24. huhtikuuta 2019

Ilmastonmuutos on (sekin) (edelleenkin) vain (yksi) Vihreä Valhe

Olen käsitellyt tätä aihepiiriä blogissani (1, 2, 34, 5, 6, 7, 8, jne.) ja videoillani (12 jne.) runsaasti, mutta lienee taas aika vääntää lisää rautalankaa ja kertoa pari ajankohtaista esimerkkejä jo aiemmin julkaistujen hyvien lähteiden lisäksi (1, 2, 3, 4, 5, jne.). Ilmastonmuutosuskontohan on vain yksi lukemattomista kulttuurimarxistien luomista Vihreistä Valheista, joilla pyritään kontrolloimaan ihmisten elämää ja koko yhteiskuntaa, sekä kietomaan se uususkonnon, Vihreän Uskonnon alaisuuteen. Lopulta kyse on vain rahasta ja vallasta, ei mistään muusta. Ilmaston tai ympäristön kanssa koko asialla ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan, eikä tule koskaan olemaankaan, yhtään mitään tekemistä.

Laitetaan kertauksen vuoksi kohtuutuore videonikin tästä kaikesta:


Naurahdin, kun törmäsin tähän Zerohedgen juttuun, jossa käydään hieman läpi ilmastonmuutoshuijausta ja ilmastoalarmismia 50 vuoden ajalta. En lähde sen enempää käymään tuota Vihreää Tunkiota läpi, kunhan totean vain, että tämä ilmastovoohotus ei ole mikään uusi asia. Punavihreät ovat sitä ajaneet jo todella pitkään, viime aikoina vain tämä umpihullu rummutus on saanut entistä enemmän puhtia, kun eri puolueiden punavihreät haluavat itselleen entistä enemmän valtaa ja ovat huomanneet, miten sitä voi tällä agendalla yhä saada lampailta. Summaan vaan lyhyesti tuon artikkelin: Jos punavihreän uskonnon ylipappeja olisi uskominen, maailma olisi jo peruuttamattomasti tuhoutunut tai ainakin peruuttamattomasti tuhoon tuomittu jo lukuisia kertoja viimeisten vuosikymmenten aikana. No, täällä nyt kuitenkin yhä ollaan ja parempaan suuntaan vaan mennään, joten selkopäiselle ihmiselle tämänkin pitäisi jo itsessäänkin todistaa Vihreä Valhe! Nekin, jotka yhä uskovat Vihreään Valheeseen, pitäisi Vihreän Valheen oppien mukaan myöntää sitten myös se Vihreä Valhe, että asialle ei enää voi tehdä mitään ja olemme jo tuhoon tuomittuja - joten mitään järkeä edes yrittää tehdä enää mitään, ei ole, eikä voi olla.

Toistan:
  • Jos olet fiksu, et usko Vihreään Valheeseen, joten kaikenlainen CO2 sekoilu, päästökauppa ja muu viherhullutus voidaan lopettaa samantien hyödyttömänä ajan- ja rahanhukkana.
  • Jos olet tyhmä, uskot Vihreään Valheeseen, mutta silloin sinun pitää myös uskoa, että mitään ei ole voitu enää vuosikymmeniin tehdä maapallon ja ihmiskunnan pelastamiseksi, joten kaikenlainen CO2 sekoilu, päästökauppa ja muu touhu voidaan lopettaa samantien hyödyttömänä ajan- ja rahanhukkana.

Lukekaa tuo yllä oleva niin monta kertaa, että ymmärrätte varmasti, miten hulluja ja epäloogisia nämä punavihreät kulttuurimarxistit ovat ja miten hullua nykyinen ilmastovoohotus on.

Surkuhupaisaa oli myös lukea tätä uusinta rummutusta tästä Greta Thunbergistä, josta mädätysmedia maalaa uutta Ilmastonmuutosuskonnon Messiasta. Tosiasiassa tätä tyttöä käytetään törkeästi hyväksi, mahdollisesti hänen aspergeristaan johtuen (aspergerit ovat alttiita hyväksikäytölle, koska eivät osaa kyseenalaistaa muiden motiiveita): Hänen kampanjaansa rahoittaa Soros, jonka pitäisi jo kertoa kaikille aivan kaikki olennainen koko asiasta ja hänen vanhempansa ilmeisesti pyörittävät itse punaviherhörhöinä koko showta kulisseissa. Näinhän tämä aina menee. Joka ikinen kerta. Aina nämä Vihreät Valheet ovat valheita ja aina ne paljastuvat, mutta punavihreitä kulttuurimarxisteja tämä ei tietenkään pysäytä, vaan homma senkun jatkuu kohta uusilla kasvoilla ja teemoilla. Kuten tähänkin asti.

Ihmisten pitää oikeasti ymmärtää, että kaikki punavihreät puolueet ja muut ilmastonmuutosuskontoa ja muuta Vihreää Valhetta edistävät tahot ovat huijareita ja valehtelijoita. Kaikki. No, joukossa on toki kasapäin hyväksikäytettyjä hölmöjä, mutta koko shown arkkitehdit ja johto ja koko juttu sinällään on 100% kusetusta. Punavihreitä kulttuurimarxisteja ei pidä uskoa. Ei yhtään missään asiassa, kuten ei muutenkaan ketään muutakaan patologisesti valehtelevaa huijaria ei pidä ikinä uskoa missään asiassa. Ei yhtään missään asiassa, ei yhtään mistään syystä, eikä heidän kanssaan kannata edes olla missään tekemisissä. Kannattaa pitää heitä ikäänkuin verkostomarkkinointia harrastavina kiihko-uskovaisina: He eivät halua sinun tai maapallon parasta ja he tulevat kusettamaan sinua minkä vaan ikinä ehtivät, älä haaskaa aikaasi heidän kanssaan mihinkään, koska et voi ikinä voittaa sillä yhtään mitään, vain ja ainoastaan hävitä, koska heitä ei voi selkopäisiksi käännyttää millään faktoilla sen enempää, kuin ovellasi käyvää jehovantodistajaa tai Onecoin-uskovaista.

1 kommentti:

Kulttuurhistorioitsija, sotahistorioitsija, yhteiskuntakriitikko ja Ajan Suunta päätoimittaja Seppo Lehto kirjoitti...

Nopein tapa menestyä eurooppalaisilla olisi irtisanoutua Kioton huijauksesta eli ilmastosopimuksesta, samoin erilaisista "kehitysapu"-maiden titteleillä kulkevien vastuuttomasta avustamisesta = ylipopulaatioiden tukemisesta. On surkuhupaisaa että tuetaan ja annetaan Kiinalle ydinaseimperialistille kehitysapustatus EU:ssa. Itsensä huijaamista. Ongelmat pitää hoitaa paikanpäällä, eikä etänä. Kun annetaan rahaa tilaa ja aikaa erilaisille taikauskonnoille ja heidän aisureilleen ilmastonmuutos ja matuinvaasio huuhaana, niin oikeat asiat jäävät retuperälle tiestöstä terveydenhuollosta alkaen.

Seppo Lehto Ajan Suunta