ovat ne öljy-yhtiöt, joita Greenpeace ei juuri koskaan vainoa, esim. ExxonMobil (Esso), Nigerian National Petroleum Company, Chevron, Texaco, Saudi Arabian Oil Company, jne. jne. Greenpeacehan on keskittynyt esimerkiksi Shellin vainoamiseen, joten Shell tuskin on suostunut heidän kiristykseensä. Luultavasti sama peli on metsäteollisuudessakin, sekä energiantuotannossakin, myös Suomessa.

Greenpeacen rahastus-kiristys-vainoaminen on puhdasta bisnestä. Jos firma X maksaa heille, he menevät suosiolla kiusaamaan ja vainoamaan firman X kilpailijaa, joka ei ole maksanut heille suojelurahoja. Firma X menettää rahaa hieman, mutta toisaalta sen ei tarvitse juurikaan pelätä Greenpeacen vainoa ja bonuksena se tietää, että sen kilpailija voi joutua Greenpeacen vainon vuoksi kiusalliseen tilanteeseen. Kiristämällä sopivasti rahaa firmoilta Greenpeace voi pitää huolta siitä, että koskaan kaikki eivät ole valmiita maksamaan heille tarpeeksi ja näin ollen heillä on aina tulonlähteitä ja toisaalta vainon kohteita. Raakaa peliä, mutta minkäs teet.

On kovin valitettavaa, että toimittajat eivät ole vaivautuneet painostamaan Greenpeace kertomaan rahoituslähteitään julkisesti ja luotettavasti. Silloin Greenpeacen likainen peli paljastuisi. On outoa, miten terroristijärjestö voi toimia melko vapaasti, ilman että mikään taho vaatii sen tilejä tarkastettavaksi ja rahoituslähteensä tukittavaksi tai ainakin julkisiksi. Mutta vihreät ovat "hyviä", "kilttejä" ja "vaarattomia". Ei heistä saa edes ajatella mitään pahaa. Ei, vaikka he valehtelevat kerta toisensa jälkeen, tunkeutuvat yksityisalueelle, pelottelevat ihmisiä mitättömillä vaaroilla ja systemaattisesti harrastavat mafiamaista toimintaa.

Vihreässä valheessa ei ole mitään pyhää, hyvää eikä kannatettavaa. Se pitää repiä auki, julkistaa ja purkaa, jotta oikea työ oikeasti paremman ympäristön ja ihmisten vuoksi voi rauhassa jatkua. Ekofasistisen hulluuden stoppaaminen on kaikkien etu - paitsi siitä leipänsä ja elämäntyönsä saavien hörhöjen, joilla on ikuisina opiskelijoina tai työttöminä aikaa puuhastella asiansa parissa vaikka kuinka pitkään...

30. toukokuuta 2007

Itsenäisyyspuolueen energiakannanoton kritisointia

Lähetin tämän Antti Pesoselle vastauksena hänen julkaisemaansa energiapoliittiseen kannanottoon. Ikäänkuin korjaan Pesosen harhaväittämiä uusiutuviin energialähteisiin ja ydinvoimaan liittyen. Minusta on valitettavaa että Itsenäisyyspuolue, vaikka ainoana todellisena vaihtoehtona EU-kriittisille onkin, on näin lapsellisella argumentoinnilla ja linjalla energia-asioissa. Jättäisivät suosiolla sen roolin vihreille, joiden energiapoliittisia kannanottoja on aina yhtä hauska lukea. Nimenomaan hauska. Suorastaan ratkiriemukasta.

Saas nähdä vastaako Pesonen jotain vaiko ei... ;)

> Energian pitää ennen kaikkea olla halpaa. Mitä "halpa" tarkoittaa,
> jätetään tietenkin kertomatta tai keskustelematta, kuten on tapana.

Halpa = edullinen. Miksi pitäisi tuottaa sähköä kalliilla kun voi
tuottaa halvallakin (jos esim. saasteita jne. ei tule enempää)?

> "Halpuus" on yleensä sitä, että kustannukset siirretään
> tulevien sukupolvien maksettaviksi.

Ydinvoima on ainoa teollisuudenala, joka ITSE ja OMISTA RAHOISTAAN
maksaa jätteidensä loppusijoituksen. Jätteet loppusijoitetaan satojen
metrien syvyyteen vakaaseen peruskallioon, josta ne eivät pullahda
pintaan pitkäänpitkään aikaan... Ja kun joskus ehkä tulevat,
säteilymäärä on jo täysin mitätöntä. Esimerkiksi puun poltto
loppusijoittaa omat jätteensä ihmisten keuhkoihin pienhiukkasina jne.
Myös puun ja turpeen polton tuhka säteilee, samoin niiden poltto
aiheuttaa säteilypäästöjä ilmakehään ja ihmisten keuhkoihin (koska nuo
sisältävät luonnostaankin radioaktiivisia aineita)...tiesittekö, että
energiantuotannon aiheuttamista säteilyaltistuksista polttovoima
aiheuttaa enemmän kuin ydinvoima, vaikka Tshernobylin vaikutus
lasketaan mukaan? Ja eikö pilaantunut ilma ja hakatut metsät sitten
ole poissa tulevilta sukupolvilta?

> Uusiutuvien energialähteiden käytön vahvuuksia ovat
> ympäristöhyötyjen lisäksi

Mitä ympäristöhyötyjä on esimerkiksi aurinkovoimalla? Per tuotettu
energiamäärä aiheuttaa kymmeniä kertoja enemmän mm.
kasvihuonekaasupäästöjä kuin ydinvoima. Aurinkopaneelit ovat
ongelmajätettä, jne. Tuulivoimakaan ei ole kovin hääppöinen tässä
mielessä, vaikka sentään aurinkovoimaa parempi. Mutta onko
ympäristöhyötyä hakata metsää ja loppusijoittaa tuhkat ihmisten
keuhkoihin, kuten puun poltossa tehdään? Onko ympäristöhyötyä padota
viimeisetkin vapaana virtaavat joet? Onko ympäristöystävällistä
peittää meri ja saaristo meluavilla tuulivoimaloilla?

> suuri työllistävyys

Verovaroja polttamalla saadaan kyllä vaikka kaikki työttömät
työllistettyä. Mutta ei siinä mitään järkeä ole ja rahaa palaa
hulluna. Nimenomaan tuulivoima ja aurinkoenergia, myös toki puun
poltto työllistävät, koska ne ovat niin tehottomia että tarvitaan
paljon miestyövoimaa tuottamaan pikkuriikkisen sähköä. Veronmaksajat
maksavat sen valtavina tukina (tuuli- ja aurinkoenergialle 50%
investointituet ja käyttöä tuetaan verovaroista oliko nyt sentillä per
kwh). Järkevämpää työllistymistä on se, että taloudella menee niin
hyvin että ihmisillä riittää työtä. Sitä taas ei tuhlaaminen eli
näpertely edistä.

Työttömyys tosin johtuu vain siitä, että kenelläkään ei voi olla varaa
palkata tappiota tuottavaa työntekijää. Kun työmarkkinoiden säätelyin
estetään mm. palkkojen joustot ja korotetaan keinotekoisesti
työllistymisen kustannuksia, ei yksinkertaisesti ole varaa palkata
työntekijää, koska hänen työpanoksensa arvo on pienempi kuin se summa,
jonka työnantaja joutuu hänestä maksamaan palkkaa ja muita kuluja. Ei
työttömyydessä mitään magiaa ole, se on selvää matikkaa: Firmat
palkkaavat miellään tuottavan työntekijän, mutta sellaista joka
maksaa enemmän kuin tuottaa, eivät firmat ikinä palkkaa hommiin...

> ja huoltovarmuuden parantuminen.

Yhtään puuta ei metsästä kerätä käsipelillä. Jos ulkomaankauppa
tyrehtyy, niin bensa, diesel ja varaosat koneisiin loppuvat äkkiä.
Myös tuulivoimaan (ja sen korjaamiseen). Ydinvoimalassa sen sijaan
voidaan pitää helposti esimerkiksi 10, vaikka 20 vuoden varasto
uraania ja tarvittavat työkalut jne. Koetas varastoida 10v tuulet tai
klapit jonnekin...iso varasto tulee eikä sieltä saa niitä minnekään
missä niitä tarvitaan kun ei ole bensaa eikä dieseliä.

> Uusiutuvia ei voida keskittää harvojen käsiin. Siinä
> lienee perussyy, miksi suurteollisuus ja sen etuja
> valvovat poliitikot yrittävät yhä estää laajamittaisen
> siirtymisen uusiutuvaan energiaan Suomessa.

Poliitikot eivät "yritä estää" mitään, vaan siitä huolimatta, että
uusiutuvat saavat suunnattomia veronmaksajien tukia, ne eivät ole
kannattavia rakentaa. Koska ne eivät ole kannattavia. Ydinvoima on, se
ei vaadi euroakaan verovaroja ja silti pumppaa hullunhalpaa sähköä.
Vain vesivoima on edullisempaa nykyään kuin ydinvoima sähkön
tuotannossa! Katsokaa lukuja (voin toimittaa jos teillä ei ole).

> Tuulivoimaa on Suomessa rakennettu 86 megawattia,
> Tanskassa 3100 ja Ruotsissa 572. Ruotsissa on käynnissä
> 450 tuulivoimahanketta eri puolilla maata yhteisteholtaan
> 5500 Mw eli enemmän kuin on Suomen kaikkien
> ydinvoimaloiden sähköntuotanto. Ruotsissa on poliittinen
> paine tuulivoiman rakentamiseen.

Tanska tuottaa 90% sähköstään kivihiilellä. Onpas siinä mallimaa
energiantuotannossa. Ruotsissa taas on ydinvoiman osuutta
kokonaisenergiantuotannosta nostettu jatkuvasti, vaikka maa onkin muka
lopettamassa ydinvoimansa. Ja Ruotsi lisää tuontia ulkomailta, jossa
se tuotetaan käytännössä ydinvoimalla tai kivihiilellä. Että silleen.
Onpas ympäristöystävällistä tosiaan.

Verratkaa tätä Ranskaa, joka tuottaa leijonanosan (75%) sähköstään
ydinvoimalla ja loput käytännössä vesivoimalla. Ei ole Ranskan rannat
ja meret täynnä meluavia tuulivoimaloita, ei ole ilma saastunut
kivihiilen ja puun poltosta, eikä ole verovaroja palanut tehottomien
energiantuotantomuotojen tekohengitykseen.

Mutta tuulivoimasta muutamaa kysymys:

1) Mistä saadaan tarvittava määrä varavoimaa tuulivoimalle, koska
tuulivoiman käyttöaste on vian n. 20% luokkaa (ydinvoimalla 98%
Suomessa)? Hiilivoimallako? Vai annetaanko Suomen pimentyä sitä mukaan
kun jossain tyyntyy?

2) Mistä saadaan kaikki se tila tuulivoimalle? Kilometrille mahtuu
noin 4kpl 1MW tuulivoimalaa. Koko Suomen rantaviiva on n. 1200
kilometriä. Jos KOKO Suomen rantaviiva rakennettaisiin vieriviereen
tuulivoimaa, siis Kotkasta Tornioon saakka, sillä saataisiin tuotettua
1200 x4 x 0,2 = 960MW sähköä, koska käyttökerroin on siis vain tuo 20%
(0,2). Esimerkkinä kerrottakoot, että YKSI ydinreaktori (koko
jalkapallokentän luokkaa), tuottaa n. 1600MW sähköä (EPR reaktori).
Nykyisinkin käytössä olevista reaktoreista Olkiluoto1 ja Olkiluoto2
tuottavat kumpikin n.850MW sähköä. Jalkapallokenttä versus koko Suomen
rannikko? Miettikää tilantarvetta!!!

3) Mistä saadaan kaikki verotuet massiiviselle tuulivoiman
rakentamiselle? Tuulivoima, kuten sanoin, saa huomattavia verotukia.
Massiivinen rakentaminen tarkoittaa massiivisia kuluja
veronmaksajille. Kuka maksaa? Mistä rahat?

4) Jos tuulivoimaa ei tuettaisi mielipuolisesti verovaroista (ja vielä
imagosyistä energiayhtiö itsekin sponsoroivat koska se on "in"), sitä
ei rakennettaisi käytännössä yhtään. Ehkä muutama hassu mylly jonnekin
kaukaiseen paikkaan, jonne ei kannata sähköjä vetää muuten.
Rautalankaa: Ilman mieletöntä verovarojen haaskausta ei Tanskassa,
Ruotsissa eikä Saksassa, itseasiassa juuri missään päin maailmaa,
olisi käytännössä lainkaan tuulivoimaa, koska se on niin epätehokasta.

5) Jos muut hyppäävät kaivoon, kannattaako hypätä perässä?

> Suomen viranomaisten suhtautumista tuulivoimaan kuvaa
> kauppa- ja teollisuusministeriön korkean virkamiehen tuore
> lausuma "tuulivoima ei vähennä hiilidioksidipäästöjä, sillä
> tuulivoiman lisärakentaminen vapauttaa päästöoikeuksia,
> jotka käytetään kuitenkin".

Tuulivoima ei vähennä hiilidioksidipäästöjä verrattuna esim.
ydinvoimaan, koska tuulivoimalla tuotettu sähkö per sähkömäärä tuottaa
samanverran (hieman enemmän itse asiassa) hiilidioksidipäästöjä kuin
ydinvoima. Ajatus siitä, että tuuli on ilmaista ja puhdasta energiaa
on valhe, koska tuulivoimaloiden valmistus, huolto ja hävitys
aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä (kuten myös ydinvoimankin).

Terveisin,
Markus Jansson
Turku

PS. En ymmärrä Itsenäisyyspuolueen kielteistä kantaa ydinvoimaan.
Nimenomaan ydinvoima mahdollistaa suurten energiamäärien tuottamisen
ympäristöystävällisesti ja edullisesti, käyttäen raaka-ainetta (U235)
joka itsestäänkin hajoaa koko ajan pois palloltamme.

25. toukokuuta 2007

1024bit RSA ei ole enää turvallinen

No niin. Se, mitä olen jo useita vuosia kertonut, ja vielä useissa paikoissa, on nyt sitten vahvistettu todeksi. En tahtoisi olla mitenkään itserakas, mutta todettakoot vain, että useat tahot, mukaanlukien viranomaistahot, kiistivät esittämäni huolenaiheet kyseisen avainkoon turvallisuudesta jo silloin. Ei mennyt jakeluun. Ja kuinkas nyt kävikään? Häh? Miten sen asian laita olikaan? Olinko vainoharhainen? Liioittelinko? No?!?

1024bit RSA ei voida enää pitää turvallisena ja on vain ajan kysymys, koska se virallisesti ja julkisesti murretaan. Uutisessa kerrotaan, miten tutkijat ovat onnistuneet jakamaan tietyn spesifin 307-numeroisen luvun alkutekijöihinsä - eli käytännössä siis tehneet melkein saman kuin murtaneet noin 1020 bittisen RSA-avaimen. Uutinen on merkittävä sikäli, että viimeksi on onnistuttu jakamaan vain 200-numeroinen luku alkutekijöihinsä. Nyt on jo hypätty 300-numeroisten lukujen jakamiseen alkutekijöihinsä.

1024bit RSA:ta käytetään YHÄ mm. HST-kortissa, SSL/TLS yhteyksissä netissä (kuten vaikkapa nettipankissa), sähköpostin salaamiseen eri salausohjelmissa, SSH yhteyksien salaamiseen ja/tai käyttäjien autentikointiin, jne. jne. Kuten sanottua, nämä kaikki ovat nyt uhattuina, eikä niitä voida enää pitää salauksen kannalta turvallisena. Toki, vielä kestää tovi kunnes hakkeri voi kotikoneellaan 1024bit RSA:n murtaa, mutta on vain ajan kysymys, milloin asiansa osaava hakkeri siihen pystyy, esimerkiksi käyttäen hyväkseen kaapattuja tietokoneita ns. bottiverkkona.

Jos ja kun RSA:ta halutaan jatkossakin käyttää, tulisi siirtyä reilusti suurempiin avainkokoihin. Suosittelisin käyttämään minimissään 4096 bittistä RSA-avainta, joka antaa suunnilleen 2^128 suuruisen haasteen sen murtamista yrittävälle. Tämän turvamarginaalin pitäisi riittää ainakin pariksi kymmeneksi vuodeksi, mutta itse en ehkä luottaisi sen antavan kuin vuosikymmenen verran turvaa (jos sitäkään). Suosiolla pitäisi siis päivittää järjestelmät ja siirtyä käyttämään tuota tuhdin kokoista RSA avainta, tai vaihtoehtoisesti siirtyä ECC:n käyttöön riittävällä avainkoolla (sanotaan vaikka vähintään 512, mieluiten suosiolla 1024 bittiä).

23. toukokuuta 2007

Koen työnantajani vainoavan minua poliittisista mielipiteistäni johtuen

Osallistuinpa sitten hauskaan keskusteluun parin työpaikkani johtohenkilön ja työsuojeluvaltuutetun kanssa. Jutustelun teema oli:"Miksi Markus Janssonin työsopimusta ei jatketa, vaikka firmalla olisi ilmeisesti tarvetta työntekijöille?".

Koska aikaisemman, kahdenkeskisen keskustelun siteeraaminen netissä voisi poikia kunnianloukkaussyytteet (koska en voi todistaa mitä toinen osapuoli oikeasti sanoi), jätän sen tekemättä. Sanotaan vain lyhyesti, että siinä työsuhteen jatkamatta jättäminen perusteltiin äärimmäisen suorasukaisesti ja selkeästi, ilman epäilyksen häivää mikä oli syy. Tässä jälkimmäisessä keskustelussa asiaa hieman kierreltiin, luultavasti koska läsnä oli (myös) todistajan ominaisuudessa työsuojeluvaltuutettumme.

Uudessa keskustelussamme molemmat työnantajan edustajat olivat kovin vaitonaisia. Toinen "avautui" sentään sen verran, että mainitsi saaneensa tietoonsa (siis kolmannelta osapuolelta, hassua, kahdenkeskisessä keskustelussa hän taisi sanoa jotain muuta), että minulla on ns. päihdemyönteisiä mielipiteitä netissä. Tämä ei hänen mielestään sovi talon linjaan, eikä hän voi uskoa että tämmöiset mielipiteeni eivät vaikuttaisi jotenkin minun koko toimintaani ja että en voisi sitoutua talon päihdelinjaukseen.

Pyysin häntä näyttämään, missä netissä ja mitä sellaisia mielipiteitä minulla muka on, koska kuka tahansahan voi kirjoittaa kenen tahansa nimellä mitä tahansa nettiin. Hän kieltäytyi näyttämästä. Ihmettelin kovasti, että miten voitte olla jatkamatta minun työsopimustani sillä perusteella, että (muka) joku kolmas osapuoli on vain väittänyt minun nettisivuillani olevan jotain päihdemyönteisiä mielipiteitä, vaikka ette (muka) itse ole sellaisia edes lukeneet ettekä sellaisia osaa edes näyttää. Syvä hiljaisuus. Ei vastausta. Eipä tietenkään.

Totesin hänelle, että se, että henkilö olisi sitä mieltä, että esimerkiksi tiettyjen huumeiden kriminalisointi pitäisi purkaa siten, että aikuiset voisivat niitä käyttää ilman rangaistuksen pelkoa, ei tarkoita, että henkilö itse käyttäisi tai kannattaisi kyseisten aineiden käyttöä. Puhumattakaan, että kannattaisi tai ajaisi, että esimerkiksi alaikäiset voisivat ainetta käyttää. Tai, että henkilö ei voisi sitoutua hoitamaan esimerkiksi päihdeongelmaisia lapsia (päihdeongelma ei ole synonyymi päihteiden käytölle eikä lapsi ole synonyymi aikuiselle näet). Mainitsin myös, että tunnen itsekin useita päihdealalla työskenteleviä henkilöitä, joiden mielestä nykyinen päihdepolitiikka on ns. syvältä, eivätkä he ole sen vuoksi mitenkään huonoja sairaanhoitajia, lähihoitajia tai päihdetyöntekijöitä muutenkaan. Aivan kuten eutanasian kannattaminenkaan ei tee hoitajasta tai lääkäristä huonoa työskentelemään terminaalihoidossa olevien potilaiden kanssa. Taas syvä hiljaisuus seurasi.

Totesin myös, että minun työtehtävien hoitamisessa ei ole ollut mitään huomauttamista. Olen hoitanut työni hyvin, enkä missään tapauksessa ole mitään "päihdemyönteisiä kommentteja" heittänyt esimerkiksi asiakkaillemme. Aivan kuten en ole todennut, että vaikka minusta esimerkiksi moottoritiellä voisi hyvin ajaa 160km/h ja nopeusrajoitusta pitäisi nostaa, ei se tarkoita että itse ajaisin sellaista vauhtia tai kehottaisin muita ajamaan, tai että en voisi kuskata vaikka lapsukaista autolla moottoritiellä. Taas seurasi syvä hiljaisuus.

Ilkeä kun olin, totesin myös, että samalla logiikalla pitäisi firman potkia pihalle / olla palkkaamatta kaikki ihmiset, jotka käyttävät alkoholia ja/tai tupakkaa, tai jotka kannattavat sitä, että aikuiset voivat niitä vapaa-ajallaan käyttää. Hekin omaavat samalla logiikalla "alkoholi- ja tupakkamyönteisiä ajatuksia" jotka "varmasti heijastuvat kaikkeen heidän toimintaansa". Alkoholin ja tupakan käyttäminen, myynti ja hallussapito on näet kriminalisoitu alaikäisille. Jos siis kannatat sitä, että aikuinen voi ostaa vaikkapa alkoholia ja käyttää sitä hissukseen vaikkapa kotonaan, samalla logiikalla siis, ilmeisesti, kannatat ja työssäsi edistät sitä, että alaikäiset voivat vetää perskännit ja pilata elämänsä?!? Voiko joku ihan oikeasti uskoa tuollaista sontaa?!?

Vaitonaisempi firman edustaja hoki, että minulla on määräaikainen työsuhde, joten mitään perusteita sen jatkamattomuudelle ei tarvitse edes ilmoittaa. Totesin, että se on totta, mutta koska minulle ON JO ilmoitettu, että perusteena jatkamattomuudelle ovat minun "päihdemyönteiset mielipiteeni", niin ei ole uskottavaa enää väittää, että perusteena olisi vain se, että "töitä ei jatketa sulle". Varsinkin, kun esimerkiksi yksikössä, jossa olen töissä, on syksyllä (kun työsuhteeni olisi katkolla) tulossa äitiyslomansijaisuus, johon joka tapauksessa pitää joku palkata. Ottaen lisäksi huomioon minun ja hänen työtehtävät, kyseinen työ sopisi aivan täydellisesti minulle. Ja muut firman työntekijät ovat toistuvasti todenneet, että "kyllä talossa töitä riittää, mutta ei vaan tekijöitä, koska harvat haluavat olla täällä töissä pitkään".

Ongelmana firman kannalta olisi toki se, että jos minulle annettaisiin uusi työsopimus, niin sen pitäisi olla ns. vakiduuni sitten, koska määräaikaisuuksia on ollut jo minulla ja olen ollut niin pitkään firmassa töissä. Näin demarien ajamat työehtosopimukset ja lait näet määrittelevät. (Hehehehe, kerrankin jotain henkilökohtaista hyötyä niistäkin sopimuksista.) Tunnetusti sosiaali- ja terveysalalla ei haluta antaa vakiduuneja, vaan pidetään työntekijöitä ns. löysässä hirressä, pätkätöissä pätkätyön perään. Useimmilla työntekijöillä ei ole ns. munaa nousta vaatimaan oikeuksiaan. Minulla on.

Minulle myös tehtiin selväksi, että esimerkiksi kannabis on laiton huume. Olipa yllätys tosiaankin, LOL. Heille lienee yllätys se, että "laiton" ja "huume" ovat määrittelykysymyksiä ja tällä hetkellä määrittelyn tekee Suomen laki. Jos joku henkilö ajaa lakimuutosta, jonka seurauksena esimerkiksi kannabista ei enää pidettäisi "laittomana" "huumeena" niin sitten sen jälkeen kannabis ei olisi laiton huume. Lakimuutoksen kannattaminen ei tarkoita, että sen kannattaja olisi rikollinen tai aikoisi tehdä rikoksen. Tämäkin lienee pomoilleni ns. epäselvää.

Asian käsittely etenee seuraavaksi oikeusteitse. Joko riita- tai mahdollisesti jopa syrjintään liittyvänä rikosoikeudellisena prosessina. Nähdäkseni työnantaja on tehnyt kolme räikeästi Suomen laissa kiellettyä tekoa.
1) Ilman työntekijän lupaa kaivanut tietoja työntekijästä ulkopuolisesta lähteestä (netti) ja käyttänyt näitä tietoja arvioitaessa sitä, palkatakko kyseinen henkilö töihin vaiko ei.
2) Syrjinyt työntekijää tämän poliittisten näkemysten vuoksi.
3) Syyllistynyt ns. työsuhteen ketjuttamiseen, koska määräaikaista suhdetta ei jatketa koska siitä seuraisi vakituinen työsuhde jota työnantaja pyrkii välttämään.

On se vaan kuule helvetin kiva, että Suomessa on muka sanan- ja mielipiteenvapaus, eikä sensuroida eikä syrjitä ihmisiä heidän esittämien poliittisten ja muiden mielipiteidensä vuoksi. Herää vain kysymys, onko esimerkiksi Mikko Ellilän viimeaikoina niskaansa saama poliittinen vaino ja minun vainoamiseni jotenkin sattumaa, vai onko takana kenties jotain...


Lisäys 24.5.2007:
Mistä veikkaatte seuraavan lainauksen olevan peräisin?
"...Valtaosalle kannabiksen käyttäjistä ei aiheudu todettavaa fyysistä tai psyykkistä haittaa edes pitkäaikaiskäytössä. Kannabiksen käytön ei ole todettu lisäävän kuolleisuutta. Kannabiksen käyttäjät eivät myöskään ole yliedustettuina liikennekuolemissa...Kannabiksen säännöllinen ja päivittäinen käyttö voi johtaa riippuvuuteen, joka on valtaosin psyykkistä. Mahdolliset vieroitusoireet ovat lieviä...Kannabista kokeilleista noin 10 %:n arvioidaan tulevan riippuvaiseksi siitä. Riippuvuus lienee yhtä yleistä kuin alkoholin käyttäjillä, mutta harvinaisempaa kuin tupakan tai opioidien käyttäjillä. Erään toisen arvion mukaan kannabiksen riippuvuusriski on tuo sama 10%, mutta alkoholin 15%, opiaattien 23% ja nikotiinin 32%...Nuorena aloitettu säännöllinen käyttö haittaa normaalia nuoruusajan kehitystä. Runsaan ja pitkäaikaisen käytön arvellaan lievästi heikentävän henkistä suorituskykyä. Se korjautuu käytön loputtua..."
No, täältähän se on...


Lisäys 24.5.2007:Alkoholi ja tupakka ovat molemmat haitallisempia kuin kannabis. BBC julkaisi Iso-Britannian viranomaisten (Science Select Commitee) teettämän, ensimmäisen tieteellisen analyysin 20 laillisesta ja laittomasta aineesta, jossa määriteltiin niiden haitallisuus. Tutkimuksessa päädyttiin johtopäätökseen, että nykyinen päihteiden kriminalisointi- ja vaarallisuusluokitus perustuu vain historiallisiin olettamuksiin, eikä tieteelliseen tutkimuksen antamaan näyttöön.



Lisäys 2.2.2017:
Nauhoitukseni työnantajan kanssa käymästäni palaverista, jossa erottamiseni syy tulee selvästi esille.
Tarkemmin sanottuna kohdasta 19min alkaen tovi, kun henkilöstöpäällikkö puhuu:"Elikkä tuota, silloin puhuttiin nimenomaan siitä, että sä olet julkisesti, meidän jokaisen nähtävissä olevassa foorumissa tuonut sen mielipiteen julki, että miedot päihteet tarvis vapauttaa."

EU kusetuksesta

Minua ei suoraan sanottuna kiinnosta, uskotko sinä, arvoisa lukijani, sitä soopaa mitä media ja suurinosa poliitikoista jauhaa EU:sta. EVVK. Sen sijaan minua kiinnostaa suuresti, miksi olet sitä mieltä asiasta kuin mitä olet? Oletko sitä mieltä siksi, että oikeasti tiedät EU:sta ja siihen liittymisestä ja muusta, vaiko siksi että olet vain uskonut mitä media ja suurinosa valehtelevista poliitikkonilkeistä on sinulle sanonut? Mietippä itsekin sitä oikein hyvin. Sen jälkeen voit palata miettimään, kannattaisiko vaihtaa suhtautumistaan ko. asiaan.

Törmäsin tässä kaverin lähettämän linkin kautta mielenkiintoiseen opukseen. Jorma Jaakkolan "Suomalainen vaalipetos - salaten ja valehdellen EU:hun" kertoo oikeastaan suurimman osan olennaisista EU kusetukseen liittyvistä asioista tiiviisti yhdellä kertaa. Teksti on harvinaisen eksaktia, tarkkoine lähdeviitteineen kaikkineen ja kertoo asioita, joita useat tahot Suomessa(kaan) eivät halua sinun(kaan) tietävän EU:sta ja Suomen sinne menemisestä. Suosittelen lukemaan, vaikka teksti voi toisinaan tuntua hieman puuduttavaltakin.

Myös tohtori Ilkka Hakalehdon "EU kaappaus" kuvaa hyvin sitä huiputusta, laittomuutta ja väärinkäytöstä, jolla Suomen valtion suvereniteetti lakkautettiin ja meidät saatettiin yhdeksi pieneksi EU:n syrjäiseksi osavaltioksi nettomaksamaan etelä- ja itä-Euroopan köyhien maiden tehotonta taloutta. Hakalehdon teos on Jaakkolan teosta selkolukuisempi ja kattavampikin. Hakalehdon teoksen saa tietysti myös ostaa ja mikäpä olisikaan parempi lahja jollekin, joka suhtautuu myönteisesti EU:hun mutta osaa silti ajatella omilla aivoillaan ja analysoida lukemaansa. Sellaisen ihmisen on vaikea Hakalehdon teoksen lukemisen jälkeen kyetä enää perustelemaan edes itselleen EU-uskovaisuuttaan...

Ainoa suoraviivaisesti ja aidosti EU-vastainen poliittinen ryhmä Suomessa, Itsenäisyyspuolue, on jälleen pyrkimässä puoluerekisteriin ja voit auttaa heitä keräämään tarvittavat 5000 kannattajakorttia vaikkapa tätä kautta. Vaikka libertaarina Itsenäisyyspuolueen ajamista asioista monet ovat minulle täysin vieraita, niin kaikkein olennainen - EU:sta eroaminen, on sitäkin lähempänä sydäntäni.

Jotain EU:n vastaisuudestani kertoo se, että aikanaan äänestin EU-vaaleissa kommaria, Esko Seppästä, koska hän lienee ainoa Suomen EU-edustaja, joka ymmärtää mikä EU on ja osaa suhtautua siihen siksi asiaan kuuluvalla tavalla: Syvästi paheksuen ja sen pikaista tuhoa toivoen. EU on Neuvostoliiton jälkeen suurin sumutus mitä minun sukupolveni on nähnyt. EU on byrokraattinen ja korruptoitunut sosialismin mätäpaise, joka uhkaa tehdä sumutuksella ja byrokratialla sen, minkä Neuvostoliitto teki asein. EU on suuri saatana.

Voisin tietysti perustella näitä rajuja väitteitäni vaikka sivukaupalla, mutta mitä se auttaisi? EU-uskovaiset ovat sumutuksen (tai huippupalkkaisten EU-virkojen) vaientamia juntteja, joihin järkiperusteet eivät tehoa, koska he eivät yksinkertaisesti kykene ajattelemaan järkevän objektiivisesti ainakaan EU:hun liittyen. EU-kriittiset taas jo tietävät suurimman osan hyvistä syistä vastustaa EU:ta. Niille, jotka eivät ole jyrkästi EU:n kannalla (tai sitä vastaan!), suosittelen lukemaan nuo kaksi antamaani linkkiä. Ne voivat muuttaa suhtautumisesi koko puljuun.

Mutta suomalaiset ovat pohjimmiltaan varsin tyhmiä juntteja. Vaikka monet (oliko 25 vaiko 30%) kannattaa Suomen eroa EU:sta, juntit eivät silti tajua äänestää ehdokkaita ja etenkin puolueita, joiden tehtävä nro1 on Suomen erottaminen EU:sta. Juntit luulevat, että äänestämällä Kokoomuksen, Keskustan ja SDP:n samoja vanhoja naamoja uudelleen ja uudelleen, he yht' äkkiä veisivätkin Suomen irti EU:sta. Niin ei tapahdu, mutta juntit eivät sitä tajua. He voivottelevat, miksi Suomi onkaan EU:n jäsen ja taas seuraavissakin vaaleissa äänestävät poliitikkoja, jotka haluavat Suomen olevan EU:n jäsen jatkossakin. Äänestämällä EU-vastaisia tahoja, vaikka Itsenäisyyspuoluetta, siitä tulisi luultavasti Suomen suurin puolue ja EU:sta eroaminen voisi olla jopa ihan demokratian keinoinkin mahdollista. Jostain syystä tämä ei mene junteille ns. jakeluun.

17. toukokuuta 2007

Kokoomus ei ole liberaali - vaan konservatiivipuolue

Otsikossa mainittu asia ei ole ihan kaikkien ihmisten tiedossa, eikä ymmärtämä. Useat ihmiset kannattavat ja äänestävät Kokoomusta, koska luulevat sen olevan jotenkin liberaali puolue tai ajavan jotenkin maagisella tavalla yksilönvapautta. Toki löytyy hölmöläisiä, jotka äänestävät mm. Keskustaa, RKP:ta ja Vihreitä samalla perusteella.

Joni Jantunen kokosi blogiinsa hyvän tiivistelmän siitä, mitä Kokoomuksen ehdokkaat vastasivat useisiin kysymyksiin ja laittoi kontrastiksi Liberaalit rp:n ehdokkaiden vastaukset. Kannattaa käydä lukemassa. Jantusen tekstistä käy hyvin ilmi, että tosiasiassa Kokoomuksen ehdokkaat kannattavat vain taloudellista vapautta, eivät henkilökohtaista vapautta. Näin ollen Kokoomus on profiloituu selvästi konservatiivi- tai oikeistopuolueeksi.

Väännän vielä rautalangasta, että "vasemmisto" kannattaa korkeaa henkilökohtaista vapautta mutta alhaista taloudellista vapautta. Toisinsanoen, että valtio säätelee miten rahat käytetään mutta muuten saat tehdä melkoilailla mitä lystäät. "Oikeisto" taas kannattaa matalaa henkilökohtaista vapautta mutta korkeaa taloudellista vapautta. Toisinsanoen, että valtio ei käytä rahojasi juuri mitenkään, mutta sen sijaan kontrolloi elämääsi.

Käsitteet "vasemmisto" ja "oikeisto" ovat lainausmerkeissä siksi, että ne eivät oikeasti tarkoita juuri mitään. Termit "vasemmisto" ja "oikeisto" ovat peräisin jostain Ranskan vallankumouksen (minkä niistä? anyway...) ajoilta, jossa jengi istutettiin vain parlamentissa eri puolille salia, varmaankin pääasiallisena ideana estää jengiä tappelemasta keskenään riitatilanteissa... ;)

10. toukokuuta 2007

Top 30 ilmaisohjelmat lisätty

Kotisivuillani löytyy useita linkkejä hyviin, useinmiten ilmaisiin tietokoneohjelmiin, jotka liittyvät enemmän tai vähemmän tietoturvaan. Ajattelin kuitenkin kerätä vielä tänne blogiini kattavan listan kaikista olennaisista ilmaisohjelmista, joita voin suositella ihmisille. Lista on mielestäni varsin kattava ja suoraan sanottuna pirun hyvä. Listan ohjelmat asentamalla saa koneeseensa tarpeellisia ominaisuuksia (java, flash, koodekit, jne.) ja tarpeelliset ohjelmat ilman häslinkiä ja rahanmenoa. Kritiikkiä saa tietysti esittää ja uusia ohjelmia suositella.

Ongelmaksi muodostui listaa tehdessä se, että aluksi ajattelin tehdä vain tiiviin listan - tyyliin Top10. Havaitsin kuitenkin pienelläkin pohdiskelulla, että hyviä ilmaisohjelmia tietoturvaan ja muutenkin tietokoneelle on paljon enemmän kuin tuo 10. Enemmän kuin 20. Halusin listasta riittävän kattavan, jotta pelkästään sillä voisi varustaa kaupasta ostetun tietokoneen hyvin käytettäväksi ja turvalliseksi. Halusin myös, että kunkin "alan" ohjelmistoa olisi vain "paras" kappale tyrkyllä. Liian pitkä lista taas aiheuttaa omat ongelmansa.

Haluaisin vielä erikseen mainita, että useista ohjelmistoista, mm. Firefoxista, Thunderbirdistä, OpenOfficesta, jne. on olemassa "kannettavat versiot" portable apps sivustolla. Nämä versiot voi asentaa esimerkiksi USB-muistitikulle ja käyttää suoraan sieltä, jolloin voit kanniskella niitä aina mukanasi. Mikäpä mukavampaa kuin se, että voit esimerkiksi kaverisi luona tai matkoilla surffata omalla selaimellasi, jossa on omat kirjainmerkkisi, omat kirjautumistietosi jne. valmiina, eikä sinun tarvitse "säätää" jollain herratiesmilläselaimella...

6. toukokuuta 2007

Mikko Ellilästä tehdystä tutkintapyynnöstä Mikko Puumalaiselle

11 luvun 8 §:ssä on kriminalisoitu kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Kyseinen säännös rajoittaa sananvapautta.

Sen oikeutuksesta voi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin olla sitten ihan eri mieltä. Mutta toki kiva kuulla että vähemmistövaltuutettukin voi julkisesti myöntää, että Suomessa ei ole sananvapautta vaan sananvapautta rajoitetaan. Kiva.

Artikkelissa valheellisia väitteitä esitetään faktoina ja loppupäätelmät perustellaan näillä valheellisilla väittämillä. Oppikirja-tyyliä lisää se, ettäkuvia on lisätty. Artikkelin viesti on se, että valkoinen väestö on älykkäämpi kuin tummaihoiset.

Tämähän on useissa tieteellisissä tutkimuksissa todettu paikkaansa pitäväksi. Mm. Tatu Vanhanen voi selittää lisää jos teillä ei tieto asiasta riitä.

Uhataan, panetellaan tai solvataan. Uhkaamisella tarkoitetaan esimerkiksi väkivalta- tai omaisuusrikoksella uhkaamista.

Tätähän Ellilä ei ole tehnyt missään tapauksessa.

Panettelu ja solvaaminen on tunnusmerkistössä rinnastettava kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistöön. Panettelua on se, että kansanryhmän perättömästi väitetään syyllistyneen rikoksiin tai niihin rinnastettaviin tekoihin.

Koska kyse ei ole PERÄTTÖMÄSTÄ TIEDOSTA vaan mm. oikeusviranomaisten tilastoista ja lehtien jutuista, tätä ei Ellilä ole missään tapauksessa tehnyt.

Solvauksessa voi olla kyse totuudenmukaisista väittämistä, joiden esittämisen tarkoituksena on ollut loukkaaminen.

Hyvin epämääräinen määritelmä. Kuka tahansa voi loukkaantua mistä vain. Esimerkiksi minä loukkaannun siitä, että kaltaisenne henkilö on palkattu töihin verovaroista tuottamaan soopaanne ja ahdistelemaan sananvapauttaan käyttäviä ihmisiä. Voinko minä tehdä teistä tutkintapyynnön, koska koko toimintanne loukkaa minua?

Artikkelissa esitetään faktoina solvaavia väitteitä eri ryhmistä. Tekstissä esitetään ns. faktana, että:"Afrikkalaisten mielestä ryöstöt, raiskaukset, nepotismi, korruptio, klaanisodat, taikausko ja hetken mielijohteesta huvin vuoksi tehdyt murhat ovat normaalia meininkiä."

Väitättekö vakavissanne, että monissa Afrikan maissa normaalimeininkiä ei ole ryöstöt, raiskaukset, nepotismi, korruptio, klaanisodat, taikausko jne. jne.?!? Oletteko koskaan käynyt Afrikassa katsomassa paikan päällä meininkiä?!?

Lopuksi artikkelissa tummaihoiset esitetään vaarallisina, koska he kirjoittajan mukaan syyllistyvät rikoksiin niin usein ja loisina, koska he kirjoittajan mukaan enimmäkseen ovat työttömiä tai muita "eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla eläviä loisia".

Nämä kummatkin väitteet ovat täysin perusteltavissa tilastojen perusteella, eli siis pitävät paikkaansa. Lähteet on mm. Halla-Aho maininnut sivuillaan. "Loinen" on tietysti lähinnä provokatiivinen määrittelykysymys, mutta...

Kirjoittaja esittää ratkaisunsa artikkelin viimeisessä lauseessa: "Jos kaikki Euroopassa nykyisin asuvat ei-valkoiset muuttaisivat takaisin alkuperämaihinsa, rikollisuus vähenisi Euroopassa useita kymmeniä prosentteja".

Tämä pitää luultavasti paikkaansa, koska nimenomaan ulkomaalaiset hallitsevat esimerkiksi huumekauppaa, joka poikii lisärikollisuutta. "Useita kymmenniä prosentteja" on tietysti vain "heittoa" tai "arvausta", mutta joka tapauksessa on selvää, että rikollisuus laskisi, koska per capita ulkomaalaiset TEKEVÄT enemmän rikoksia kuin suomalaiset.

Artikkelissa esitetyt väitteet ovat solvaavia

Millä tapaa ja missä? Haukutaanko siellä neekereitä tai muita ulkomaalaisia esimerkiksi? Missä? Mitä?

ja lisäksi niissä panetellaan tiettyjä ryhmiä.

Millä tapaa?

Lausumat/tiedonannot ovat vahvasti yleistäviä ja kokonaiset ryhmät kuvataan tyhminä, rikollisina eli vaarallisina ja loisina.

Jos he tutkimusten mukaan suhteessa valkoihoisiin ovat tyhmempiä, tekevät enemmän rikoksia ja elävät enemmän sosiaaliturvalla, niin eivätkö he silloin ole tyhmempiä, rikollisempia ja loisia? Häh?

Illman (s. 267) on todennut, että esim. pakolaisten esittäminen loisina täyttää RL 11 luvun 8 §:n tunnusmerkistön.

Ahaa. Kertokaapa, miksi ei suomalaisen valkoihoisen, kotonaan istuvan ja sossurahoja keräävän miehen esittäminen loisena sitten ole rikos? Miksi häntä saa kutsua loiseksi, mutta pakolaista ei saa? Missä on tasa-arvo? Vai onko niin, että valkoihoista (heteromiestä etenkin) on syrjinnän ja solvaamisen ulkopuolella?

Kokonaisuutta arvioitaessa tulee myös ottaa huomioon, että tekstissä on jatkuvasti käytetty sana "neekeri". Oikeuskäytännön mukaan tämän sanan käyttäminen yksityishenkilöistä pidetään kiellettynä kunnianloukkauksena.

Ellilä ei ole käyttänyt sitä yksityishenkilöistä, vaan nimenomaan ihmisryhmästä. Neekeri sinällään on täysin arvovapaa ilmaisu, kuten esimerkiksi "mustalainen". On Orwellilaista uuskieltä vaatia sanojen muuttamista siksi, että jonkun mielestä niistä voi ehkä mahdollisesti tulla jotain "loukkaavaa" mieleen.

Tuli muuten mieleen, että koska USA:ssa pitää neekereitä kutsua "afro-amerikkalaisiksi" (ei saa sanoa "musta"), miksi siellä voidaan silti kutsua valkoista valkoiseksi, eikä kutsuta valkoihoisia "euro-amerikkalaisiksi"? Onko kyseessä sama juttu kun edellä kuvattu, että pakolaista ei saa kutsua loiseksi, mutta valkoihoista heteromiestä saa?

3. toukokuuta 2007

Poliisi ahdistelee niitä, jotka uskaltavat kertoa totuuden - SANANVAPAUDEN PÄIVÄNÄ!

Huomasin vasta tovi tämän viestin kirjoittamisen jälkeen, että kuinka huvittavaa, tämä episodi sattui juuri 3.5. eli kansainvälisenä sananvapauden päivänä! Voiko Orwellimaisempaa enää olla kuin poliisin harrastama mielipiteiden julkimistamiseen liittyvä vaino päivänä, jona maailmassa vietetään sananvapauden päivää!?!

Luulitko, että Suomessa on sanan- ja mielipiteenvapaus? Luulitko, että demokratiaan kuuluu ajatus, että jokainen ihminen voi olla periaatteessa mitä mieltä mistä tahansa asiasta ja sanoa sen julkisesti (ilman pelkoa syrjinnästä tai vainosta)? Luulitko, että totuuden voi aina kertoa, että totuus ei voi satuttaa eikä totuutta voi kieltää? Luulitko, että Suomi on oikeusvaltio ja demokratia?

Arvelen, että jos vähääkään ajattelet asioita ja luet seuraavan, joudut pahasti pettymään.

Mikko Ellilän blogista on tehty vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen (tel: 0503960140) toimesta tutkintapyyntö poliisille "kiihotuksesta kansanryhmää kohtaan" ja Ellilä on tämän vuoksi kutsuttu poliisikuulusteluihinkin. Ellilä kertoo asiasta tarkemmin tässä postauksessaan. Syynä on, että Ellilä on häpeilemättömästi ja suorasanaisesti todennut mm. seuraavia tosiasioita blogissaan:
1) Median väite mm. Ranskan "nuorison" mellakoinnista oli/on väärä, todellisuudessa mellakoitsijat olivat muslimeita ja/tai (afrikkalaisia) maahanmuuttajia (1. 2. tai 3. polven). Median olisi pitänyt tehdä selväksi, että mellakoitsijana on nimenomaan maassa asuva ulkomaalaistaustainen vähemmistö, eikä suinkaan "itse ranskalaiset".
2) Neekerit/mustat ovat selvästi yliedustettuina vankila/rikostilastoissa kaikkialla ja ylipäätään ulkomaalaiset ovat selvästi yliedustettuina Suomen rikostilastoissa. He tekevät selvästi enemmän rikoksia kuin vaikkapa valkoihoiset / suomalaiset.
3) Eurooppalainen kulttuuri ja länsimainen yhteiskunta on valkoihoisten ihmisten tuottama, afrikkalaiset ja aasialaiset luovat hyvin toisenlaista kulttuuria ja yhteiskuntaa. Nyt länsimaista yhteiskuntaa ollaan purkamassa "suvaitsevaisuuden" nimissä, tehden tilaa mm. islamilaiselle fundamentalismille.
4) Monilla "kulttuuria rikastuttavilla" monikulttuuriisuusihanuuksilla on sairaita, täysin länsimaiseen yhteiskuntaan ja oikeusjärjestelmään sopimattomia ominaisuuksia joita ei pidä missään tapauksessa "suvaita", koska ne loukkaavat ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia.
5) Valtamedia toistuvasti vääristelee, salailee ja jättää olennaisia asioita kertomatta, kun se uutisoi mm. ulkomaalaisten tekemiä rikoksia.

Kaiken edellä mainitun sanominen ääneen pitäisi olla sallittua, koska kyse on tosiasioista ja mielipiteen vapauden käyttämisestä, eikä siinä esimerkiksi kehoiteta syrjimään ketään näiden tosiasioiden perusteella. Mutta kun ei ole. Miksi ei ole? Miksi multikulturelismin kannattajien ja suojelijoiden pitää sensuuria käyttäen yrittää vaientaa totuus?

Uskon syynä olevan yksinkertaisesti se, että mikäli nämä tosiasiat hyväksyttäisiin ja niiden pohjalta tehtäisiin ne huomioon ottaen järkevät poliittiset ja yksilötasolla olevat päätökset, "monikulttuurisuuden ihanuus" -taru saisi ansaitsemansa lopun. Lopun, jota monikulttuurisuuden ihannoijat eivät halua, koska he eivät halua tunnistaa tosiasioita eivätkä arvosta ihmisten oikeutta sanoa totuutta ääneen. He haluavat kieltää totuuden, koska totuus sotii liiaksi heidän omaa (ja ympäristön luomaa) arvomaailmaa vastaan. He eivät voi kumota väitteitä, koska ne ovat totuuksia, joten heidän pitää kieltää niiden esittäminen.

PS. Tässä muutamia hyviä videopätkiä täynnä teräviä huomautuksia, kritiikkiä ja pohdittavaa islamista. Linkki1, linkki2, linkki3.
PPS. Saa nähdä tuoko näiden linkkien julkistaminen, tai ylipäätään pelkästään tämän Mikko Ellilän mielipiteiden referoinnin esittäminen, minulle(kin) syytteet kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan.

1. toukokuuta 2007

Lentoliikenteen turvallisuus on pelleilyä

Tulipa tässä matkustettua lentokoneella oikein ulkomaille saakka ja huomioni kiinnittyi tietysti turvatoimiin. Turvatoimia lentoliikenteessä on kiristetty tuntuvasti 911 jälkeen ja vielä senkin tapahtuman jälkeen. Nämä turvatoimien kiristämiset ovat aiheuttaneet ylimääräisiä viiveitä, lisähenkilöstön palkkausta ja epämukavuutta matkustajille. Todellisia terroristeja tai lentokonekaappareita ne tuskin ehkäisevät yhtään. Selitän nyt, miksi.

Ensinnäkin, lentokentillä käytetään metallinpaljastimia estääkseen terroristeja kuljettamasta aseita kuten veitsiä ja pistooleja lentokoneisiin. Kuljin itse tietysti metallinpaljastimen läpi lentokentällä, joka tietysti piippasi. Seurauksena oli, että vartija pyysi levittämään kädet sivuille ja tunnusteli vaatteiden läpi, ettei selässäni tai taskussani ole esimerkiksi katkaistua haulikkoa tai muuta vastaavaa. Pari ongelmaa jotka heti havaitsin: Vartijat eivät kummallakaan kerralla tarkastaneet kenkiäni, eivätkä myöskään nivusteni seutua (tms. "intiimejä alueita"). Olisin voinut hyvin kuljettaa lentokoneeseen sisälle vaikkapa toisessa kengässäni veitsen ja alushousuihin tungetun kaasusumutteen tai pienikokoisen pistoolin. Kyllä niillä koneen kaappaa.

Toiseksi, matkustamoon ei saa viedä nestemäisiä/geelimäisiä tuotteita kuin vähäisiä määriä (10x 100ml, jossain tulkitaan että vain 100ml), jottei terroristi vain tee niistä lentokoneen vessassa nestämäistä pommia. Ottaen huomioon edellä mainitsemani metallinpaljastin, mikäli minulla ei olisi ollut mitään metalliesineitä mukanani, olisin voinut kulkea tarkastuksen läpi ilman että kukaan olisi tunnustellut, onko minulla vaikkapa kehooni teipattuna tai takkini taskuissa litrakaupalla nestemäisiä aineita. Kyllä niillä koneen räjäyttää.

Kolmanneksi, vaikka nestemäisiä aineita ei kuljettaisi mukanaan kuin tuon 100ml, niin mikä estäisi vaikka 10 terroristia menemästä samalle lennolle? Siitä saisi aikaan litran nestemäistä räjähdettä. Kyllä niillä koneen räjäyttäisi.

Neljänneksi, hiljattain oli täällä Suomen Turussa tapaus, jossa ulkomailta ostetut langattomat kuulokkeet häiritsivät tahattomasti lentoliikennettä. Kuulokkeiden omistaja paikannettiin varsin nopsaan ja homma saatiin hoidettua, mutta entäpä jos terroristit tekisivätkin samaa? Kuka tahansa radioalan osaamista omaava henkilö pystyy rakentamaan radiolähettimiä ja häiritsemään lentoliikenteen viestintää. Esimerkiksi antamaan vääriä ohjeita lentokoneille tai vain jumittamalla kanavia. Muutamalla sopiviin paikkoihin sijoitetuilla lähettimillä voisi helpohkosti katkaista tai ainakin merkittävästi häiritä lentoliikennettä varmaan vuorokauden verran vaikkapa Helsinki-Vantaan lähistöllä.

Viides pointti on, että vaikka lentokoneen ohjaamon ovia on vahvistettu, ne saa silti auki. Lentohenkilökuntahan toimittaa mm. ruokaa piloteille. Mikään ei estä terroristeja, jotka ovat salakuljettaneet kengissään veitsiä ja pippurisumuttimia (tai vaikka pistoolia) hyökkäämästä ohjaamoon sillä hetkellä koneen eturivin paikoilta, kun lentoemot kuljettavat ruokaa piloteille. Vahvistettu ovi toimii paremminkin jopa suojana terroristeille, kun nämä ovat päässeet tunkeutumaan ohjaamoon, heillä ei ole enää pelkoa, että matkustajat pääsisivät antamaan heille "isän kädestä".

Lisäksi kannattaa muistaa, että turvatoimet eivät koske sellaisenaan kaikkia henkilöitä, nimittäin henkilökunta saa melko vapaasti touhuilla omiaan. Mikä estää terroristeja soluttautumasta töihin lentoyhtiöihin tai lentokentille ja toimittaa sitä kautta aseita ja räjähteitä lentokoneisiin? Ei mikään.

Tosiasia on, että lentoliikenteen turvatoimet ovat silmänlumetta, jolla suurelle yleisölle luodaan mielikuva turvallisuudesta. Näytetään, että jotain on tehty ja voit astella koneeseen turvallisin mielin. Tämä siksi, että suurimmalta osalta ihmisistä puuttuu suhteellisuudentaju ja kyky hahmottaa todellisia riskejä ja he pitävät lentomatkustusta terrorismin(kin) vuoksi kovinkovin vaarallisena, vaikka se on tosiasiassa turvallisempaa kuin autolla ajo. Kun heille tehdään ja vieläpä laitetaan heidät itse osallistumaan "turvallisuuden parantamiseen" niin johan tuntevat taas olonsa turvatuksi. Vaikka todellisuudessa mikään ei ole muuttunut.