18. kesäkuuta 2014

Rauman SM-Huolto uhkaa korvausvaatimuksilla, koska haukuin heidät blogissani

Annoin muutama vuosi sitten täällä blogissani negatiivista palautetta Raumalla sijaitsevasta SM-Huolto -nimisestä firmasta. Kyseinen pulju korjailee elektroniikkaa, kaiketi lähinnä puhelimia ja tietokoneita ja ehkä televisioita sun muita. Tyypillinen pikkuinen elektroniikka-alan korjauspulju siis kaiken kaikkiaan. Haukuin kyseisen puljun, koska se sössi kerta toisensa jälkeen puhelimeni takuukorjauksen jne. kuten voitte lukea itse kyseisestä blogikirjoituksestanikin.

Kyseisestä puljusta otettiin minuun myöhemmin yhteyttä ja pyydettiin poistamaan ko. kirjoitus netistä. Syy oli ilmeisesti se, että kirjoitukseni on aika korkealla hakutuloksissa, kun heidän firmasta jotain tietoja netistä hakee. En tietenkään poistanut kirjoitusta, koska palautetta saa ja kuuluukin antaa (ihan julkisesti) firmoista ja niiden toiminnoista, jotta asiakkaat osaavat äänestää lompakollaan.

Tänään, vuosia tuon tapahtuman jälkeen, sähköpostiini tupsahti tämmöinen viesti, jossa uhataan lakimiehellä ja korvausvaatimuksilla, mikäli en poista kyseistä kirjoitustani kahden viikon kuluessa. Lukaiskaapa itse, mitä Mika Sosala minulle kirjoittaa:



























Vastasin Mika Sosalalle lyhyesti ja ytimekkäästi:
"Kiitos päivän parhaista nauruista! Laitankin tämän viestisi heti blogiini muidenkin tiedoksi ja nauruksi. Kuinka tyhminä te oikein minua pidätte?
T: Markus"

SM-Huolto sijaitsee Kalliokadulla, Apteekki Minervan ja DNA:n myymälän välissä, joten sinne voi vahingossa eksyä, jos ei pidä varansa. Jokainen edes suht' koht' selväjärkinen ihminen osaa tämän kaiken luettuaan entistä varmemmin jättää käyttämättä SM-Huollon palveluita. Yritys, joka ei osaa hommiaan, ei kestä kritiikkiä ja uhkailee vuosien päästäkin juristilla ja korvausvaatimuksilla heille esitetystä kritiikistä, ei ansaitse asiakkuuttanne. Äänestäkää jaloillanne ja valitkaa jokin muu firma elektroniikkanne hoitajaksi.

12 kommenttia:

  1. Tuon naurettavan kiihotus tuomiosi jälkeen varmaan luulevat sinun olevan nöyrää poikaa, ja poistavan heitä vittuvan asiakaspalautteesi, no tällaisia herneen nenään vetäjiä suomessa piisaa, itse ajattelin julkaista listan työnantajista jotka maksavat alipalkkaa tai muuten vaan eivät noudata työehtosopimuksia, ajankohta taitaapi vaan olla väärä, mitäköhän tästä seuraisi? ei varmaankaan pelkkä asianajajilla pelottelu..

    VastaaPoista
  2. Mika Sosala ei osaa edes kirjoittaa suomea. Surkeaa.

    Ei se ole mikään "blokistasi" vaan "blogistasi".

    Lisäksi "kirjoitus meistä" -jälkeen tulisi laittaa piste ja aloittaa uusi lause "Olen ollut jne.". Tai jatkaa virkettä lisäämällä lauseiden väliin "ja" -sanan.

    Eikä se ole "Nokian lakimieheen sekä" vaan "Nokian lakimieheen, sekä".

    Eikä se ole "Raumalaiseen asianajotoimistoon" vaan "raumalaiseen asianajotoimistoon".

    Eikä se muuten ole "mustamaalaat siinä meidät" vaan "mustamaalaat siinä meitä".

    Lisäksi "kahden viikon kuluessa" ja "tai" -väliin kuuluisi laittaa pilkku.

    Puhelinnumerokin oli muuten väärin. Ei sitä merkitä "P.xxx" vaan "puh: xxx". Myöskin puhelinnumeron osalta nykyään lienee tapana antaa koko numero, jotta soittaminen onnistuu myös ulkomailta, eli tässä tapauksessa "P.044-0775678" sijasta esim. "Puh: +358440775678".

    Pieniä asioita, mutta syövät entisestään uskottavuutta ko. puljulta ja ko. tyypiltä. No, ilmeisesti viikon kuluttua tiedämme, tuleeko ukaasia vaiko ei. Molemmissa tapauksissa lienee tiedossa surkuhupaisaa seurattavaa.

    VastaaPoista
  3. Noudattaakohan rauman Sadomaso-huolto, alan työehtosopimusta? millaiset "palkat" heillä mahtaa olla??? vai saavatko olla hyvää hyvyyttään siellä töissä? jos firman "pomo" on tällainen.

    VastaaPoista
  4. Puhelinnumero voidaan lyhentää "p."

    VastaaPoista
  5. On se outoa että firmojen huonosta palvelusta ei saisi netissä kirjoittaa. Jos tuosta saa tuomion niin Suomesta on tullut entistäkin pahempi peräreikä, jossa kuluttaja on nolla ja yrittäjä herra.

    VastaaPoista
  6. No eihän Suomi ole mikään oikeusvaltio, joten kaikki on mahdollista. Odotan mielenkiinnolla, mitä seuraa.

    VastaaPoista
  7. Tällaisissa asioissa oikeuslaitos on kai toiminut, niin kuin oikeusvaltiossakin pitäisi. Muistelisin lukeneeni jostain vapauttavasta ennakkopäätöksestä koskien yrityksen "kunninloukkausta".

    VastaaPoista
  8. Kirjoitin Mika Sosalalle. Ihan oikeasti. Jättäkää Markus rauhaan! On se kumma kun pitää lyötyä miestä lyödä lisää. tai yrittää lyödä !

    Voimia sinulle Markus ! sinulla on paljon tukijoita ja blogilla seuraajia. Itselläkin tämä on ainoa blogi melkein mitä säännöllisesti seuraan.

    t.Matti P. alias Kee

    VastaaPoista
  9. Huom ! Suomi on oikeusvaltio, ei oikeudenmukaisuusvaltio. Siinä on vissi ero. Oikeus on sokea, ei oikeutta tai oikeudenmukaisuutta etsivä

    VastaaPoista
  10. Luin SM-huoltoa koskevan tekstisi. Se oli aika kiltti siihen nähden, ettei puhelin tullut missään vaiheessa kuntoon. Ja SM-huollolla kesti 4 vuotta ennen kuin ottivat yhteyttä... Ketään ei muuten saa uhkailla, siitäkin voi nostaa syytteen!

    VastaaPoista
  11. Ei ole kuulunut muuten vielä mitään, vaikka kolme viikkoa on jo kulunut. Odotan vielä tovin aikaa ja laitan sitten asiasta uuden jutun.

    Rauman SM-huolto saa toiminnastaan nyt siis yhteensä 3 kirjoitusta nettiin. Huppista. Olisiko kannattanut pitää turpansa kiinni siellä SM-huollossa eikä alkaa avautumaan mulle? Häh?

    PS. Pulju on muuttanut pienempään tilaan kauemmas keskustasta, taitaa mennä taloudellisesti huonosti enkä yhtään ihmettele miksi, jos asenne on tämä mikä on.

    VastaaPoista