11. joulukuuta 2015

Yllytän kaikkia varusmiehiä kapinaan



Aivan törkeää, härskiä toimintaa! Median kautta on annettu ymmärtää, että matuja on mennyt palvelemaan vain vapaaehtoisia varusmiehiä. Nyt käykin ilmi, että de facto heitä onkin pakotettu sinne. Vähien lomien polttaminen tai sillä uhkailu varusmiehiä kohtaan on TÖRKEÄÄ TOIMINTAA, jota ei voi jättää huomioimatta.


Vetoan nyt kaikkiin lukijoihini ja varusmiehiin:

1) Puhukaa varusmiespalveluksessa oleville kavereille, tutuille ja sukulaisillenne asiasta. Jos olette itse palveluksessa, puhukaa myös omille tupakavereillenne ja naapuritupien kavereille asiasta. Puhukaa sotilaskodissa iltavapailla asiasta myös muiden komppanioiden jne. varusmiehille.

2) Päättäkää yhdessä kaikki kieltäytyä palvelemasta matuja millään muotoa. Kaikki. Alkaen heti sopivaksi katsomananne aikana, esimerkiksi ensi viikon maanantaista alkaen (jotta viesti ehtii menemään vielä mahdollisimman monelle).

3) Mikäli teidän lomianne uhataan polttaa tai poltetaan, POISTUKAA KASARMILTANNE NORMAALIEN LOMIEN MUKAISESTI ja jättäkää noudattamatta kieltoja ja käskyjä palata sinne. Välttäkää kuitenkin väkivallan käyttöä teitä kiinni ottavia kohtaan.

4) Ne varusmiehet, jotka ovat lomilla: JÄTTÄKÄÄ PALAAMATTA LOMILTANNE AJALLAAN VARUSKUNTIIN tuen osoituksena niille varusmiehille, joiden lomat on poltettu em. syistä. Palatkaa esim. 1 vuorokausi myöhemmin kuin mitä lomalupaa on.

5) Em. toimista saatte korkeintaan palveluksen välttämisestä "esapekkaa" tms. Haistattakaa vitut niille ja poistukaa kasarmeilta lomille ja iltavapaille kuten ennenkin. Ignoroikaa kokonaan kaikki em. rangaistukset ja kaikki em. peloittelut. Rohkaiskaa muitakin asian suhteen!

Ei kukaan voi teitä estää. Ei se yksi sotilaspoliisikomppania ja tusina kapiaisia voi teitä kiinni ottaa eikä pidättää mihinkään, mitenkään. Nyt on teidän aika näyttää, oletteko miehiä vaiko lampaita, jotka määkien menevät palvelemaan maahantunkeutuneita vieraiden valtioiden sotilaita!


4 kommenttia:

  1. Olisi paljon tehokkaampaa jos joku onnistuisi nauhoittamaan ja/tai videokuvaamaan sellaisen käskynjakotilaisuuden jossa käy ilmi vok:ssa avustamisen "vapaaehtoisuus". Blogikirjoitus viittaa MV-lehden artikkeliin, jossa viitataan Junes Lokan FB-päivitykseen, jossa Lokka kertoo kuulleensa asian naiselta, jonka poikaystävä on paraikaa intissä ja "päässyt" palvelemaan "pakolaisia". Kyseessä on siis parhaimmillaan kolmannen käden tietoa. Tarvitseeko Janssonilta erikseen kysyä mitä tarkoitetaan ilmaisulla "pics or it didn't happen"?

    Tämä kuulostaa tietenkin utopistiselta toiveajattelulta, eihän juuri kukaan kanna sanelukonetta/muuta ääninauhuria mukanaan 24/7. Rohkenen silti väittää että mikä tahansa vuotanut video tai äänite paljastaisi suurelle yleisölle missä oikeasti mennään ja (ehkä) herättäisi yleisön sympatiat varusmiehiä kohtaan. Pessimistisesti ajateltuna blogikirjoituksen kohtien 2-4 noudattaminen tulkittaisiin yksiselitteisesti kapinoimiseksi vailla asiayhteyttä. Tällöin touhu olisi helppo kuitata julkisesti muutaman varusmiehen päähänpistona ja tulokset jäisivät laimeiksi.

    VastaaPoista
  2. Niiden varusmiesten, joiden on käsketty palvelemaan matuja, ja jotka tästä kieltäytyessään saivat sanktioita, soisi tekevän asiasta julkisen - mieluiten ääni- tai videotallenteen kera.

    Sotilasvalaa ei kannata vannoa, koska valtiovalta itse halveksii itseään antamalla Suomi-neidon matujen raiskattavaksi.

    VastaaPoista
  3. @ottiatuoa: "Tämä kuulostaa tietenkin utopistiselta toiveajattelulta, eihän juuri kukaan kanna sanelukonetta/muuta ääninauhuria mukanaan 24/7"

    Mikä on älypuhelin? Se on videokamera, sanelukone ja ääninauhuri.

    VastaaPoista
  4. Jutku on jutku ja lammaslauma on lammaslauma

    VastaaPoista