29. helmikuuta 2016

Viranomaisskitsofrenia jatkuu viranomaisvittuilulla


Muistanette "Case Mäntylahden" (1,2,3,4 ja 5) ja siihen liittyneen, "8 on 1" -harhoja kirjoittelevan, ylikonstaapeli Keijo Hyvärisen casen? Eli tiiviisti: Mäntylahti kirjoitteli minusta (alunperin) nettiin 8 eri viestiä 3 eri päivänä, jotka sisälsivät lukuisia törkeyksiä, joista sitten Helsingin poliisissa työskentelevä ylikonstaapeli Keijo Hyvärinen laskutaidollaan laski, että 1+1+1+1+1+1+1+1=1 viesti. Tein valituksen, että Hyvärinen on syyllistynyt väärennökseen, rekisterimerkintärikokseen ja virkavelvollisuuden rikkomiseen, kun on kirjannut tietoisesti valheellisen tiedon viranomaisrekistereihin ja saanut siitä aikaan esitutkinnan lopettamisen.

Tänään tuli valtakunnansyyttäjänvirastosta kihlakunnansyyttäjä Hanna Puhakan päätös asiaan liittyen, joka, uskokaa tai älkää, pystyy vielä alittamaan tähänastisen viranomaisvittuilun riman kevyesti.

VKSV:n päätöksen mukaan ylikonstaapeli Keijo Hyvärinen ei ole ylittänyt toimivaltaansa lopettaessaan esitutkinnan Ossi Mäntylahden herjoista, joten hän ei ole laskenut väärin, väärentänyt papereihin ja rekistereihin mitään, eikä voinut syyllistyä virkavelvollisuuden rikkomiseenkaan.

Kyllä, päätös on juuri noin mielipuolinen, tämä ei ole mikään vitsi, lukekaa itse (sivulta 2)!

VKSV:n mukaan siis sillä, väärentääkö poliisi papereihinsa ja viranomaisrekistereihin tietoja, jotka ratkaisevasti muuttavat koko rikoksen sisältöä ja rangaistavuutta, ei ole mitään merkitystä, kyseessä ei ole väärennös, rekisterimerkintärikos, eikä virkavelvollisuuden rikkominen, jos poliisi ei vain ylitä toimivaltaansa esitutkinnan kesken jättämisen suhteen näihin vääriin tietoihin perustuen.

Kyllä, kyllä, kyllä, luitte aivan oikein!

Toisin sanoen, analogia on, että jos joku vaikkapa viranomaistoiminnasta vittuuntunut ihminen lähtee ja iskee kirveellä hengiltä 8 eri poliisia 3 eri päivänä, niin poliisi ei tee mitään väärennöstä, rekisterimerkintärikosta, virkavelvollisuuden rikkomista tms. jos poliisi kirjaa asiasta papereihin, että kyseessä on vain yhteen poliisiin kohdistunut pieni tönäisy, josta poliisikin saa syyttää itseään (ks. alkuperäiset perustelut) ja tämän vuoksi koko esitutkinta asiasta lopetetaan ja homma jää silleensä. No problemos!

VKSV yrittää siis valkopestä koko kanteluni ja sivuuttaa KOKONAAN ITSE ASIAN, eli sen faktan, että ylikonstaapeli Keijo Hyvärinen Helsingin poliisista väärensi asiakirjoihin tietoja rikosjuttuun liittyen ja sitten nämä väärät tiedot johtivat siihen, että jutun tutkinta jätettiin silleensä. VKSV kuvittelee minua ja lukijoita niin saatanan tyhmiksi, että me emme muka tajuaisi näin ilmiselvää asiaa ja peittely-yritystä. VKSV hienosti viranomaisvittuilee, kun se jättää kokonaan käsittelemättä ITSE ASIAN ja yrittää selittää, että ITSE ASIA on muka se, ylittikö Hyvärinen toimivaltansa jättämällä jutun tutkimatta vaiko ei - joka ei tietenkään ole se ITSE ASIA!

Mitä seuraavaksi? Nämä viranomaisten toiminnat ja perustelut alkavat kuulostaa niin sekavilta, että uskoakseni tätä asiaa ei voida enää virkateitse ajaa, vaan asian käsittely tulisi siirtyä poliisien ja valtakunnansyyttäjänviraston työterveyshuoltoon. Poliisi, jonka mielestä 1+1+1+1+1+1+1+1=8, ei voi olla työkykyinen ja kihlakunnansyyttäjä, jonka mielestä asiakirjaväärennöksellä ja esitutkinnan lopettamisoikeudella on jotain tekemistä keskenään, ei voi olla työkykyinen. Toinen vaihtoehto toki on, nimittäin se, että tämä on suoraa viranomaisvittuilua, eli suoraan kasvoilleni kusemista: Näytetään röyhkeästi, että viranomaiset voivat taas kerran tehdä aivan mitä vaan haluavat ja aina viranomaisten laittomalle toiminnalle löytyy joku näennäinen selitys, eikä mihinkään viranomaisrikollisuuteen tai väärinkäytökseen tarvitse tälläkään kertaa puuttua millään muotoa.



PS. Ei liene sattumaa, että OECD on "erittäin huolissaan" Suomen viranomaiskorruptiosta ja poliisin tärkein pääsyvaatimus on kirjoitustaito (ilmeisesti kirjoitustaidon lisäksi laskutaidon vaatiminen olisikin jo liikaa poliisien kyvyille).

25. helmikuuta 2016

Taidanpa siirtyä pois Facebookista


En taida jaksaa enää Facebookin paskalaariin kirjoitella kuin ehdottomasti välttämättömän. Mieluummin kirjoittelen sellaiseen paikkaan, jossa kirjoitukseni ja julkaisuni myöskin pysyvät ja jonne voin kirjoitella ilman suvakkien minulle järjestämiä bännejä. Plus, siellä on vähemmän porukkaa, spämmiä ja mainoksiakin kuin Facebookissa. Juorut, jutut, heitot, jne. saa jatkossa lukea suvakkien sensuroinnin ulottumattomista osoitteesta https://vk.com/markusjansson.

Luonnollisesti blogini säilyy ainakin vielä toistaiseksi Bloggerissa ja myöskin Facebookin tilini on yhä olemassa kyllä.

20. helmikuuta 2016

Haastan kaikki talkoisiin jakamaan tilinumeroaan netissä

Viranomaisethan epäilevät minua rahankeräysrikoksesta ja ovat jäädyttäneet pankkitilini, koska jaoin netissä tilinumeroni. Kenenkään muun jakaessa oman tilinumeronsa netissä poliisi ei ole tähän päivään mennessä epäillyt mitään rikosta tapahtuneeksi ja haluaisin tämän nyt tuoda konkreettisesti esille:

Haastan kaikki talkoisiin laittamaan nettisivuilleen, blogiinsa, Facebookkiin, Twitteriin, Instagrammiin ja kaikkialle mahdollisiin paikkoihin oman tilinumeronsa (IBAN-muodossa)!

Pelkkä tilinumero, ei mitään muuta! Voitte helposti tehdä nettipankissa uuden tilin parilla klikkauksella ja laittaa sen numeron julki, joten omaa "oikeaa käyttötiliään" ei tarvitse valjastaa tähän kepposteluun. Kun olette em. tehneet, pistäkää minulle sähköpostitse linkki siitä, missä tämä paljastus sijaitsee ja mieluusti vielä oman nimenne ja kotipaikkakuntanne (tai suoraan kuvankaappaus em. asioista). Kun sitten olen saanut noista otettua kuvankaappaukset, tulen toimittamaan ne kaikki poliisille ja katsotaan, ryhtyykö Suomen poliisi tutkimaan, syyttäjä syyttämään ja oikeuslaitos tuomitsemaan kymmeniä tai satoja suomalaisia tästä "rikoksesta". Veikkaampa, että eivät tule. Mistä taas herää kysymys, että miksi sitten ryhtyvät, kun minä jaan tilinumeroni?

Tämä tempaukseni muistuttaa aikaisempaa linkinjakamishaastettani, jonka seurauksena poliisi sai sitten 48 muuta linkin jakanutta tietoonsa ja kuten arvata saattaa, heitä ei tähän päivään mennessä epäillä mistään rikoksesta, eikä tulla epäilemään, eikä tulla syyttämään, eikä tuomitsemaan mistään. Näin "yhdenvertaisesti" kansalaisia kohdellaan Suomen viranomaisten ja oikeuslaitoksen toimesta.

Eli eikun jakamaan vaan! Ja jakakaa tätä postausta eteenpäin ihan helvetisti kaikkialla, jotta mahdollisimman moni innostuu lähtemään mukaan tähän "kepposteluun" ja voimme taas kerran aukottomasti osoittaa, että laki ei ole Suomessa sama kaikille!

18. helmikuuta 2016

Taas poliisikuulustelu, uusi rikosepäily - ja TAAS poliisi rikkoo lakiin perustuvaa oikeuttani kuvata kuulusteluni!

Sananvapaustaisteluni jatkuu ja saa yhä koomisempia ja koomisempia piirteitä minuun kohdistettujen toistuvien viranomaisrikosten myötä (esim. tämä, tämä, tämä, tämä ja tämä, puhumattakaan tietysti tästä keppostelusta).

Olin tänään poliisikuulusteluissa mm. rahankeräysrikoksesta epäiltynä ja kuulusteluissa kerrottiin myös, että ihan tänä aamuna on tullut VIELÄ UUSI rikosepäily, eli "julkinen kehoittaminen rikokseen". Tämä rikokseen kehottaminen tuli kuulemma siitä, että Facebookissa kommentoin "Lasol-heittogatea" tyyliin:"Ei tuolla tapaa saa taloa palamaan, vaan tuli pitää saada tarttumaan kattorakenteisiin" ja "Kovalla pakkasella sammutusvesi aiheuttaa jäätyessään enemmän tuhoa kuin tulipalo"...se, että en missään vaiheessa maininnut edes VOK:ia, tai kehoittanut ketään polttamaan mitään, ei nähtävästi vaikuta mitenkään siihen, että kyseessä on viharikokseen kehoittaminen poliisin mielestä! Kun syyllinen tiedetään, niin rikoskin löytyy aina! :)

Mutta, itse kuulusteluihin. Kuten arvata saattoi, taas kerran poliisi rikkoi törkeästi lakia, kun se ei antanut minun kuvata poliisikuulusteluani. Aivan, kuten poliisi on aina ennenkin rikkonut lakia kun ei ole antanut minun kuvata poliisikuulusteluitani eikä kotietsintäänikään. Sen lisäksi poliisi riistää kameran väkivaltaisesti kädestäni vastusteluistani huolimatta. Virkarikoksen suorittajina Mikko Latvala ja Jyrki Nordberg Rauman poliisilaitokselta. Lakipykälien ja KKO:n ennakkopäätösten luvut eivät menneet näiden poliisimiesten nuppiin, vaan vastaus oli taas se tuttu "no kun esimies käskee niin me tehdään näin". Eli kun esimies käskee rikkomaan lakia, niin Suomen poliisi rikkoo lakia. Jännää. Eli jos esimies käskee seuraavalla kerralla viedä M. Jansson hiekkakuopan reunalle ja teloittaa, niin poliisimies tottelee, koska "esimies käskee"? Tulee mieleen tietyn valtakunnan tietyt jutut, joiden tekijät aina perustelivat tekojaan "no kun laki sanoi" ja "noudatin määräyksiä"...

Missä tahansa oikeusvaltiossa tämmöinen epäillyn oikeuksien polkeminen ja tietoinen lain rikkominen poliisin toimesta johtaisi välittömästi kaikkien syytteiden hylkäämiseen minua kohtaan ja virkarikostuomioita kaikille ko. tapaukseen osallistuneille poliiseille. Mutta Suomihan tunnetusti ei ole oikeusvaltio, vaan täällä etenkin epäiltyjen ihmisoikeuksia loukataan aivan rutiininomaisesti.

Vassokuu, videotodiste tapahtumasta:

Muilta osin jätän esitutkintalain vuoksi kommentoimatta itse kuulusteluita ja väitettyjä rikoksia, koska en halua näille mulkuille yhtään ylimääräistä syytä saada taas lisää syytteitä minun niskaani. Vaikka eiköhän niitä joka tapauksessa ole tulossa. Ihmettelinkin poliisille, että miten moneen eri rikokseen voi ihminen syyllistyä vain tietokoneen eteen istumalla? Ilmeisesti aika moneen ja useampaan kertaan. Eikä tämä varmasti tähän lopu. Lisää tulee maailmanloppuun asti.

Jännää on, että todellakin minua jahdataan tämmöisistä jutuista ja minun oikeuksiani rikotaan mennentullen, eikä se kiinnosta ketään, kaikkein vähiten poliisia itseään...samaan aikaan Suomessa juoksee vapaalla jalalla tunnettuja sotarikollisia, joita poliisi ei viitsi käydä ottamassa kiinni, vaikka heidän sijaintinsa on tarkkaan poliisin tiedossa. Tämä lienee sitä priorisointia, katsokaas: Pankkitilin numeron laittaminen nettiin tai nettilinkin jakaminen on rikos, josta pitää ehdottomasti tehdä kotietsintää, putkatusta ja loputtomia kuulusteluita - mutta päiden katkominen toisilta ihmisiltä ei ole mikään rikos (ainakaan jos olet muslimi), jonka tutkintaan poliisin pitäisi resurssejaan uhrata.

16. helmikuuta 2016

TAAS FACEBOOK-SENSUURIA - ei tälle vainolle voi kuin nauraa!


Ehdin juuri kirjoittaa edellisestä vainostani pari päivää sitten, eikä siitä seurannut 3 vrk bännini ehtinyt edes loppua vielä, kun Facebook iski jo uuden 3 vrk bännin päälle! Ja mistä tällä kertaa?

KUULEMMA SEKSUAALISEN SISÄLLÖN JAKAMISESTA AIKAJANALLANI!

Mitä sitten julkaisin? No jaoin
MV-lehden jutun, jossa kerrottiin uimahallissa altaaseen kusevasta matusta ja näytettiin tästä tapahtumasta suttuinen kuva, jossa ei edes ko. matun silvottu tynkäkulli näy millään muotoa! Ja huomatkaa, että siinä jakamassani jutussa ei edes ko. kuvaa näkynyt, vaan ko. kuva löytyi vain ja ainoastaan ko. linkin takaan MV-lehden sivuilta!






Tämä Facebookin sensuuri menee jo niin naurettavuuksiin, että ei tälle voi kuin nauraa! Älypuhelimen tietoturvasta kertova juttu on "seksuaalista sisältöä", kuten myös juttu, jossa kerrotaan matusta, joka kusee uimahallin altaaseen, on "seksuaalista sisältöä". Ei jumalauta nyt oikeasti, ei tälle sensuurille voi enää kuin nauraa! Suvakit ja jutku-zucke taitavat olla todella peloissaan ja epätoivoisia, kun tämmöisiin mielettömyyksiin jo sortuvat. Syytäkin on olla, sen myönnän kyllä.

Oikeasti, painukaa jo vihdoin ja viimeinen helvettiin tuolta Facebookista! Facebook on täysin mädätetty ja sananvapautta vastustava palvelu, jonka juutalainen omistaja repii miljardeja euroja joka vuosi tuosta palvelusta myymällä asiakkaiden yksityisiä tietoja surutta mainostajille (ja ei, ei ole antamassa niitä hyväntekeväisyyteen). Vastineeksi yksityisyytesi varastamisesta Facebook ei edes salli avointa keskustelua mistään tärkeästä asiasta! Kannattaako tuollaista paskapalvelua tukea ja antaa sinne tietojaan, kun lopputulos on tuollainen? Siirtykää tekin sensuurivapaaseen VK:hon kirjoittamaan, täältä löydätte minun profiilini ja täältä löytyy mamutusmokutukseen liittyvä keskusteluryhmä ko. palvelusta, sekä täältä kulttuurimarxismiin liittyvä keskusteluryhmä ko. palvelusta. Älkää haaskatko aikaanne enää tuolla Facebookissa.

Aion jatkossa keskittyä kirjoittamaan pääasiassa VK:hon ja jättää tuon paskapuljun sillensä. Minulla on Facebookissa muutama ylläpitämäni ryhmä, joista etenkin yhden, "cfsfinland", ylläpitoa minun pitää kuitenkin vielä jatkaa, koska kyseessä on vertaistukiryhmä vakavasti sairastuneille ihmisille. Nyt minulle riittää tuo paska. En aio enää suoda suvakeille mielihyvää siitä, että saavat minun postauksiani sensuroitua tai minulle kirjoituskieltoa loputtomilla ilmiannoillaan ja yritän houkutella mahdollisimman monta muutakin ihmistä siirtymään helvettiin tuolta Facebookista.

Murkut.org - vaihtoehtomedioiden uutiset yhdestä tuutista


Tämäpä vaikuttaa hyvältä uutispalvelulta, tsekatkaapas:

Tuonne voisi ehkä pari muutakin lähdettä vielä mainita uutisvirtaan lisättäväksi. Joka tapauksessa, lisää tämmöstä ja paljon, kiitos! Vaihtoehtoa Ylenannolle ja mediamafialle!

15. helmikuuta 2016

JÄLLEEN Facebook-sensuuri niskassa! Aivan mielipuolista!


Eipä kerinnyt viimeisestä sensuurin yrityksestä kulua kuin pari viikkoa ja viimeisestä onnistuneesta sensuurista alle kuukausi, kun TAAS ON FACEBOOK-SENSUURI NISKASSANI, eli 3 vuorokauden kirjoituskielto!!!

Aikaisemminkin suvakit ovat ilmiannoillaan onnistuneet minut kirjoituskieltoon perusteettomasti saamaan, kuten tämätämätämätämä ja tämä esimerkki hyvin kertoo. Facebook on täysin suvakkien mädättämä pulju, jonka perustaja, juutalainen Mark Zuckerberg lupasikin taannoin Merkelille, että Facebook kitkee "kaiken suvaitsemattomuuden" pois palvelustaan, ts. kieltää keskustelun mm. mamutusmokuilun "lieveilmiöistä". Aivan mielipuolista tuo Facebookin sensuuri ja yritykset tukahduttaa kaikkea keskustelua mamutusmokutuksesta sivuillaan!

Mistä sensuuri nyt iski ja kirjoituskielto kolmeksi päiväksi rapsahti? No tästä taustakuvastani, johon kokosin ilmeisesti liiankin tehokkaasti yhteen suomalaisen mamutusmokutuskompleksin ja sen vaikutukset havainnollistavalla tavalla:


Oikeasti, painukaa jo vihdoin ja viimeinen helvettiin tuolta Facebookista! Facebook on täysin mädätetty ja sananvapautta vastustava palvelu, jonka juutalainen omistaja repii miljardeja euroja joka vuosi tuosta palvelusta myymällä asiakkaiden yksityisiä tietoja surutta mainostajille (ja ei, ei ole antamassa niitä hyväntekeväisyyteen). Vastineeksi yksityisyytesi varastamisesta Facebook ei edes salli avointa keskustelua mistään tärkeästä asiasta! Kannattaako tuollaista paskapalvelua tukea ja antaa sinne tietojaan, kun lopputulos on tuollainen? Siirtykää tekin sensuurivapaaseen VK:hon kirjoittamaan, täältä löydätte minun profiilini ja täältä löytyy mamutusmokutukseen liittyvä keskusteluryhmä ko. palvelusta, sekä täältä kulttuurimarxismiin liittyvä keskusteluryhmä ko. palvelusta. Älkää haaskatko aikaanne enää tuolla Facebookissa.

Aion jatkossa keskittyä kirjoittamaan pääasiassa VK:hon ja jättää tuon paskapuljun sillensä. Minulla on Facebookissa muutama ylläpitämäni ryhmä, joista etenkin yhden, "cfsfinland", ylläpitoa minun pitää kuitenkin vielä jatkaa, koska kyseessä on vertaistukiryhmä vakavasti sairastuneille ihmisille. Nyt minulle riittää tuo paska. En aio enää suoda suvakeille mielihyvää siitä, että saavat minun postauksiani sensuroitua tai minulle kirjoituskieltoa loputtomilla ilmiannoillaan ja yritän houkutella mahdollisimman monta muutakin ihmistä siirtymään helvettiin tuolta Facebookista.

13. helmikuuta 2016

Duodecim Terveyskirjastossakin hyvää tietoa SEID liittyen!


Kirjoitin blogissani puolisen vuotta sitten, että Duodecim-lehti on tehnyt täyskäännöksen ja alkanut oikeasti oppimaan systeemisestä rasitusintoleranssisairaudesta (SEID, ent. CFS eli krooninen väsymysoireyhtymä). Tosin "pieniä" virheitä siinäkin kirjoituksessa oli, jotka korjasin omassa vastineessani. Mutta nyt sain ilokseni huomata, että Duodecimin Terveyskirjastossa, joka lienee lääkäreiden Google, on päivitetty radikaalisti siellä olevaa opastusta ko. sairaudesta! Aikaisemmin ko. artikkeli oli suoraan sanottuna täyttä roskaa, nyt se on miltei kokonaan täyttä asiaa! WAU!

Eli, olennaiset faktat todettu oikein:
On invalidisoiva neurologinen sairaus, jossa liikunnan lisääminen pitää tapahtua (jos sitä edes yritetään) todella hitaasti ja varovasti, sekä masennuslääkkeet voivat auttaa joitakin potilaita, vaikkei kyse ole mistään masennuksesta. Vakuutuslaitokset ovat nihkeitä korvaamaan.

Tietyt perusasiat kuitenkin vieläkin väärin:
Ei ole mitään tekemistä VÄSYMYKSEN kanssa vaan kyse on ensisijassa UUPUMUKSESTA, ja suurinosa potilaista ei koskaan paranu työkykyiseksi millään keinolla. Ja objektiivisia löydöksiä voidaan löytää, jos vain tiedetään, mitä hakea, mutta Suomessa ei tietenään tiedetä.


Parhaat palat:
"Pitkäaikainen väsymysoireyhtymä on invalidisoiva pitkäaikaissairaus, jolle on ominaista kuukausia ja usein vuosia kestävä voimakas väsymystila ja väsymysalttius.
...
Vastoin aikaisempia käsityksiä sitä pidetään nykyisin luonteeltaan neurologisena sairautena eikä siis suinkaan etiologialtaan tuntemattomana psykiatrisena oireyhtymänä.
...
Nykykäsityksen mukaan jatkuva väsymystila voi olla tiettyjen virusinfektioiden seuraus. Tutkimusten valossa osalla oireyhtymästä kärsivillä elimistön vasta-aineita tuottava immuunijärjestelmä saattaa toimia tavallista jonkin verran heikommin.
...
Joillakin pitkäaikaisesta väsymysoireyhtymästä kärsivillä voidaan todeta lievää veren sokeripitoisuuden nousua tai pieniä muutoksia hypotalamuksen, aivolisäkkeen tai lisämunuaisen erittämien hormonien pioisuuksissa.
...
Vaikka väsymysoireyhtymä ei nykyisen käsityksen mukaan useimmiten ole taustaltaan psykiatrinen häiriä, väsymysoireyhtymän seurauksena voi olla eriasteiset masennustilat, sosiaalinen eristäytyminen, elämän kaventuminen, lisääntyvät poissaolot työstä ja työkyvyttömyys. Käytännön ongelmana on usein se, että niiden oireyhtymän subjektiivisen luonteen vuoksi vakuutuslaitokset eivät useinkaan myönnä työkyvyttömyyseläkettä pelkän pitkäaikaisen väsymysoireyhtymän perusteella. Monet somaattiset tai psykiatriset sairaudet voivat diagnosoimattomina ja hoitamattomina aiheuttaa pitkäaikaista väsymystä. Tällaisia sairauksia ovat mm. anemia, sokeritauti, kilpirauhasen toiminnanhäiriöt, masennustilat sekä traumaperäinen stressihäiriö.
...
Jos liikunta johtaa väsymyksen lisääntymisen seuraavaan päivään asti, liikunnan määrää tulee vähentää ja lisätä sitä vähitellen kunnon kohentumisen myötä. Osa pitkäaikaisesta väsymystilasta kärsivistä hyötyy masennuslääkkeiden käytöstä, vaikka oireiden taustalla ei olisikaan masennustilasta tai masentuneisuus.
...
Vaíkka krooninen väsymysoireyhtymä ei useimmiten ole taustaltaan psykiatrinen tai psykologinen häiriö, oireyhtymästä kärsivät voivat hyötyä kognitiivisesta psykoterapiasta oireyhtymän seurauksena syntyvien itsetunto-ongelmien ja ristiriitoja synnyttävien ihmissuhdeongelmien vuoksi.
...
Oireyhtymästä kärsivän puolison, läheisten ja ystävien on tärkeätä ymmärtää, että jatkuva väsymys ei useimmiten ole psykiatrinen häiriö eikä koskaan haluttomuutta tai laiskuutta, vaan elämänlaatua voimakkaasti kaventava sairaustila. Läheisten tukeva ja ymmärtävä asenne auttaa oireyhtymästä kärsiviä tulemaan paremmin toimeen jatkuvan väsymyksensä kanssa.
Mutta, ei voi kuin olla iloinen, että tämän sairauden tuntemus ja tietämys etenee kovaa vauhtia. Haluan muistuttaa, että pidän Facebookissa tähän sairaustuneiden ja heidän läheisten (sekä toki asiasta ammatillisesti kiinnostuneiden) cfsfinland-ryhmää, olen kerännyt Google Driveen kasapäin asiaan liittyvää materiaalia ja mm. itse kirjoittamani SEID-oppaankin. Eli jos aihepiiri kiinnostaa, niin noista on hyvä lähteä liikkeelle (etenkin tuosta kirjoittamastani SEID-oppaasta).

11. helmikuuta 2016

Uusi pankkitili on nyt avattu ja Bitcoin-lompakkokin luotu!

Piti sitten avata uusi tili ihan säästöjäni varten ja otinpa samalla uuden Bitcoin-osoitteenkin, kun viranomaiset jäädyttivät tilini vainotessaan minua tällä kertaa rahankeräysrikoksestakin. Mutta, ähäkutti, enpä pistä tilinumeroa, tahi Bitcoin-osoitettani julki mihinkään avoimeen paikkaan julkisesti suoraan saataville, joten gestapo ei voi ruikuttaa mistään keräämisestä mitään. Saahan ihmisillä pankkitilejä ja Bitcoin-osoitteita olla hyvänen aika ja pakkohan uutta aukaista, kun kerran nämä mulkut menivät ja sulkivat minulta yhden.

Nyt kun poliisi on suorittanut talven "Janssoninkiusauksensa", niin voisitteko te mennä taas vaihteeksi sitä kaapumiestä, mopopoikia ja alle viiden euron pitsoja jahtaamaan jooko, kun noi oikeat rikokset (esim. sotarikollisten kiinniottamiset jne.) tuntuvat olevan aivan ylivoimaisia teille kerran ratkottavaksi. Vaihtelu virkistäisi varmaan siellä possumunkkien ja donitsien lomassa, eikös, häh? Vai eikö teillä vaan ole ns. munaa sanoa vastaan esimiehillenne, jotka pistävät tietä tämmöisiin järjettömiin ajojahteihin kerta toisensa jälkeen?

Ja tiedoksi ilmiannon tehneelle suvakille: Teidän nimenne on nyt minun tiedossani. Odotan mielenkiinnolla teidän kohtaamistanne. Uskon, että siitä tulee suorastaan kirjaimellisesti aivoihinne ikuisiksi ajoiksi painuva kokemus! :) :) :)

9. helmikuuta 2016

Suvakkibotti esittelyssä: Joonas Wikman

Lukaiskaapa, minkämoista puheen tulvaa, selittelyn selittelyitä, asian kiertelyä, asiasta pois hyppimistä, meidän nuivistien syyllistämistä (klassikkoargumentein) ja toiseen aiheeseen siirtymistä paimiolainen Joonas Wikman harrasti Facebook-seinälläni (ennen kuin pistin hänet blokkiin, en kaipaa moisia suvakkibotteja jauhamassa loputtomasti puppuaan seinälläni). Siis aivan tyyppiesimerkki. Mallikappale. Ja kertoo omalta osaltaan, miksei näiden bottien kanssa kannata haaskata yhtään aikaansa. Oppikoot sitten kantapään kautta karut tosiasiat tai olkoot oppimatta. EVVK. (Jos kuva ei näy kunnolla, voit katsoa sen tästä täysikokoisena.)


Minun pitää alkaa tehdä enemmän näitä, nämä ovat niin piristäviä ja opettavaisia. Aikaisemminhan julkaisin "Dhimmi esittelyssä: Pauli Uusitalo" -kirjoituksen, joka herättikin asiaankuuluvaa peppukipuilua suvakeilta ja etenkin Paulilta itseltään (spämmäsi kommenttiosiotani aika pitkään tuon jälkeen, nyt ei ole vähään aikaan taas näkynyt hänen ulostuksiaan sinne pyrkimässä, hah).

6. helmikuuta 2016

Viranomaisvaino jatkuu: Nyt minua epäillään rahankeräysrikoksesta!

Sananvapaustaisteluni saa yhä mielipuolisempia piirteitä. Tänään tuli postissa pumaska, jonka mukaan minua epäillään nyt myös rahankeräysrikoksesta ja tästä johtuen Nordeassa oleva pankkitilini (FI6911283500298301) ja siellä olevat 820€ on jäädytetty! Rahankeräysrikos on merkitty alkaneeksi 1.6.2015, mikä on surkuhupaisaa, koska tämähän on jo siis ennen minun putkatustani, kotietsintääni jne. yms. eli päivämäärä on yhtä hatusta revitty kuin koko "rikoskin".

Tämä viranomaisten toiminta on osoitus jälleen kerran laajamittaisesta minuun kohdistamasta vainosta. Ei ketään muuta ihmistä Suomessa vainota tällä tapaa. Ei ketään muuta seurata joka askeleelta ja koko ajan tehtailla uusia rikostutkintoja entisten päälle täysin mielipuolisista tai perättömistä asioista. Ei viranomaisia kiinnosta netissä minulle jaetut tappouhkaukset, eivätkä myöskään minuun kohdistetut törkeät kunnianloukkaukset, ehei, ei niitä tutkita lainkaan, mutta kaikki minun edes teoriassa ehkä tekemäni asiat kyllä seurataan, tutkitaan, syytetään ja tuomitaan 100% varmuudella, sekä lavastetaan vielä lisää juttuja minun niskaani! Esimerkiksi kun minä jaan nettilinkin, minä syyllistyn rikokseen, mutta 48 muuta saman linkin jakanutta ei edes epäillä mistään rikoksesta! Tämäkö on sitä "yhdenvertaisuutta lain edessä"?

Rahankeräysrikoksen tunnusmerkistöhän ei voi näet mitenkään tietenkään täyttyä, koska mm.:
  1. Minä en ole pyytänyt missään rahaa kerättäväksi minulle. Tilinumeron jne. kertominen nettisivulla ei ole rahan pyytämistä, kuten EFFinkin tapaus hyvin todistaa.
  2. Se, että joku on esimerkiksi perustanut minulle ryhmän Facebookissa, jossa kerätään yhteen samanmielisiä ihmisiä, jotka haluavat maksaa minun sakkorahani, ei ole rahankeräysrikos, koska sitä kautta ei kerätä rahaa vaan ainoastaan pidetään ihmisiä ajan tasalla tilanteesta. Ja jos olisikin, niin minä en voi tietenkään olla siitä vastuussa, koska minä en ole ko. ryhmää perustanut, enkä siellä(kään) rahaa pyytänyt.
  3. Kuka tahansa saa lahjoittaa kenelle tahansa mistä tahansa syystä yhteensä 3999 euroa rahaa kolmen vuoden aikana.
  4. Rahankeräyslaki koskee vain yrityksiä, yhteisöjä ja vastaavia, eikä lainkaan yksityishenkilöitä, ts. lupaa rahankeräykseen ei voi saada yksityishenkilö, joten ko. lakiakaan ei voi rikkoa yksityishenkilö.
  5. Romanikerjäläiset voivat täysin vapaasti "kerätä rahaa" kadulla, eivätkä he poliisin mukaan syyllisty tällöin "rahankeräysrikokseen" tai mihinkään muuhunkaan laittomaan toimintaan! Ilmeisesti kantaväestöön kuuluva ajatusrikollinen, eli minä, kuitenkin syyllistyy rikokseen, kun "kerää rahaa" ilman, että edes kerää tahaa. Jännää. Ilmeisesti, kun syyllinen tiedetään, rikoskin löytyy!

Eniten minua surettaa tässä ne lukuisat ihmiset, jotka ovat, pyyteettömästi ja vilpittömästi halunneet auttaa minua tässä viranomaisvainossa ja ovat lahjoittaneet minulle rahaa tuolle tilille. Tämä viranomaisten toiminta on heidän kasvoilleen kusemista. Heidän avunannolleen ja toiminnalleen nauramista, pilkkaamista ja halveksumista. Heitä tämä viranomaisten toiminta eniten varmasti satuttaa. Voisi toki olla kyyninen ja sanoa, että tämän pitäisi viimeistään olla heillekin osoitus siitä, että Suomessa viranomaisiin ei voi luottaa ja Suomen oikeuslaitos on täysin demlaantunut, mutta uskon, että tuolle tilille rahaa lahjoittaneet ovat kyllä olleet ko. asiasta jo harvinaisen hyvin perillä - ja se on varmasti ollutkin yksi syy, miksi he ovat tuolle tilille rahaa lahjoittaneet! Törkeä temppu joka tapauksessa kaikkia heitä kohtaan! Ei riitä, että viranomainen jahtaa minua, vaan myös samalla jahtaa kaikkia, jotka koettavat auttaa minua! Oliko edes DDR:ssä noin törkeää toimintaa?

Olen jo suunnitellut asiassa pienimuotoisia "vastatoimia", jotka otan käyttöön vähitellen.

Ensinnäkin, aion perustaa Poste Restante osoitteen, jonne ihmiset voivat lähettää minulle kirjeitä, joihin poliisi ei ainakaan kovin äkkiä pääse käsiksi. Toiseksi, pyrin ottamaan pankkitilin jostain ulkomailta, jonne Suomen poliisin saastaiset kädet eivät ylety mitenkään, joten saavat haistaa ns. paskat. Kolmanneksi, PayPal on ainakin vielä toistaiseksi käytössä, heh. Neljänneksi, otan Bitcoinin pois käytöstä, koska Bitcoinin luonteen vuoksi Gestapo voi ainakin seurata sinne lahjoitettujen rahojen määrää ja tietenkin karhuta niitä minulta, joten sen käyttö tuollaisenaan kannattaa ehkä jättää silleensä. Viidenneksi, lisään tuonne "PayPal" kohtaan jne. huomautuksen, että vastikkeeksi blogini (ja kotisivujeni) katselusta henkilö voi tukea sivujen toimintaa sitä kautta, joten tuo "rahan vastikkeeton vastaanottaminen" -juttu ainakin poistuu.

Kuudenneksi ja tärkeimmäksi tiedoksi: Jos haluat lahjoittaa minulle rahaa (mitä minä en tietenkään pyydä, enkä kinu, enkä kerää, koska sehän olisi laitonta)...öööhhh...syntymäpäivälahjaani varten tai sitten vaan vastikkeeksi hyvistä julkaisuistani, niin otappa yhteyttä sähköpostitse (ja mieluiten Privnotella tai PGP:llä salattuna) tms. niin eiköhän löydetä jonkin tapa, johon Suomen viranomaiset eivät pääse väliin (esim. muu tili, satunnainen Bitcoin-osoite, posti, jne. yms.) millään muotoa ikinä koskaan, kun eivät kerran laista välitä paskan vertaa, kun minua kiusaavat.

1. helmikuuta 2016

TAAS suvakit koettavat sensuroida minut ulos Facebookista!

Ei ehtinyt viime sensuurikerrasta vierähtää kuin kolmisen viikkoa, kun taas on sensuurin yritys päällä Facebookissa! Onneksi tällä kertaa se jäi vain yritykseksi. Tällä kertaa suvakit leimasivat kirjoituksiani roskapostiksi ja koettivat saada sitä kautta Facebook-tilini suljettua...tällä kertaa ei onnistunut, mutta ehkä ensi kerralla onnistuu, kun kymmenet, jos eivät sadat suvakit hyökkäävät organisoidusti samaan aikaan ja ilmiantavat kaikkia mahdollisia julkaisujani roskapostina, niin Facebookin botti voi reagoida automaattisesti tuhoisin seurauksin...






Helvetti että nämä suvakit kuvottavat minua! Miten ihminen voi olla noin alhainen? Millainen hirviö vastustaa sananvapautta? Miten sairas olento tehtailee tekaistuja ilmiantoja toisesta? Kuinka pahasti voi ihmisellä päässä viirata, kun pitää koettaa roskapostitoimintojakin käyttää minun sensuroimiseksi? Suomessa on ilmiselvästi suuri lauma ihmisoikeuksia vastustavia paskiaisia, jotka järjestelmällisesti hyökkäävät likaisin keinoin niitä vastaan, jotka haluavat vain kertoa mielipiteensä julki!

Älkää olko huolissanne, arvoisat sananvapautta vastustavat suvakit! Koska TE vastustatte ihmisoikeuksia, minä tulen pitämään kyllä huolen, jos vaan tilaisuus sallii, että TEIDÄN ihmisoikeutenne poljetaan maan rakoon ja jokainen teistä saatanan mulkuista pistetään savupiipun kautta pihalle tästä maailmasta. TE, jotka ette hyväksy muille ihmisille perustavaa laatua olevia ihmisoikeuksia ja rikotte niitä vastaan, ette ole itse oikeutettu ko. oikeuksien suojaan (ainakaan, jos se minusta on kiinni). Turha parkua sitten, kun saatte, mitä olette ansainneet. Kunnioittakaa toisten sananvapautta ja muita ihmisoikeuksia, niin teidänkin vastaavia oikeuksia voidaan kunnioittaa, ei muuten!

Aikaisemmat Facebook-sensuuritapaukseni voitte lukea täältä, täältä, täältä ja täältä.