11. helmikuuta 2020

Mikko Niskasaari paljastaa todellisen puolensa

Mikko Niskasaari on vapaa toimittaja, joka on kirjoittanut lukuisia hyviä artikkeleita ja blogipostauksia suomalaisten viranomaisten törttöilyistä, valehteluista, manipuloinnista, lavastuksista ja erilaisista oikeusmurhista. Niskasaari on paneutunut etenkin Anneli Auerin tapaukseen perinpohjaisesti. Niskasaari on voittanut lukuisia omia oikeusjuttujaan Suomen viranomaisia vastaan, jopa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessakin!

Niskasaaresta on ainakin minulle välittynyt mielikuva viranomaisten metkut tuntevasta, oikeutta, yhdenvertaisuutta ja logiikkaa vaativasta ihmisestä, joka käy loputonta sotaa viranomaisten mielivaltaa ja laittomuuksia vastaan. Miehestä, joka tarkkaan dokumentoi kaiken tapahtuneen, eikä löpise turhanpäiväisyyksiä tai satuja. Miehestä, jota viranomaiset vihaavat ja vainoavat, mutta myös pelkäävät. Minun tapaukseni tuntevat ymmärtänevät, että olen lukenut innolla Niskasaaren kirjoituksia.

Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että olen ollut väärässä ja Niskasaari on paljastanut oikean karvansa.

Niskasaari kirjoitti tuoreeltaan blogissaan kirjoituksen "Persuterrori kohdistuu yhteen poliisiin". Tässä kirjoituksessa hän leimaa Jussi Halla-ahon ja persuja, sekä esittää täysin mielikuvituksellisen väitteen, että nämä tahot komentelisivat jotain trollien tai bottien armeijaa, joka sitten somessa "hyökkää" uhriensa kimppuun ja käyttää poliittista terroria. Itse asiassa Niskasaari sanoo aivan suoraan, että Perussuomalaiset on Jussi Halla-ahon terroristijärjestö ja rinnastaa sen ISIS:iin. Lisäksi Niskasaari väittää, että Suomessa ei ole "PolPoa" eli poliittista poliisia, vaan kyse on vain persujen harhoista.

Käydäänpä nämä Ylenannon kulttuurimarxistisen propagandan ja NATO-pissiksen satujen kaltaiset Mikko Niskasaaren valheet kohta kohdalta läpi ja kumotaan ne:
  1. Ei ole olemassa mitään trolli- tai bottiarmeijaa, joka toimisi kansallismielisten toimesta, ei meillä ole moiseen rahaakaan (missä se ruplasalkku on, miksei semmoista löydy btw.?). Kukaan ei ole koskaan osoittanut yhtäkään todistetta, että tämmöinen armeija olisi edes olemassa, kyseessä on puhdas valhe, harha, fantasia, jota meistä levitetään. Todistustaakka on väitteen esittäjällä, ei väitteen kumoajalla, joten Niskasaari (ja NATO-pissis): Missä ovat todisteet tämän väitteenne tueksi?

    Tosiasiassa Suomessa on yhä kasvava joukko oikeita ihmisiä, joiden mitta on tullut täyteen sitä hevonpaskaa, jota viranomaiset, poliitikot, media ja suvakit ylipäätään meille tuputtavat. Tietenkin ihmiset reagoivat somessa, kun huomaavat, että taas heidän niskaansa kaadetaan paskaa. Suvakit eivät tietenkään halua, eivätkä voi ymmärtää, että heidän ajamansa asiat ovat paskaa ja ihmiset eivät hyväksy niitä, vaan aktiivisesti vastustavat niitä. Suvakkien onkin paljon mukavampaa ja helpompaa uskoa, että heidän pähkähulluja mädätyksiä ei vastusta kukaan oikea ihminen, vaan pelkästään tietokoneen luoma bottiarmeija.

  2. "Uhrien kimppuun hyökkääminen" on mielenkiintoinen termi. Ikään kuin vaikkapa julkisuudessa esiintyvän poliisin sanomisten kärkäs arvostelu hänen poliisin virallisella someseinällään, olisi jotain "hyökkäämistä". Tai kun poliitikon valheet kohdataan ja korjataan miljoonan ihmisen silmien edessä Twitterissä tai Facebookissa, sekin on mukamas "kimppuun hyökkäämistä". Ilmeisesti "poliittista terroria" on sitten se, että useampi ihminen oikoo jonkun idiootin suvakin valheita ja vieläpä päälle kutsuu häntä siksi mikä hän on: Valehteleva idiootti suvakki. Sen sijaan se, että kurdit tai antifa hyökkää julkisella paikalla pidettävässä mielenosoituksessa kansallismielisen kimppuun metalliputkin ja murtaa tältä luita, ei ole suvakkilogiikan mukaan minkäänlainen "uhrin kimppuun hyökkääminen" tai "poliittista terroria". Sanat netissä sen sijaan ovat. Hohhoijaa tätä orwellilaista uuskieltä.

    Suvakit yrittävät vain luoda mielikuvaa siitä, että sanat = väkivaltaa = kiellettävää. (Samaan aikaan suvakkien itsensä harjoittama oikeakin väkivalta pitäisi sallia, koska se on "parempaa väkivaltaa".) Johan Suomessa ollaan kovaa vauhtia väsäämässä "maalittamisen" kieltäviä lakeja, juurikin tämmöistä uuskieltä perusteena käyttäen. Kyse ei ole tosiasiassa mistään muusta, kuin sensuurista, sananvapauden hävittämisestä ja isosta askeleesta kohti totalitarismia: Viranomaisia ei saisi oikoa, suvakkien valheita ei saisi paljastaa ja mitään mädätysaivopesua ei saisi julkisesti vastustaa.

  3. Perussuomalaisten kutsuminen terroristijärjestöksi on törkeää valehtelua, jolla pyritään vain luomaan sellaista mielikuvaa, että sen avulla voitaisiin myöhemmin PS kokonaan kieltää ja sen jäsenet vangita. Tosiasiassa PS ei ole räjäytellyt pommeja, ajanut autoilla väkijoukkoon tai irrotellut kenenkään päitä. Päinvastoin, PS ajaa sellaista politiikkaa, että tämmöisiä terroritekoja touhuavat pysyisivät Suomen rajojen ulkopuolella, kun muut puolueet haluavat kutsua heidät sisään tähän maahan.

    Mitä tämmöisen sanomisesta seuraa Suomessa? Mitä oikeussuojakeinoja perussuomalaisilla on, kun heitä leimataan täysin perusteettomasti terroristeiksi? Ei mitään. Mutta käännetään taas asetelma päinvastaiseksi ja mietitään, mitä seuraisi, jos vaikkapa joku perussuomalainen kutsuisi islamia terroristijärjestöksi? Johan olisi PolPo oven takana hetkessä.
     
  4. Se, että Jussi Halla-ahon sanotaan olevan terroristijärjestön johtaja, täyttänee jo törkeän kunnianloukkauksen kriteeristön. TÄMÄ on juurikin sitä "maalittamista" ja "häiritsemistä", jota suvakit itse niin kovasti vastustavat - paitsi silloin, kun se kohdistuu heidän vihamiehiinsä! Jännää "valikoivaa" oikeutta, joku voisi jopa sanoa, että tietoista kaksinaismoralistista kusetusta tämä suvakkien touhu taas kerran.

    Saako Jussi Halla-aho oikeutta, jos hän tekee tästä rikosilmoituksen? Ei varmasti saa. Mutta käännetään taas asetelma toisin päin ja mietitään, mitä seuraisi, jos Jussi Halla-aho kutsuisi vaikkapa Helsingin islamilaisen seurakunnan imaamia terroristijärjestön johtajaksi? Johan olisi PolPo oven takana hetkessä.

  5. Suomessa on PolPo. Ettekö ole lukeneet uutisia? Poliisilla on yksistään netin "vihapuhetta" (= kaikkea mahdollista nykyistä hallintoa ja sen toimia arvostelevaa, tai totuuksien kertomista mamutusmokutuksesta jne.) tutkimassa kymmenkunta poliisia ja vuonna 2017 poliisi rekrytoi tähän tehtävään 25 poliisia. Twitterissäkin päivystää muuan munaton nillittäjäpoliisi. Nämä ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu.

    Jokainen voi suorittaa yksinkertaisen kokeen PolPon löytämiseksi. Tarvitsee vain kirjoittaa nettiin esim. "Aion tappaa Penan" ja odottaa, tuleeko poliisi hakemaan sinua. Ei tule. Jos kuitenkin kirjoitat nettiin "Aion tappaa sompun" tai "Aion tappaa muslimin", ei tarvitse kauaa odottaa, kun poliisi on jo ovellasi.

On siis selvää, että Mikko Niskasaari valehtelee ja solvaa törkeästi perussuomalaisia ja etenkin Jussi Halla-ahoa, käyttäen vakioita suvakkien "perusteluita" väitteidensä tueksi: Perättömiä huhuja, sanojen ja käsitteiden vääristelyitä, sekä todisteiden esittämisen "unohtamista".

Niskasaarella on ilmeisesti sydäntään lähellä kaksi asiaa: Oikeudenmukaisuus ja suvakkius. Näistä kahdesta asiasta suvakkius käy ilmiselvästi aina oikeudenmukaisuuden edelle, jos nämä kaksi ovat ristiriidassa keskenään. Eli jos Niskasaari, tai joku (muu) suvakki, joutuu kokemaan epäoikeudenmukaisuutta tai viranomaisen mielivaltaa, Niskasaari ryntää verbaalisesti raatelemaan kyseisen viranomaisen ja hänen toimintansa alimpaan helvettiin. Mutta jos joku kansallismielinen joutuu kokemaan epäoikeudenmukaisuutta tai viranomaisen mielivaltaa, Niskasaari on hipihiljaa, koska hänestä mitään väärää ei ole silloin tapahtunut.

Niskasaaren toiminta kuvastaakin hyvin perussuvakin maailmankuvaa:
Sananvapaus, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, syyttömyysolettamat, totuuden selvittäminen, yhdenvertaisuus ja kaikki hienot ja kivat ja humaanit jutut ovat ehdottoman tärkeitä ja luovuttamattomia ihmisten perusoikeuksia - paitsi jos niihin koettaa joku suvakkien vihollinen, kuten kansallismielinen, vedota! Heillä ei suvakkien mielestä pidä olla mitään oikeuksia. Heistä saa levittää törkyä, eikä se ole "maalittamista". Heidän henkeään saa uhata, eikä se ole "terrorismia". Heidän saa väittää masinoivan vieraiden valtojen rahoilla hirveyksiä, eikä se ole "kunnianloukkausta". Heistä saa sanoa melkein mitä vain, eikä se missään tilanteessa ja tapauksessa voi olla "vihapuhetta". Heistä saa tehdä perättömiä lastensuojeluilmoituksia, eikä se ole millään muotoa "väärin".

Suvakin maailmankuvasta saa vielä paremman kuvan, kun kääntää asetelman päinvastaiseksi ja katsoo, mitä tapahtuu:
Voi sitä itkupotkuraivaria, jos joku kehtaakin leikkiä ajatuksella, että roolit olisivatkin toisinpäin ja "kansallismielisillä" pitää olla ko. oikeudet mutta suvakeilla ei. Sehän olisi törkeää yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon rikkomista, hävytöntä, rikollista, kuvottavaa natsismia! Totalitarismia, joka vie meidät takaisin pimeisiin aikoihin, kansanmurhiin ja sotiin. Mutta että suvakeilla on ko. oikeudet ja "kansallismielisillä" ei ole - se on ihan ok.

Suvakit eivät tietenkään näe mitään ristiriitaa yllä olevassa asiassa. Eikä ilmeisesti näe Mikko Niskasaarikaan, joka on vuosikausia kirjoitellut oikeudenmukaisuudesta, lakien noudattamisesta, yhdenvertaisuudesta ja haukkunut väärin toimivia viranomaisia...mutta nyt itse kirjoittaa raukkamaisen, valheellisen ja rikollisella tavallakin loukkaavan ja räikeästi maalittavan kirjoituksensa perussuomalaisista.

Eipä ihme, että Niskasaari ei ole kirjoittanut blogissaan sanaakaan positiivista esimerkiksi minun, Ilja Janitskin, Tiina Keskimäen, Panu Huuhtasen, Marco de Witin ja muiden kansallismielisten kokemista viranomaisvääryyksistä. Niissähän ei Niskasaaren mukaan ole ilmeisesti tapahtunut mitään väärää, koska meitä kansallismielisiä ei Niskasaaren mukaan koske samat oikeudet ja suojat kuin suvakkeja koskee.



PS. Me pahat ja hirveät "kansallismieliset" kannatamme kyllä yhdenvertaista kohtelua, sananvapautta ja oikeusvaltioperiaatteiden noudattamista myös suvakkeja kohtaan. Meistä heilläkin on nuo vastaavat oikeudet, jotka meilläkin on (tai siis tarkemmin sanottuna, jotka meilläkin pitäisi olla). Meistä viranomaisten suorittamat oikeusmurhat heitäkin kohtaa pitää tutkia ja tuomita. Niin kamalia ja pahoja me olemme.

2 kommenttia:

  1. Panin myös merkille tuon odottamattoman epäjohdonmukaisuuden Niskasaaren aiempien kirjoitusten ja viimeisimmän pläjäyksen välillä. Arvelin, että joku trolli on ottanut vain nimen tai tilin käyttöön, ja että Niskasaari tuotapikaa korjaa itse tilanteen. Eipä ole vielä näkynyt oikaisua tms. Toisaalta hänen blogauksensa ovat kohdistuneet pääosin oikeusviranomaisten ja erityisesti poliisin toimintojen ruotimiseen, eivätkä ole juurikaan sisältäneet puoluepoliittisia kannanottoja. Oudon pirstomielistä, silti.

    VastaaPoista