20. marraskuuta 2013

Jatkoa "Ajatusrikoslait eivät ole kaikille samat" juttuun

Marko Parkkola on kirjoittanut blogissaan aivan erinomaisesti tästä samasta aiheesta, josta juuri itsekin kirjoitin. Hän on laatimassa valitusta poliisin toimista ja perustellut aivan kertakaikkiaan fantastisesti valituksensa. Toivon hartaasti, että tästä seuraa syyte rauhanuskonnon edustajalle kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan, mutta enpä usko, että seuraa. Eiväthän yhteiskuntamme kultamunat voi syyllistyä vääryyteen. Surkuhupaisaa tulee olemaan lukea niitä epätoivoisia ja epäloogisia ns. perseestä revittyjä perusteluita, joilla joko tutkinnasta luovutaas taas, tai syyttäjä selittelee jättävänsä syytteen nostamatta vai vähintäänkin oikeus jättää tuomitsematta. Sitä saamme odottaa ja seuraamme mielenkiinnolla asian kehittymistä.

1 kommentti:

  1. Meinasin itsekin kirjelmöidä perussuomalaisille islam-illasta.

    Voi tietty olla, että on parempi kun puuroa ei hämmennetä lisää. Kohu islam-illan ympärillä on jo laantunut.

    Jos Bahmanpoureja ei tule lisää, niin melko vähällä selvittiin.

    Voi olla huonompi asia, jos asiaa aletaan hämmentämään lisää isolla lusikalla.

    VastaaPoista