13. kesäkuuta 2017

Hovioikeus myönsi yksimielisesti jatkokäsittelyluvan oikeusmurhatuomiooni

Kuten muistanette, tein tammikuussa valituksen hovioikeuteen oikeusmurhatuomiostani. Tarkemmin sanottuna siis anoin käsittelylupaa hovioikeudesta, koska niitä ei nykyään suinkaan automaattisesti myönnetä. Vastaus tuli postissa, hovioikeus antoi yksimielisesti jatkokäsittelyluvan tuomiolleni syytekohdan 3 eli ns. lapocase osalta!

Kiihotuslinkin, uskonrauhanrikkominen ja rahankeräysrikoksen tuomiot sen sijaan jäivät lainvoimaisiksi. Eli nyt meillä on sitten oikeuslaitoksen läpi käynyt prosessi, jonka mukaan kiihottavaan tekstiin linkin jakaminen on rikos Markus Janssonin tekemänä (ja ehkä Junes Lokkan tekemänä?), mutta ei kenenkään muun (tai ainakaan 46 muun sen nyt jakaneen) tekemänä. Hienoa. Näin tämä "yhdenvertaisuus lain edessä" toimii Suomessa vuonna 2017! Myös koirankakkapekonikoraanikuvan julkaisu musulmaaniterroristeille on sekin Suomessa rikos vuonna 2017. Niin ikään se, että joku perustaa sinulle ryhmän Facebookkiin rahankeräykseen ja liittää sinut sinne, sekä-että ihmiset vapaaehtoisesti tukevat rahallisesti viranomaisvainon uhria, on Suomessa rikos vuonna 2017.

Mutta tästä lapocasesta ja siitä, että se otetaan uudelleen käsittelyyn...Olen hämmentynyt. Olin täysin varma, että Suomen oikeuslaitos on niin läpimätä, ettei viitsi edes tutkia kyseistä oikeusmurhatuomiota sen enempää, koska silloin se joutuisi automaattisesti jollain tasolla jotenkin myöntämään, että siinä on ehkäpä jotain pielessä. Kas kummaa, Vaasan hovioikeus kuitenkin päätyi tarkastelemaan ko. casea uudelleen! Jatkokäsittelylupa myönnettiin vielä yksimielisesti, eli äänin 3-0! Olen todellakin hämmentynyt!

Olen kuitenkin realisti. Odotettavissa on nähdäkseni tasan kaksi lopputulosta:
  1. Saan muodollisen käsittelyn, jotta luodaan mielikuva, että käsitelty on ja tutkittu on ja syyllinen olen. Tällöin "en voi ruikuttaa", koska "asiahan käsiteltiin" ja "erehtymätön oikeuslaitos antoi tuomionsa" ja "valitukseni kuultiin" jne.
  2. Saan jostain kumman syystä rehellisen käsittelyn ja tuomioni ns. lapocasen osalta kumotaan, koska on ilmeistä, että tietokonettani on peukaloitu, ts. viranomaiset lavastivat minut siihen saadakseen minut tuhottua. Mutta oikeus perustelee kumoamisen jollakin aivan muulla seikalla, jottei lavastusta tarvitse myöntää...oikeus esim. toteaa "todisteiden olevan riittämättömiä" tai "iänmäärityksen olevan puutteellista" tai jotain muuta ympäripyöreää paskaa.
Kolmatta vaihtoehtoa ei nähdäkseni ole. Oikeus ei uskalla, eikä halua kumota tuomiotani ilmiselvät tosiasiat sanomalla, koska se osoittaisi, miten mätä suomalainen virkamieskoneisto, poliisi, syyttäjät ja oikeuslaitoskin on. Illuusiota on pidettävä ylhäällä, jotteivat lampaat vain herää. Sen illuusion rinnalla totuudella ja minun oikeusmurhaamisellani ei ole mitään merkitystä. Ja sitä illuusiota pitävät nämä läpimädät tuomarit (potentiaalisesti vapaamuurarit jne.) mielellään yllä, enpä usko, että kenenkään tarvitsee heitä siihen edes painostaa...tosin valtakunnansyyttäjänvirasto jne. varmasti kyllä ovat tehneet selväksi, että minunlaiseni ajatusrikolliset pitää tuhota keinolla millä hyvänsä...

Yksi hupaisa yksityiskohta oli, että jutun syyttäjä ei viitsinyt kommentoida mitään, kirjaimellisesti yhtään mitään yhtään mistään minun esittämistäni karuista todisteista ja päättelyistäni! Vaikeapa toki tosiasioihin on mitään vastaan sanoakkaan, mutta luulisi edes virkansa puolesta vaivautuvan hieman perehtymään, mistä ja mitä minä oikein hovioikeuteen valitin. Toisaalta, samapa tuo lienee, kun hovioikeudenkin päätös lienee selvä: Tuomiota ei kumota, koska kyseinen hovikäsittely on vain muodollisuus ja sen tietää syyttäjäkin.

Toinen hupaisa yksityiskohta oli, että jutun syyttäjä vaatii taas kerran sikapoliisi Levosen mahdollisia todistelukuluja korvattaviksi minulta, vaikka Levonen todistaa virkansa puolesta virkatehtävässään virka-ajallaan ja virkapalkallaan. Samaa syyttäjä vaati jo käräjillä ja jo siellä ne Levonen itsekin jo torppasi em. syystä. Syyttäjä lienee siis idiootti.


Alla ko. pumaskat iloksenne.

Ilmoitus asian käsittelystä
Päätös jatkokäsittelystä 1/3
Päätös jatkokäsittelystä 2/3
Päätös jatkokäsittelystä 3/3
Vastauksesta tiedottaminen

Syyttäjän vastine 1/2

Syyttäjän vastine 2/2
Lausumani syyttäjän höpinöistä

1 kommentti:

  1. Toivon, että viranomaiset lopettavat nyt sinun vainoamisen.

    VastaaPoista