Tehy-riidan lopputulos: Korkeimman oikeuden mukaan samasta työstä voi maksaa eri palkkaa

Tehy teki taannoin hyvin "mielenkiintoisen" ns. Tehy-sopimuksen, jonka seurauksena samasta sairaanhoitajan työstä samalla nimikkeellä ja koulutuksella samassa työpaikassa voitiinkin maksaa erisuuruista palkkaa. Kritisoin tuota Tehy-sopimusta aikoinaan blogissani ja tein siitä kantelun oikeuskanslerillekin, jonka päätös asiassa oli looginen: Samasta työstä on maksettava samaa palkkaa ja Tehy-sopimus on yhdenvertaisuuslain syrjintäkiellon vastainen. Kanteluni meni "läpi" myös Pirkko Mäkisen osalta, jonka toiminta oli oikeuskanslerin mielestä epäasiallista, olihan hän tasa-arvovaltuutettu ja kuitenkin osallistui aktiivisesti ko. syrjintäkiellon vastaisen sopimuksen laatimiseen.

Korkein oikeus on kuitenkin tullut asian tiimoilta toisenlaiseen, mielestäni täysin epäloogiseen ja seurauksiltaan epäoikeudenmukaiseen johtopäätökseen. Pravda kirjoitti asiasta 15.2.2013 mm. seuraavaa:

"KKO oli hovioikeuden kanssa samaa mieltä siitä, että ketään ei syrjitty. KKO:n mukaan työntekijöihin sovellettavat työehdot ja niiden keskinäinen erilaisuus ovat seurausta niistä valinnoista, jotka he itse ovat tehneet heille perus- ja ihmisoikeutena suojatun yhdistymisvapauden perusteella."

Tämä sinällään luettuna kuulostaa toki ihan ok:lta näin libertaarin silmistä katsottuna. Ihmisten tulee tietysti voida antaa jonkun neuvotella työehtonsa omasta puolestaan ja perustaa vaikka liitto sitä varten. Mutta nyt on KKO:lta unohtunut kokonaan muutama hyvin olennainen seikka, joiden puuttuminen tekee tuollaisesta järjestelystä nyky-Suomessa epäloogisen ja epäoikeudenmukaisen.

Ensinnäkin, työntekijällä ei ole mahdollisuutta neuvotella Suomessa julkisella puolella omasta työehtosopimuksestaan työnantajansa kanssa, koska työnantajataho noudattaa työehtosopimusten yleissitovuutta. Eli, verovaroilla toimiva, julkinen instanssi ei voi neuvotella palkoista erikseen vaan sen on noudatettava yleissitovia työehtosopimuksia, eli neuvotella vain tiettyjen tahojen (Tehy ja Super tässä tapauksessa) kanssa. Tästä seuraa väistämättömästi se, että jatkossa ainoa tapa saada sairaanhoitajan työssä lisää liksaa tai uusia työehtoja on kuulua Tehyyn tai Superiin. Eli seurauksena jokaisen sairaanhoitajan on pakko kuulua noihin ammattiliittoihin tai lisää liksaa ei tule koskaan.

Tämä voi kuulostaa ehkä vain hieman hassulta ja tietysti kaikkien puolueiden demarien mielestä ihan hyvältäkin jutulta, mutta ajatelkaapa hetki, mitä tämä myös tarkoittaa: Todellista vaihtoehtoa valita omaa ammattiliittoaan ei ole enää olemassa sairaanhoitajilla, koska suurin työllistäjä on julkinen sektori ja se ei neuvottele kuin Tehyn ja Superin kanssa. OIKEUS kuulua ammattiliittoon onkin muuttunut julkisen vallan käytäntöjen sanelemaksi PAKOKSI kuulua ammattiliittoon ja koko touhu pyörii pakolla otetuilla verovaroilla. Eihän se nyt näin pitänyt mennä. Eihän tuossa ole käytännössä mitään vapaaehtoisuutta tai valinnanvaraa.

Toiseksi, yhdistyksillä ei ole mitään velvollisuutta ottaa ketään jäsenekseen. Yhdistys voi itse säännöissään päättää, ketä se ottaa jäsenekseen ja ketä ei ota ja millä perusteella. Yhdistys voi itse määritellä myöskin vaikkapa sen kynnysrahan tai muun suojelurahan, jota sille pitää maksaa jotta ihminen voi olla sen jäsen. Yhdistyksiin liittyminen, niistä eroaminen ja niissä jäsenenä oleminen eivät suinkaan ole yhtä helppoa kuin leivän osto kaupasta.

Kuulostaa kenties kaukaa haetulta, mutta miettikääpä seuraavaa, KKO:n päätöksen perusteella siis jatkossa täysin laillista tapahtumaketjua: Yhdistys ei ota jäsenekseen kuin tietyn puoluekirjan, uskonnollisen vakaumuksen, ihonvärin, sukupuolen tai riittävän suuren "lahjoituksen" yhdistykselle tehneitä henkilöitä tai jäsenvaatimukset ovat jotain muuta. (Jos luulette, ettei tämä ole mahdollista, koettakaapa kokeeksi liittyä Vapaamuurarien jäseneksi ja kertokaa miten kävi.) Sitten yhdistys neuvottelee palkoista työnantajatahon kanssa ja seurauksena onkin se, että vain Kokoomuksen tai RKP:n jäsenkirjan omaavat saavatkin palkankorotukset, koska vain he voivat kuulua yhdistykseen, joka nämä työehdot neuvottelee. Fair game?

Kolmas asia, joka tuntuu unohtuvan, on se, että työnantajataholla ei ole kuitenkaan oikeutta kieltää ketään liittymästä tai eroamasta mistään ammattiliitosta, eikä työnantajataho saa jättää ketään palkkaamatta sen perusteella, että tämä kuuluu tai ei kuulu johonkin ammattiliittoon. Sellainen olisi törkeätä syrjintää, jota varmasti käsiteltäisiin mediassa pitkään ja perusteellisesti. Mutta siis palkkaa pitää maksaa sen mukaan, mihin ammattiliittoon sattuu kuulumaan. Pohtikaapa tovi, mihin tämä yhdistelmä väistämättä johtaa...

Nähdäkseni on olemassa vain kaksi oikeudenmukaista tapaa toimia tämmöisissä asioissa: Joko on olemassa yhtenäiset, yleissitovat sopimukset tai vaihtoehtoisesti (ja mieluummin) on oltava täysi sopimusvapaus joka koskee myös työnantajaakin. Kumpaankaan tilanteeseen ei tulla lähiaikoina pääsemään, koska vahvoissa asemissa olevat eturyhmät eivät halua yleissitovia sopimuksia ja pienet toimijat eivät halua sopimusvapautta. Seurauksena on umpihullu pattitilanne, joka paitsi loukkaa yksilönvapautta niin myöskin saa aikaan tämmöisiä sekavia tilanteita.

Varmuuskopioinnin tärkeys

Uskoakseni vähiten huomiota saanut osa-alue tietoturvassa on varmuuskopiointi. Aina jaksetaan puhua viruksista ja tietoturva-aukoista, sekä varoitella netin käyttöön liittyvistä vaaroista. Mutta käsi pystyyn, kuinka monella on varmuuskopiointi kunnossa? Veikkaan, että huomattavasti harvemmalla kuin vaikkapa tietokoneen virustentorjunta on.

Liian usein tulee kuulleeksi, miten jokin tärkeä työ tai opiskelutehtävä on mennyt harakoille vain pienen inhimillisen erheen vuoksi. Tiedosto on tullut esimerkiksi vahingossa poistettua (niitä voi kyllä palauttaa esimerkiksi tällä työkalulla) tai muistikku on hukkunut. Puhumattakaan, miten helposti lomakuvat tai jokin muu tärkeä muisto on tullut hävinneeksi bittiavaruuteen. Vahinko on mittava, mutta se olisi voitu helposti ehkäistä ennakolta.

Varmuuskopionti takaa, että pahimmassa mahdollisessakin tapauksessa digitaaliset tietosi säilyvät kunnossa ja käytettävissäsi. Vaikka asuntosi palaisi, kiintolevysi hajoaisi, tietokoneesi varastettaisiin tai ydinpommi höyrystäisi asuinkaupunkisi, digitaaliset tietosi voisivat silti kestää, jos ne olisi oikeaoppisesti varmuuskopioitu. Kun ottaa huomioon, että nykyään suurinosa kaikesta tiedostamme on ainakin digitaalisessa muodossa, ongelma on toisaalta uhkien suhteen pahempi kuin aikaisemmin, mutta toisaalta myöskin helpompi ratkaista kuin aikaisemmin. Nykyään tietojen varmistamiseksi riittää napinpainallus, kun aikoinaan siihen olisi tarvittu vähintäänkin kopiokonetta ja pankkiholvia.

Oma näkemykseni on, että jotta jotakin voi kutsua varmuuskopioksi, sen on täytettävä muutama kriteeri:

1. Oltava selkeästi erotettavissa itse laitteesta ja tilasta jossa kopioita tehdään, jotteivat esimerkiksi haittaohjelmat, hölmöt käyttäjät tai onnettomuudet pääse niitä tuhoamaan.
2. Oltava riittävän kestävä ja luotettava, jottei sen yllättävää rikkoontumista pääse tapahtumaan edes ajan kuluessa.
3. Oltava suojattuna siten, etteivät asiaankuulumattomat tahot pääse sen sisältöön käsiksi.
4. Oltava aina tarpeen vaatiessa asiankuuluvien tahojen käytettävissä varmuuskopioiden tekemistä ja palauttamista varten.
5. Oltava riittävän ajantasalla varmuuskopioitavaan materiaalin nähden sekä mahdollisuuksien mukaan sisältää myös aikaisempia versioita varmuuskopioitavasta materiaalista.

Kuulostaa ehkä vaikealta tai monimutkaiselta, mutta pohditaanpa, miten yleisimmin käytetyt varmuuskopiointimenetelmät täyttävät noita kriteereitä.

Yksi helppo, halpa ja kestävä keino hoitaa varmuuskopiointi on polttaa varmuuskopioinnin arvoiset tiedostot säännöllisesti kertakirjoitettaville dvd-levyille. Dvd-levy säilyy vuosikymmeniä ja samalla tulee myöskin niitä eri versioita sitten otettua. Dvd:n ongelmina ovat kuitenkin pieni tallennustila ja turvallinen säilytys. Toki, mikäli tietomäärä ei ole kovin suuri ja tiedot polttaa salattuina levyille, jäljelle jää vain sen ongelman pohtiminen, mihin kyseiset levyt ihan fyysisesti laittaa säilytykseen. Pankkiholvi tai tuttava tulee ensimmäiseksi mieleen.

Kertakirjoittavia dvd-levyjä hankkiessa kannattaa miettiä, paljonko aikoo varmuuskopioida ja mihin hintaan. Laadukkaat levyt kestävät yleisesti ottaen kauemmin mutta maksavat tuntuvasti enemmän kuin halvat levyt. Edullisesti dvd-levyjä saa ostettua esimerkiksi täältä, Suomesta ko. tuotteita ei kannata ostaa mielipuolisen hyvitysmaksu- ja verotussysteemin vuoksi. Postimaksut huomioon ottaen kannattaa kerralla tilata reilusti, esimerkiksi parisataa kappaletta romppuja, niissä näet ei ole viimeistä käyttöpäivää.

Muistitikut ovat myöskin kasvattaneet suosiotaan tallennusratkaisuna. Ne ovat melko nopeita ja edullisiakin jo nykyään. Kiusaus käyttää muistitikkua varmuuskopioiden ottamiseen on siksi vähän liiankin suuri, kun ottaa huomioon kuitenkin fyysisen vioittumisen riskin, joka tikkuihin liittyy. Muistisisältö sinällään ei ole niinkään rikkoontuvaa sorttia, mutta itse tikun liitännät ja elektroniikka yleensä on. Muistitikun sisältöä voidaan tietysti myöskin muuttaa tallentamisen jälkeen, mistä on tietysti huonoja ja hyviä seurauksia. Lyhytaikaisena varmuuskopiona (yksi versio tietokoneella ja toinen tikulla - periaate) ne ovatkin kätevyytensä vuoksi loistavia, mutta pitkäaikaiseen säilytykseen niistä ei ole.

Muistitikkuja kannattaa hankkia joko tarjouksista halpoja ja pieniä usb2-väyläisiä tikkuja tai vaihtoehtoisesti pistää hieman rahaa kiinni ja ostaa huippuluokan usb3-väyläinen muistitikku tai pari. Etenkin, mikäli sinulla on uusi tietokone jossa on tietysti usb3-liitäntöjä. Nopeusero usb2 ja usb3 väylän välillä on todella huima, mikä tietysti varmuuskopioita tehdessä on varsin positiivinen juttu.

Muistikortit ovat harvemmin käytetty tallenneratkaisu. Muistikorttien, etenkin SDmicro-korttien, koko on niin pieni, että niiden säilyttäminen ei tuota mitään ongelmia. Hintakaan ei päätä huimaa. Lisäksi kortteihin liittyy vähemmän elektroniikkaa tai hajoamisen riskiä kuin muistitikkuihin. Ongelmaksi muodostuu heikkolaatuisten muistikorttien pikkuisen hidas nopeus, mutta eipä toisaalta Dvd-levykään nopeasti tule valmiiksi. Nopeampien (Class 10) korttien kohdalla nopeus on jopa suurempi kuin muistitikkujen nopeus. Muistikorttien ongelmana ja samaan aikaan hyötynä on muistitikkujen tapaan se, että niiden sisältöä voidaan tallentamisen jälkeen muuttaa.

Muistikorteissakin hintahaitaria löytyy, edullisimmat kortit löytävät DealExtreme.comista, mutta Suomestakin saa kohtuuhintaan kyseisiä muistikortteja. Muistikorttien kanssa pitää tietysti olla muutaman euron maksava usb-väyläinen lukulaite, mutta enempiä investointeja hanke ei sitten tarvitsekkaan. Monet tietokoneet sisältävät kyllä itsessäänkin muistikorttien lukulaitteen, mutta ne tukevat usein vain isompikokoisia SD-kortteja...mikään ei toki estä ostamasta halpaa SDmicro-> SD sovitinta, jolla ne saa tämän tyyppiseen lukulaitteeseenkin liitettyä.

Erillinen kiintolevy on ehkä vähän enemmän vaivannäköä sisältävä ratkaisu tiedostojen turvaamiseen. Erilliset kiintolevyt ovat kuitenkin nopeudeltaan ja käytettävyydeltään tehokkaita, sekä hinnaltaan varsin edullisia. Tietokoneen pääkiintolevystä tai sen levyosioista on myös mahdollista tehdä tarkka levykuva (image), jolloin voit palauttaa paitsi haluamasi tiedostot niin vaikka koko käyttöjärjestelmänkin. Käytännössä tämä toimii vaikkapa siten, että tietokoneeseen liitetään sata-väylään toviksi aikaa kiinni toinen kiintolevy ja tietokone käynnistetään joltain tarpeelliset ohjelmat sisältävältä cd-levyltä, jolta käsin tehdään koko kiintolevystä tai sen osioista levykuva tai klooni tähän toiseen kiintolevyyn. Toinen kiintolevy voidaan sitten irroittaa tietokoneesta ja viedä turvalliseen paikkaan talteen. Mikäli varmuuskopio pitää palauttaa, voidaan kyseinen kiintolevy laittaa suoraan kiinni kyseiseen tietokoneeseen vanhan kiintolevyn paikalle ja käynnistää ko. tietokone ko. kiintolevyltä ja kaikki on täysin käyttövalmista sellaisenaan. (Periaatteessa toki mikään ei estä tekemästä imagea myöskään muistitikulle tai muistikortille.)

Erillinen kiintolevy voi myös sijaita tietokoneen ulkopuolella pömpelissä tai lähiverkossa. Useimmista uusista pöytätietokoneista löytyy eSata-väylä joka mahdollistaa ulkoisen varmuuskopiointi- tai muun kiintolevysysteemin liittämisen ja tietysti jo aiemmin mainittu usb3-väylä tarjoaa tuhtia tiedonsiirtokykyä ulkoiseen kiintolevyyn. Kaikista tietokoneista löytynee myöskin verkkokortti, joka tarjoaa mahdollisuuden tallentaa varmuuskopiot lähiverkossa sijaitsevaan verkkokiintolevyyn. eSata ja usb3-väylän käyttö on helppoa, mutta verkkokiintolevyn käyttöönotto vaatii hieman perehtymistä kyseiseen systeemiin ja sen ohjekirjaan. On syytä muistaa, että mikäli verkkokiintolevyä ei fyysisesti irroiteta verkosta varmuuskopioinnin tapahduttua, se ei ole juurikaan turvallisempi vaihtoehto kuin toinen tietokoneen sisäinen kiintolevy on - hakkeri tai taitamaton käyttäjä voi turmella sen aivan yhtä hyvin.

Pilvipalvelut ja muut varmuuskopiointisysteemit netissä ovat alkaneet nostaa päätään myös tavallisten kuluttajien kohdalle nettinopeuksien kasvaessa. Android-puhelimet ja tablettitietokoneet sisältävät jo oletuksena joitain asetuksia ja tiedostoja Googlen kanssa synkronoivat toiminnot, Apple synkronoi omaan pilveensä ja Microsoftin tuotteetkin omaansa. Google Drive, Applen iCloud ja Microsoft SkyDrive lienevätkin tunnetuimmat pilvipalvelut, mutta kasapäin muitakin on olemassa, esimerkiksi Mozy, Dropbox, Amazon, SugarSync ja CloudSafe. Palveluissa on runsaasti eroavaisuuksia niin hinnassa, tilan määrässä kuin tietoturvassakin.

Omakohtaiset kokomukseni ja etenkin tietoturvaan perehtyminen ovat saaneet minut suhtautumaan varsin negatiivisesti Google Driveen, Applen iCloudiin ja Microsoftin SkyDriveen. Yhteyden nopeus on monesti liian hidas reaaliaikaiseen varmuuskopiointiin ja tietoturvassa pitäisi kaikki jättää palveluntarjoajan hyvän tahdon varaan. Dropbox, Amazon ja SugarSync ovat näppäriä, mutta tietoturva ei ole ainakaan minulle riittävällä tasolla, koska palveluntarjoaja pääsee aina tarvittaessa itse tiedostoihini käsiksi. Mozy ja CloudSafe tarjoavat minusta parhaimmat ja tietoturvallisimmat ratkaisut varmuuskopiointiin ja yhteysnopeuskin on enemmän kuin riittävä. Mozy ja CloudSafe mahdollistavat itse määritellyn salausavaimen käyttämisen varmuuskopioille, joten palveluntarjoaja ei pääse tiedostoihin käsiksi vaikka kuinka haluaisikin.

(Täältä löytyy englanninkielinen artikkeli, jossa kerrotaan seikkaperäisesti, miten ilmaisiakin pilvipalveluita voi tietoturvallisesti käyttää salaamalla tiedostot ennen niiden päätymistä pilvipalveluihin. Suosittelen perehtymään mikäli pilvipalveluiden tietoturva huolestuttaa.)

Pilvipalveluiden ongelmana on kallis hinta. Halvalla ei saa hyvää. Esimerkiksi Mozy tarjoaa 125 Gigatavua tilaa reilulla sadalla dollarilla vuodessa. Sadalla dollarilla ostaa hyvän ulkoisen kiintolevyn, jota voi käyttää vuodesta toiseen. Halvemmalla saa toki Googlen tai Microsoftin pilvipalveluita, mutta eivät ne kovin halpoja nekään ole, varsinkaan jos varmuuskopioitavana on enemmän kuin muutama gigatavu tietoa.

Itse olen valinnut Mozyn, koska arvostan sitä, että varmuuskopiointi tapahtuu automaattisesti taustalla määrättyinä aikoina, voin varmuuskopioida kaikki mitä haluan ja tietoturvakin on hyvällä tasolla.. Plussana on tietysti se, että palvelu säilöö myös vanhoja versioita ja poistettujakin tiedostoja tovin tallessa. Tämän vuoksi Mozyn hinta ei ole mielestäni kuitenkaan liikaa. Mainittakoot vielä tässä yhteydessä, että Mozyn lisäksi käytän ulkoista kiintolevyä, muistitikkua ja toista tietokonettakin varmuuskopioiden tekemiseen ja säilyttämiseen, mutta minä olenkin ehkä ylivarovainen.

Mikään ei tietenkään estä yhdistämästä erilaisia varmuuskopiointisysteemeitä itselle mieluiseksi paketiksi vaikkapa tähän tapaan: Ilmainen Google Drive tai muistitikku tärkeimpien ja ajankohtaisten tiedostojen helppoon varmuuskopiointiin omaehtoisella salaamisella höystettynä & tallelokerossa pääosan ajasta säilössä oleva ulkoinen kiintolevy käyttöjärjestelmän ja kaikkien tiedostojen varmuuskopiointiin muutaman kerran vuodessa. Vaihtoehtoja on lukematon määrä, joten kannattaa oikeasti miettiä, minkä niistä valitsee ja miten varmuuskopiointinsa järjestää. Herää pakostakin kysymys: Miten arvokkaita ja miten tärkeitä ne varmuuskopiot ovatkaan ja kannattaako kaikkea varmuuskopioida? Parempi on kuitenkin järjestää varmuuskopiointi edes halvalla ja huonosti kuin ei lainkaan.