1. lokakuuta 2014

Saako poliisikuulustelun nauhoittaa?

Yksinkertainen ja oikeusturvan kannalta todella tärkeä kysymys: Saatko nauhoittaa oman poliisikuulustelusi?

Järki sanoisi, että tietenkin saat, koska käytännössä kaiken mitä kuulet ja näet, saat aina tallentaa, ainoastaan tallentamasi tiedon julkaiseminen saattaa olla rikos joissain tapauksissa. Käytäntö kuitenkin väittää (mm. oikeuskanslerin suulla ja tuore tapaus "Junes Lokka ja Tiliotekausti"), että omaa kuulustelua ei saisi nauhoittaa. Miten asia oikeasti lienee ja millä perusteella?

Yleensä poliisi vetoaa siihen, että esitutkintamateriaali on salainen ja siksi nauhoittaminen ei ole sallittua. Viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslain) 24§:n 1 momentin 3 kohdan mukaan esitutkinta-aineisto ja siten myös kuulusteluaineisto on esitutkinnan vireillä ollessa lähtökohtaisesti salaista. Julkisuuslain 11 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla tämä aineisto voidaan pitää poliisin harkinnan mukaan salassa tutkinnan lopettamiseen saakka epäillyltäkin. Tämän käyttäminen perusteluna nauhoittamisen kieltämiseksi ontuu, koska vaikka julkaiseminen onkin laitonta, niin tallenteen tekeminen ja hallussapito ei ole laitonta. Ei, vaikka poliisi ja oikeuskanslerikin niin koettavatkin väittää. Tallenteen julkaiseminen esitutkinnasta ennen jutun menemistä oikeuteen on laitonta, mutta itse tallenteen tekeminen ei ole. Julkaisemisen laittomuus ei ole peruste tallenteen tekemisen laittomuudesta, koska kyseessä ovat todellakin kaksi aivan eri asiaa.

Poliisi voi joskus koettaa vedota siihen, että viranomaisten asiakirjat ovat salaisia etkä siksi saa nauhoittaa tai julkaista poliisikuulustelua. Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 5§ toteaa kuitenkin, että vain viranomaisen viranhoitotehtävissään laatima asiakirja tai nauhoite on "viranomaisen asiakirja". Esitutkintapöytäkirja, joka esitutkinnassa tehdään, on viranomaisten asiakirja ja sen julkaiseminen voi olla jollakin perusteella kiellettyä (esim. siksi että esitutkinta on kesken vielä kuten edellä olevassa kappaleessa oli puhetta). Mutta yksityishenkilön tekemä nauhoite poliisikuulusteluista ei ole viranomaisen asiakirja, eivätkä sitä koske viranomaisten asiakirjoja ja niiden salassapitoa koskevat määräykset lainkaan.

Viranomaisen asiakirja on sitä paitsi julkisuuslain 22§ mukaan tietyin ehdoin salassa pidettävä, mutta "salassa pidettävyys" tarkoittaa vain ja ainoastaan:"Salassa pidettävää viranomaisen asiakirjaa tai sen kopiota tai tulostetta siitä ei saa näyttää eikä luovuttaa sivulliselle eikä antaa sitä teknisen käyttöyhteyden avulla tai muulla tavalla sivullisen nähtäväksi tai käytettäväksi." Salassa pidettävyys ei tarkoita, etteikö salassa pidettävää asiakirjaa (tai vastaavaa) saisi tehdä tai pitää hallussa! Kyllä saa! Sitä ei vain saa näyttää muille ihmisille!

Poliisi saattaa myös vedota siihen, että nauhoittaminen "häiritsee kuulustelua"ja pyrkii siksi sen kieltämään. Tämä on tietenkin täysin ympäripyöreä väite, koska mikä tahansa voi teoriassa "häiritä kuulustelua". Mitään loogista perustetta kyseiselle väittämällä ei kuitenkaan ole nauhoittamisen suhteen, koska pöydälle asetettu nauhuri ei käytännössä millään tapaa voi häiritä, koska se ei tee mitään muuta kuin nauhoittaa. Päällä oleva radio tai kuulusteltavan korvissa olevat korvanapit mp3-soittimesta voivat totta tosiaankin "häiritä kuulustelua" ja ne voidaankin kieltää. Mutta nauhuri ei häiritse mitään. Paitsi mädän poliisin paljastumista.

Surkuhupaisaa on, että itse asiassa esitutkintalain 7. luvun 11§ nimenomaisesti mainitsee, että kuulusteltavan pyynnöstä kuulustelua seuraamaan on otettava joku puolueeton henkilö ja kuulustelutodistajan käyttö voidaan korvata kuulustelutilaisuuden tallentamisella ääni- ja kuvatallenteeseen. Luonnollisesti poliisi ei koskaan halua sallia puolueettoman henkilön läsnäoloa kuulusteluissa eikä kuulustelutilaisuuden nauhoittamistakaan, joten poliisi koettaa kiertää tämän faktan tarjoamalla toista poliisia todistajaksi. Tämä on vähintäänkin epäeettistä, koska toinen poliisi ei suinkaan ole esteetön lähimpien virkaveljiensä toiminnan suhteen.

Poliisi saattaa pyytää sinua luovuttamaan tallentimesi heille kuulusteluissa. Sinun ei tarvitse siihen suostua, mutta varmuuden vuoksi, älä ryhdy fyysiseen vastarintaan, sano vain:"En suostu antamaan sitä teille". Poliisi voi yrittää tehdä pakkokeinolain 8. luvun 31§ mukaista henkilöntarkastusta (tarkastaa taskusi jne.) tallentimiesi löytämiseksi ja takavarikoimiseksi, mutta varmuuden vuoksi, älä ryhdy fyysiseen vastarintaan, sano vain:"En suostu henkilöntarkastukseen.". Tällöin poliisi liikkuu jo todella ohuella jäällä, sillä henkilöntarkastusta ei saa ilman lupaasi tehdä, ellei sinua epäillä rikoksesta josta voi seurata yli puoli vuotta vankeutta. Huomaa, että sillä, mistä rikoksesta olet kuulusteluissa, ei ole merkitystä tämän asian kannalta, koska poliisikuulusteluissa tehtävä henkilöntarkastus ei liity siihen rikokseen vaan epäilykseen uudesta rikoksesta! Esitutkinnan nauhoittaminen ei ole oikeasti tietenkään rikos, joten mitään perustetta henkilöntarkastukseen ei voi olla.

Poliisi varmasti vetoaa kuitenkin joka tapauksessa siihen, että esitutkinnan julkaiseminen ennen aikojaan on rikos ja siksi sen nauhoittaminenkin on rikos ja sen estämiseksi sinulle pitäisi saada tehdä henkilöntarkastus. Tämä on tietenkin täyttä tuubaa, koska rikostahan ei voi teoriassakaan olla tapahtunut ENNEN kuin sinä julkaiset esitutkinnasta tietoja ennen aikojaan ja poliisi voisi oikeasti siis tehdä henkilöntarkastuksen sinulle vasta sen JÄLKEEN kun olet ne tiedot jo julkaissut! Teoriassa poliisi voi toki väittää vaikkapa, että he epäilevät, että levität suorana tallentimestasi kuulustelua nettiin ja siksi syyllistyt juuri tässä ja nyt rikokseen. Poliisi vetoaa tarkkaan sanottuna julkisuuslain 1. luvun, 5§, 6 luvun, 22§ ja 8. luvun, 35§ kautta rikoslain 38. luvun 1§ ja 2§ perustellessaan mikä rikos on kyseessä, jolla voisivat henkilötarkastuksen tehdä sinulle. Mutta vaikka nuo kriteerit täyttyisivätkin, niin poliisi on silti väärässä: Esitutkinnan tietojen salassapidon rikkominen on rikoslain 38. luvun 1§ ja 2§ mukaisesti salassapitorikos tai salassapitorikkomus, luultavasti jälkimmäinen, koska kyse on "kokonaisuutena vähäisestä" teosta. Salassapitorikkomuksesta ei voida tuomita kuin sakkoa, joten se ei voi olla perusteena pakkokeinolain 8. luvun 31§ henkilöntarkastukselle (joka vaati, että rikoksesta voidaan tuomita yli 6kk vankeutta). Poliisi voi tietenkin koettaa väittää, että kyse on salassapitorikoksesta ja sillä perustella henkilötarkastuksen, kuten poliisi nyt aina voi kaikkia asioita vääntää ja väärentää mielensä mukaan.

On syytä muistaa, että Korkein oikeus on antanut päätöksen KKO:1990:36, joka liittyy läheisesti poliisikuulusteluihin. Ollessaan poliisin kuulusteltavana C oli vastoin poliisimiesten kieltoa salaa videolaittein tallentanut käytyä keskustelua. Tällä menettelyllään C ei ollut syyllistynyt salakatseluun tai -kuunteluun, koska se ei ollut loukannut poliisimiesten yksityisyyttä. C:tä ei tuomittu mistään rikoksesta, vaikka hän ilman poliisien lupaa ja salaa heiltä tallensi poliiskuulustelunsa. Kuulustelun tallentaminen salaa ei ole siis mikään rikos, koska C:tä ei tuomittu mistään rikoksesta! Tämä kannattaa ehdottomasti muistaa mainita poliisille!

Lienee parempi vedota siihen, että nauhoittaminen ei ole rikos ja siksi sen saa tehdä, joten perustetta henkilöntarkastukseen eikä nauhoittamisen kieltämiseen voi olla olemassakaan. Mikäli tämä ei riitä poliisille, voit vedota, että vasta nauhoitteen julkaiseminen on rikos, joten nauhoittamisen saa tehdä ja henkilötarkastus voitaisiin tehdä vasta kun olet julkaissut laittomasti. Vasta viimeisenä kannattaa mainita, että kyseinen teko on käsittääksesi vain salassapitorikkomus ja sen perusteella ei voi henkilötarkastusta tehdä eikä nauhuria takavarikoida taskustasi tms.

Käsittääkseni olen perustellut asian varsin selkeästi ja loogisesti, mutta pikakertaus:
Nauhoittaminen ei voi olla kiellettyä, vaikka poliisi ja oikeuskansleri niin koettavat väittää. Poliisikuulustelun nauhoituskielto ei perustu mihinkään lakiin eikä asetukseen. Nauhoitteen laissa määritelty julkaisukielto on aivan eri asia kuin nauhoittamiskielto. Poliisin oikeus tehdä sinulle henkilötarkastus vasten tahtoasi ja takavarikoida (kätketty) nauhurisi on vähintäänkin kyseenlainen, luultavasti laiton.


Mutta miksi poliisi sitten pelkää nauhoittamista ja pyrkii kaikin keinoin estämään kuulustelun nauhoittamisen? Voisiko syy olla siinä, että jos kuulustelut nauhoitettaisiin, poliisi voisi jäädä itse kiinni laittomasta toiminnasta, kuten epäillyn uhkaamisesta, pahoinpitelystä, kuulustelun sisällön väärentämisestä jne.? Siltä kovasti vaikuttaa, sillä kun poliisit on pakotettu pitämään nauhoittavaa kameraa käytössään koko ajan, poliisien voimankäyttö on vähentynyt 60%. Huppista keikkaa. Kun nauhoitus pyörii, possukaan ei voi sikailla ihan miten huvittaa.

Minusta on surkuhupaisaa, että poliisi koko ajan haluaa lisää valvontaa ihmisille, ajoneuvoille ja ties mille, sekä lisää valtuuksia urkkia ja salakuunnella ihmisiä...mutta poliisi ei itse siedä oman toimintansa kyttäämistä lainkaan! Kaikin keinoin ja pykäliä muodottomaksi taivuttamalla, poliisi koettaa evätä kansalaisilta oikeudet valvoa poliisia ja oman oikeusturvansa toteutumista, etenkin kun he ovat itse poliisin armoilla kuulusteluissa! Minusta poliisille voisi heittää pallon takaisin ja todeta, kuten poliisikin aina lisävaltuuksia vaatiessaan toteaa huolestuneille kansalaisille:

Poliisi ei ole puhdas pulmunen. Poliisiin ei voi luottaa. Eikä varsinkaan Suomessa, jossa poliisi, syyttäjä, tuomioistuimet ja oikeuskansleri kaikki pelaavat samaan pussiin sinua vastaan. Jos yhä uskot poliisiin, kannattaa tutustua reaaliteettiterapiana näihin:

Kannattaa myös lukea ja mieluusti tulostaa itsellesi tämä tekemäni tiivistelmä "Ohje poliisikuulusteluihin" tärkeistä lakipykälistä ja määräyksistä siltä varalta, että joudut poliisikuulusteluun tai muun viranomaisvainon kohteeksi. Jaa sitä toki eteenpäinkin kaikille muille, jotta mahdollisimman monet ovat tietoisia oikeuksistaan ja voivat edes jotenkin yrittää suojautua viranomaisten mielivaltaa vastaan. Lue ja tulosta myös tarpeen vaatiessa ainakin nämä jutut (Oikeus ja kohtuus - kaikessa): Kiinniotto - pidätys - kuulustelu ja Epäiltynä ja todistajana samassa kuulustelussa. Parasta on kuitenkin pyrkiä ennaltaehkäisemään Gestapon kynsiin joutuminen ja suojautua viranomaisilta ohjeideni mukaan.




Päivitetty:
* 2.10.2014 klo 20:30: Lisätty kappaleet nauhurista ja henkilöntarkastuksesta, sekä päivitetty myös ohje_poliisikuulusteluihin.pdf ja siihen johtava linkki.
* 2.10.2014 klo 20:50: Lisätty kappale KKO:1990:36 liittyen sekä päivitetty taas  siihen liittyen ohje_ poliisikuulusteluihin.pdf ja siihen johtava linkki.

16 kommenttia:

  1. Voi jeesus sentään, oot sää kaveri yks helvetin SPEDE. Ei mul muut, hyvää päivänjatkoa.

    VastaaPoista
  2. KKO:1990:36 sallii kuulustelun nauhoittamisen.

    VastaaPoista
  3. > KKO:1990:36 sallii kuulustelun
    > nauhoittamisen.

    Hyvä löytö! Jep. Kuulustelun nauhoittaminen salaa ei ole tuon perusteella salakatselua, mikä on toki hyvin ymmärrettävää, koska poliisin työhuone poliisikuulustelun aikana EI OLE mikään kotirauhan tms. suojaama tila. Se, että se ei ole salakatselua, ei tosin sinällään tarkoita, että se olisi sallittua.

    Toki, koska kyseistä ihmistä EI TUOMITTU mistään rikoksesta ko. teosta, tästä voi päätellä, että nauhoittaminen poliisikuulustelussa ei ole rikos. Jos se olisi, tämä ihminen olisi saanut siitä tuomion. Ja jos se ei ole rikos, se on silloin sallittua perustuslainkin mukaan. Poliisin pitää virkamiehenä toimissaan toimia vain ja ainoastaan kuten laki sanoo, eikä poliisi voi evätä laissa annettuja oikeuksia esimerkiksi sananvapauteen, ELLEI ko. teko perustu nimenomaisesti poikkeukseen, joka löytyy lakikirjasta. Kuulustelun nauhoittamiskieltoa ei lakikirjasta löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten ihan hyvää päättelyä mutta se, että jokin asia ei ole rikos ei tee siitä automaattisesti sallittua. Jos poliisi määrää sinut poistumaan alueelta, etkä sitä tottele, tulet tod. näk. kiinniotetuksi. Tämä ei tarkoita että olisit syyllistynyt rikokseen (ellet vastusta kiinniottoa), vaikka poliisi sinuun on pakkokeinoja kohdistanutkin. Samasta syystä kuulustelun nauhoittamises voidaan kieltää, vaikka sen luvattomasti tehdessään ei välttämättä rikokseen syyllistyisikään.

      Poista
  4. Ei saa nauhoittaa kaikkea mitä kuulee. Jos satut vaikka kulkemaan kadulla keskenään keskustelevien ihmisten läheltä, niin et saa nauhoittaa heidän keskusteluaan vaikka kuulisit sen – ellet itse ole mukana keskustelussa.

    Mikäli ohimenne kuultavia keskusteluja saisi nauhoittaa, niin se muodastaisi porsaanreiän lakiin, koska aina joku voi väittää, että sattui kuulemaan keskustelun, vaikka todellisuudessa olisi kaukana. On mahdotonta todistaa etteikö joku voisi kuulla lähes mitä tahansa keskustelua (ellei nyt sitten ihana oikeasti olla äänieristetyssä tilassa)

    VastaaPoista
  5. poliisikuulustelun nauhoittaminen ei varmaankaan ole kiellettyä, mutta sen julkaiseminen voi olla (ainakin ennen kuin esitutkinta on ohi)

    VastaaPoista
  6. http://www.valtakunta.fi/2011/poliisivideosyyte.php

    VastaaPoista
  7. haha, holokaustin kieltäjänä tunnettu natsijansson taas ratsastaa Anne Frankin kuvalla :D

    VastaaPoista
  8. Esitit useita hyviä kysymyksiä kirjoituksessasi, kuten miksi poliisi ei siedä itseensä suuntautuvaa valvontaa, vaikka pyrkii valvomaan kansalaisia kaikin mahdollisin tavoin?

    Valitettavasti Suomessa poliisin valvonta on olematonta. Tämä on käynyt ilmi mm. Jari Aarnion ja Anneli Auerin tapauksissa.

    Kohtasin itse oman kuulusteluni nauhoitusongelman silloin, kun veljeni pidätettiin ja poliisi halusi kuulustella minua puhelimitse (asun Lontoossa). Ilmoitin heille nauhoittavani kuulustelun, jolloin he "kysyivät esimiehen mielipidettä".

    Kuulusteluni päätettiinkin tehdä kirjallisesti sähköpostin avulla. Minulle lähetettiin muutama pilipali kysymys vain muodon vuoksi.

    Luotin aiemmin suomalaiseen poliisiin, mutta tuo luottamus karisi hyvin nopeasti veljeeni kohdistuvien pakkokeinojen alkuvaiheissa. Hänet eristettiin täysin, eikä hän saanut puhua kenenkään kanssa. Me omaiset emme tienneet pitkään aikaan edes mistä häntä tarkalleen syytettiin, sillä hänen asianajajakaan ei saanut tätä meille kertoa.

    Kun juttu (paljon) myöhemmin meni oikeuteen, niin minua ei olisi sinne haluttu paikalle, vaan ehdotettiin, että kuulemiseni olisi tehty puhelimitse!? Silloin kysyin, että miten varmistetaan salaisen oikeudenkäynnin pysyminen salaisena? Olisinhan voinut vaikkapa radion kautta saada kuulemiseni livenä eetteriin.

    Minulle selvisi poliisin toimintatavoista hyvin nopeasti, ettei totuuden selvittäminen veljeni ja Anneli Auerin tapauksessa ollut ollenkaan poliisin päämääränä, vaan päinvastoin. Valtamediakin toimi poliisin äänitorvena julkaisten vain sen mitä poliisi ja syyttäjät halusivat. Syytettyjen oikeusturva oli täysi nolla, siitä poliisi piti huolen.

    Pekka Lehdon paljon kohua aikaansaanut elokuva Ulvilan murhamysteeri saa ensi-iltansa elokuvateattereissa tänään. Siinä esitetään useita kiperiä kysymyksiä viranomaisten toiminnasta Suomessa.

    Alla olevasta linkistä saa esimakua siitä mitä elokuva pitää sisällään:

    http://www.xtv.fi/ensi-illat/ensi-ilta-arvostelu-ulvilan-murhamysteeri

    VastaaPoista
  9. > Ei saa nauhoittaa kaikkea mitä
    > kuulee. Jos satut vaikka kulkemaan
    > kadulla keskenään keskustelevien
    > ihmisten läheltä, niin et saa
    > nauhoittaa heidän keskusteluaan
    > vaikka kuulisit sen – ellet itse
    > ole mukana keskustelussa.

    Väärin, kyllä saa. Mutta julkaista ei saa eikä hyväksikäyttää tietoa. Julkisilla paikoilla kaiken saa nauhoittaa ja kuvata, kunhan ei nimenomaisesti pyri kuvaamaan/nauhoittamaan/seuraamaan ketään tiettyä yksittäistä henkilöä.

    > Mikäli ohimenne kuultavia
    > keskusteluja saisi nauhoittaa, niin
    > se muodastaisi porsaanreiän lakiin,
    > koska aina joku voi väittää, että
    > sattui kuulemaan keskustelun,
    > vaikka todellisuudessa olisi
    > kaukana.

    Niin. Mikä ongelma tämä on? Todistaminen onkin sitten toinen asia.

    VastaaPoista
  10. > poliisikuulustelun nauhoittaminen ei
    > varmaankaan ole kiellettyä, mutta sen
    > julkaiseminen voi olla (ainakin ennen
    > kuin esitutkinta on ohi)

    Tuota juuri näinhän mä sanoinkin... :)

    VastaaPoista
  11. > Valitettavasti Suomessa poliisin
    > valvonta on olematonta. Tämä on
    > käynyt ilmi mm. Jari Aarnion ja
    > Anneli Auerin tapauksissa.

    Jep. Eikä poliisi ole suinkaan ainut tapaus. Virkamiesten valvonta ylipäätään on olematonta. Ja jos valvontaa onkin, se ei tee mitään. Ja jos se tekee, seuraukset virkamiehelle ovat yleensä vain huomautus.

    > Kohtasin itse oman kuulusteluni
    > nauhoitusongelman silloin, kun
    > veljeni pidätettiin ja poliisi
    > halusi kuulustella minua
    > puhelimitse (asun Lontoossa).
    > Ilmoitin heille nauhoittavani
    > kuulustelun, jolloin he "kysyivät
    > esimiehen mielipidettä".

    Voivoi, älä ihmeessä olisi kertonut, että nauhoitat. Omat puhelinkeskustelunsa saa AINA nauhoittaa. Ihan kaikki. Ihan kaikissa tilanteissa ja tapauksissa. EIKÄ siitä tarvitse toiselle osapuolelle edes mainita mitään.

    > Luotin aiemmin suomalaiseen
    > poliisiin, mutta tuo luottamus
    > karisi hyvin nopeasti veljeeni
    > kohdistuvien pakkokeinojen
    > alkuvaiheissa. Hänet eristettiin
    > täysin, eikä hän saanut puhua
    > kenenkään kanssa.

    Venäjälläkin epäillyn oikeudet ovat huomattavasti paremmat kuin Suomessa, ks.
    http://blogit.mtv.fi/elinkautinen/2013/10/02/hetkinen-venajan-rikoslaki-on-paremmassa-iskussa-kuin-suomen/

    > Minulle selvisi poliisin
    > toimintatavoista hyvin nopeasti,
    > ettei totuuden selvittäminen
    > veljeni ja Anneli Auerin
    > tapauksessa ollut ollenkaan
    > poliisin päämääränä, vaan
    > päinvastoin.

    Juuri näin. Poliisin ainoana tehtävänä on saada JOKU nalkkiin JOSTAIN rikoksesta. Thats it. Tämä pitää aina muistaa.

    VastaaPoista
  12. Keskustelujen nauhoittamisesta sanotaan seuraavaa. Eli kadulla saa nauhoittaa ohikulkijoiden puhetta, mutta esimerkiksi oven takaa ei saa

    "Salakuuntelu ei koske pelkkää kuuntelua ilman apuvälineitä. Rikoksessa on kysymys teknisen laitteen käyttämisestä oikeudettomaan kuunteluun tai nauhoittamiseen. Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella kuuntelee tai tallentaa keskustelua, puhetta tai yksityiselämästä aiheutuvaa muuta ääntä, syyllistyy salakuunteluun. Kyseisen keskustelun, puheen tai muun äänen tulee olla sellaista, ettei sitä ole tarkoitettu tekijän tietoon ja joka tapahtuu tai syntyy kotirauhan suojaamassa paikassa. Samoin salakuuntelua on oikeudettomasti teknisellä laitteella kuunnella tai tallentaa muualla kuin kotirauhan suojaamassa paikassa salaa puhetta, jota ei ole tarkoitettu tekijän eikä muunkaan ulkopuolisen tietoon, sellaisissa olosuhteissa, joissa puhujalla ei ole syytä olettaa ulkopuolisen kuulevan hänen puhettaan."

    VastaaPoista
  13. Erinomainen blogi. Suuret kiitokset.
    Tämä seuraava lausahdus voisi olla suoraan omasta suustani : "Arvostan yhteiskunnallista valveutuneisuutta, suvaitsevaisuutta, kriittisyyttä, omaa ajattelukykyä ja halua oppia uutta. Vastustan jyrkästi kaikenlaisia yksilönvapauden loukkauksia, isoveljen valvontaa, sensuuria, poliittista korrektiutta, uuskieltä, hörhöilyä, huuhaata ja muuta suurten junttimassojen harhaanjohtamista ja manipulointia. Erityistä halveksuntaa osoitan viherhörhöille, jota eivät todellisesta ympäristönsuojelusta tai riskeistä tajua, eivätkä välitä mitään.

    Kyllä, arvasit oikein...syön lihaa, kannatan ydinvoimaa, suosin yksityisautoilua, enkä harrasta kierrätystä. :-)"

    Jatka samalla linjalla.

    VastaaPoista
  14. Hei, nyt en ymmärrä.

    Jos laki sanoo että tutkinta-aineiston saa pitää tuossa vaiheessa salaisena EPÄILLYLTÄKIN (= kuulusteltavalta), niin miten kuulustelunsa nauhoittamista voi perustella sanomalla, että "en minä julkaise tätä tallennetta, vaan vain teen ja pidän hallussa sen"?

    Lakihan ei sano asiaa niin lievästi, että aineisto voidaan vain pitää ei-julkisena (= ei youtubeen), vaan että se voidaan myös pitää salaisena jopa epäillyltä itseltäänkin (= ei kuulusteltavan omaan hyllyyn).

    Miten nauhoittamista ei saisi kieltää tämän perusteella? Arvostan tosi paljon jos tähän tulee selkoa.

    VastaaPoista
  15. > Lakihan ei sano asiaa niin lievästi, että aineisto voidaan vain pitää ei-julkisena
    > (= ei youtubeen), vaan että se voidaan myös pitää salaisena jopa epäillyltä
    > itseltäänkin (= ei kuulusteltavan omaan hyllyyn).
    > Miten nauhoittamista ei saisi kieltää tämän perusteella? Arvostan tosi paljon jos
    > tähän tulee selkoa.

    No ei tietenkään saa. Jos aineistoa ei saa antaa epäillyn tietoon, sitä ei saa myöskään antaa epäillyn tietoon kuulusteluissa. Jos ei saa antaa epäillyn tietoon kuulusteluissa, ei se voi myöskään tallentua kuulusteltavan nauhoittaessa kuulusteluaan. Ja kääntäen: Jos aineisto päätyy epäillyn tietoon kuulustelussa, on yhdentekevää, päätyykö se epäillyn tietoon epäillyn silmien ja korvien kautta, vaiko epäillyn videokameran kautta, lopputulos on täysin sama.

    VastaaPoista