6. huhtikuuta 2014

Valitukseni KKO:lle

Alla valitukseni (kuviksi riisuttuna) saamaani kiihotustuomioon. Valitus lähti juuri korkeimpaan oikeuteen sähköpostitse. Olen jättänyt tästä bloggauksestani pois vain nuo tuohon liittyvät pari liitesivua sekä poistanut omat yhteystietoni. Muuten kyseessä on täysin autenttinen valituskirjelmäni KKO:lle. Voitte halutessanne lukea sen myös täältä .pdf-tiedostona. Repikööt siitä. Juu, tuo ensimmäinen sivu on todellakin ensimmäinen sivu valituksessani. Imekööt siitä.

Valitukseni sisällöllä ei sinällään ole mitään merkitystä. Näissä jutuissa tuomio on annettu jo ennen kuin poliisi ehtii rikosilmoitustakaan täyttää. Mutta onhan sitä kiva aukoa päätään noille oikeusjärjestelmän irvikuville ja katsoa, miten ne kiemurtelevat kun koettavat pusertaa jotenkin uskottavia perusteluita päätöksilleen. Onpahan tämä tie katsottu sitten loppuun tältä osin, eikä kukaan voi valittaa, etten olisi ainakin yrittänyt. Perusteluni käräjäoikeuteen ja hovioikeuteen voitte myös lukea, jos kantani on jäänyt jotenkin epäselväksi tämän asian tiimoilta, samoin tunnelmani käräjäoikeuden istunnosta.






4 kommenttia:

  1. Sinusta jutellaan taas il-foorumilla
    http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=1049994

    VastaaPoista
  2. Hah mitä ihme... Kiitos ilmiannosta. Kävin pistämässä sinne nasevan vastineen.

    VastaaPoista
  3. Markus, pedofilia ei ole rikos eikä pedofiili rikollinen, koska on pedofiili. Miksi puhut pedofiliasta, kun ilmeisesti tarkoitat lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä? On arvelluttavaa, jos tietty toimintaTAIPUMUS yritetään saada näyttämään rikolliselta, kun rikollista meidän systeemissämme ovat vain teot. Tällaisesta argumentaatiosta tulee lähinnä Saudi-Arabia mieleen.

    VastaaPoista
  4. Myönnän, että käytän sanaa "pedofilia" ja "pedofiili" hieman väärin. Pyrin käyttämään niitä tekstissäni, etenkin kiihotustekstissä, kansantajuisesti ja sillä tapaa, jolla niistä yleensä puhutaan. Yleinen käsitys ja tulkinta sen sanan merkityksestä on toki väärä.

    VastaaPoista