21. helmikuuta 2011

Fasistisioille lisää salaisia pakkokeinoja

Lilja Tamminen kirjoittaa blogissaan uudesta pakkokeinolaista, siteeraten mm. Pasi Palmulehdon blogikirjoitusta. Mediakin on asiassa edes hieman herännyt, kun Uusi Suomi on ottanut asian esille. On varsin irvokasta, että uudesta pakkokeinolaista ei ole virinnyt keskustelua (tätä ennen), vaikka kyse on erittäin isoista muutoksista ja asioista liittyen viranomaisten toimintaan ja kansalaisten oikeuksiin heitä kohtaan.

Sen enempää em. lähteitä toistamatta totean, että uusi pakkokeinolaki on monessa mielessä kansalaisten oikeuksia polkeva ja viranomaisten mielivaltaa lisäävä. Lisäksi koko lakiesitys on niin laaja ja sekava, ettei kukaan varmasti todellisuudessa tiedä, mitä se kaikki tarkoittaa ja miten sitä tullaan soveltamaan. Tämä tarkoittaa, että viranomaiset voivat soveltaa sitä miten haluavat - eli kansalaisten vahingoksi, ilman pelkoa minkäänmoisista sanktioista tai seuraamuksista.

Lilja Tamminen tiivistää yhden olennaisimmista asioista näin:
Pasi Palmulehdon tiivistelmästä käy mm. ilmi, että lakiesitysten sekaan on ujutettu poliisin oikeuksia salaa murtautua kansalaisten ja yritysten tietokoneisiin ja asentaa näihin vakoiluohjelmia kuten mm. keyloggereita jotka rekisteröivät kaikki näppäinpainallukset. Kyseenalaista tässä on sekin, että salainen murtautuminen kansalaisen tietokoneeseen tulkitaan koti-etsintään verrattavissa olevana “laite-etsintänä”, eikä erityisesti määrätä olosuhteita joissa poliisi saisi turvautua tällaisiin tietomurtoihin. Koska Suomessa poliisi voi tehdä etsintöjä mielivaltaisesti ilman valitusoikeutta (eikä esimerkiksi tuomioistuimen päätöksellä kuten muissa Euroopan maissa) tarkoittaa tämä sitä, että salaisten tietomurtojen ja vakoiluohjelmien käyttö voisi vapaasti rehottaa ilman kansalaisten tietoa ja ilman valitusoikeutta.

Tuota voi tuskin paremmin todeta. Poliisi voi siis jatkossa salaisesti asettaa takaporttiohjelmia tietokoneeseesi ja ottaa siihen etäyhteyksiäkin, ILMAN, että minkään tuomioistuimen tarvitsee siihen antaa mitään lupaa tai arvioida sen todellista tarvetta. Etsintöjä voidaan tehdä täysin mielivaltaisesti "tutkinnanjohtajan määräyksestä", eikä niihin ole koskaan saatavissa mitään valitusoikeutta väärinkäytösten hillitsemiseksi. Sanktiot väärinkäytöksestä ovat olemattomat - jos niitä edes tulee. Vaikka poliisi tekisikin laittomuuksia, laittomasti kerätyt todisteet ovat silti kelvollisia todisteita oikeudessa.

Oikeusvaltioissa poliisista riippumaton tuomioistuin antaa kaikenlaiset kuuntelu- ja etsintäluvat poliisille perustellusta epäilystä ja hakemuksesta. Oikeusvaltiossa kansalaisten yksityisyyttä varjellaan ja poliisin mielivaltaa rajoitetaan valvonnalla ja valitus- sekä seuraamusmahdollisuuksilla. Oikeusvaltiossa poliisi ei voi vain esimiehensä mielijohteesta murtautua salaa kotiisi ja salakuunnella kaikkea siellä käytävää keskustelua ja viestintää, sekä takaportittaa tietokonettasi. Oikeusvaltiossa poliisin laittomin keinoin kerätyt todisteet eivät kelpaa todistusaineistoksi oikeudenkäynnissä ja koko oikeusprosessi voi lentää roskakoriin pelkästään siksi, että viranomaiset eivät ole noudattaneet määräyksiä.

Kuten jälleen on osoitettu, Suomi ei ole oikeusvaltio, eikä ole muuttumassa oikeusvaltioksi, vaan päinvastoin, yhä tiukemmaksi poliisivaltioksi. Kuinka moni suomalainen tietää tai edes välittää siitä? Miksei koulussamme opeteta jo lapsille, että Suomen oikeusjärjestelmä ja viranomaiset toimivat täysin eri tavalla kuin oikeusvaltioissa (ns. läntinen maailma) toimitaan?

Näköjään ainoa tapa luotettavasti suojata yksityisyyttään on hankkia kannettava tietokone, salakirjoittaa sen koko sisältö ja kantaa ko. konetta jatkuvasti mukanasi, jotta viranomaiset eivät pääse siihen salaa käsiksi, sekä käyttää ulkomaisia VPN-yhteyksiä internetin käytössä salakuuntelun estämiseksi. Kannattaa lisäksi muistaa seuraavat ohjeet ja vaikka tulostaa ne talteen, jotta voit pitää edes vielä vähän kiinni oikeuksistasi poliiseja kohtaan:



TOIMENPITEET POLISIIN PYRKIESSÄ YKSITYISEEN TILAAN
Poliisin tullessa tervehdi, kättele, esittäydy ja käyttäydy korrektisti ja päättäväisesti tyyliin puolustusvoimat/vartiopalvelus estäen samalla heidän sisääntulonsa ja kysy seuraavat kysymykset:
1. Poliisikortti joka ainoalta, univormussa tai ei.
2. Kortista kirjataan nimi ja henkilötunnus, ilmoitetaan kirjaamisen syyksi kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille ja henkilökohtaisen virkarikossyytteen nostaminen kotirauhan rikkomisesta.
3. Kenen käskystä paikalla ja mistä syystä (toistetaan jokaisen tulijan kohdalla).
4. Onko kotietsintälupa.
5. Jos kotietsintälupa on – kysymys:”Ketä paikalliolijoista epäilette syylliseksi rikokseen josta maksimirangaistus on yli kuusi kuukautta vankeutta?”
6. Jos kotietsintä lupaa ei ole, on esitettävä erittäin pätevä syy pakkokeinolain 5. luvun mukaan.
7. Jos ei ole esittää tai lupaa ei ole – ulos!
8. Jos kaikki kohdat täyttyvät ja niihin vastataan, käske poliisia odottamaan kunnes saat kaverin, esim. naapurin, mukaasi todistamaan, kun poliisi penkoo asuntoasi.
9. Jos yksikin kohta jää täyttämättä tai vastaamatta – ulos!
10. Jos poliisi pyrkii väkisin sisään, kiellä, mutta älä ryhdy fyysisesti vastarintaan. Sitä paremmat virkarikossyytteet saat heille aikaiseksi. Muista yhä hakea naapuri tms. tuttu todistamaan tapahtumaa. Mikäli poliisi ei anna, riemuitse, sillä sitä paremmat virkarikossyytteet.

KUULUSTELUT
1. Sinulla on velvollisuus saapua kuulusteluihin ilmoitettuna ajankohtana, mutta sinulla on myös oikeus vaihtaa/sopia ajankohta paremmin sinulle sopivaan ajankohtaan.
2. Mikäli et ole puhelimen tavoitettavissa tai satu olemaan kotona kun kirje kuulusteluihin tulee, sinulla ei tietenkään ole velvollisuutta olla läsnä ko. kuulusteluissa ko. ajankohtana.
3. Vaadi saada kaikki oikeutesi kirjallisena ennen kuulustelujen alkua.
4. Vaadi, että kaikkia oikeuksiasi noudatetaan koko ajan.
5. Älä mene kuulusteluihin yksin, ota ystävä tai mieluiten asianajaja mukaasi. Mukaan ei saa kuitenkaan ottaa sellaista henkilöä, jota voitaisiin kuulla todistajana asiassa.
6. Vaadi saada tietää, kuullaanko sinua todistajana vaiko epäiltynä.
7. Jos sinua kuulustellaan todistajana, sinun pitää vastata totuudenmukaisesti esitettyihin kysymyksiin, mikäli ne koskevat tutkittavaa asiaa. Vaadi poliisia perustelemaan jokainen kysymyksensä, äläkä vastaa asiattomiin kysymyksiin (mutta vaadi, että myös asiattomat kysymykset kirjataan ylös kuulustelupöytäkirjaan).
8. Jos sinua kuulustellaan todistajana ja sinä pelkäät, että vastauksillasi voi olla kannaltasi epämiellyttäviä juridisia seurauksia, vastaa vain:”En voi vastata, koska pelkään itse joutuvani syytteeseen.”
9. Jos sinua kuulustellaan rikoksesta epäiltynä, sinun ei tarvitse vastata sinulle esitettyihin kysymyksiin (poislukien oman henkilöllisyyden todistaminen), eikä pysyä totuudessa. Suositeltavaa on vastata:”En kommentoi”.
10. Kuulustellaan sinua sitten todistajana tai epäiltynä, huonolle muistillesi et voi mitään.
11. Älä vahvista mitään epäilyjä tai spekulaatioita joita poliisi esittää.
12. Älä puhu poliisin kanssa kuulustelun taukojen aikana(kaan) mitään.
13. Älä luota poliisiin tai heidän sanomisiinsa.
14. Sinulla on oikeus saada kuulustelupöytäkirjan liitteiksi lausuntojasi, dokumenttejasi ja muuta asian kannalta olennaista paperia tms. Esim. ennalta valmistettu lausunto on hyvä liite.
15. Ennen kuin allekirjoitat kuulustelupöytäkirjan, lue se huolella ja vaadi siihen tehtäväksi korjauksia jos on tarpeen. Älä allekirjoita kuulustelupöytäkirjaa, jos olet eri mieltä sen kanssa.
16. Kerro asianosaisille välittömästi, että sinua on kuulusteltu ja mitä olet kertonut kuulusteluissa.

11 kommenttia:

  1. Tuohon voisi varmaan vielä lisätä, että poliisien tulo kannattaa videokuvata jos mahdollista.

    VastaaPoista
  2. "Mikä ihmeen kotietsintälupa? Finlex (ajantasainen lainsäädäntö) ei edes
    tunne moista sanaa.
    Ei me olla missään Hollywoodin studioilla.
    Jos poliisi haluaa tulla, niin aina löytyy tekosyy. Ja saavat löytää
    muutakin kuin alunperin etsivät.

    Pakkokeinolaki, 5. luku:

    3 §
    Kotietsinnästä päättäminen

    Kotietsinnästä päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies. Ilman
    määräystä saa kuitenkin poliisimies toimittaa kotietsinnän, milloin sen
    tarkoituksena on kiinni otettavan, pidätettävän tai vangittavan taikka
    tuomioistuimeen tuotavan tai henkilönkatsastukseen toimitettavan
    tavoittaminen taikka sellaisen esineen takavarikoiminen, jota on voitu
    seurata tai jäljittää rikoksen teosta verekseltään. Poliisimies voi
    määräyksettä toimittaa kotietsinnän myös muulloin, jos asia ei siedä
    viivytystä. "

    VastaaPoista
  3. > Mikä ihmeen kotietsintälupa?
    > Finlex (ajantasainen lainsäädäntö)
    > ei edes tunne moista sanaa.
    > Ei me olla missään Hollywoodin
    > studioilla.

    En tarkoita mitään paperia, vaan lupaa tehdä kotietsintä. Sen voi antaa tutkinnanjohtaja tai jokin x poliisiesimies.

    VastaaPoista
  4. Markus Jansson kirjoittaa:"Lilja Tamminen tiivistää yhden olennaisimmista asioista näin: Pasi Palmulehdon tiivistelmästä käy mm. ilmi"

    Jos ei jaksa edes omaan blokiinsa etsiä alkuperäistä tekstiä niin aina voi siteerata kahdesti tiivistettyä siteerausta. Laiskaa!

    VastaaPoista
  5. Kuule Markus, lue tuo Pakkokeinolain viides luku, oikeastaan olisit voinut lukea sen ennen kuin kopiopastaat tuollaista virheelliseksi todettua roskaa.

    VastaaPoista
  6. Luin vähän aikaa sitten tämän Liljan artikkelin ja hurjaltahan tuo kuullostaa. Annoit hyvät ohjeet kuulusteluihin ja tilanteeseen, jolloin viranomainen on oven takana.

    Minua kiinostaa kovasti että saako kotietsinnän tallentaa esim kännykameranvidolle???

    Saako kuulustelutilaisuudessa tallentaa keskustelun omalla nauhurilla????

    Surullista seurata sivusta, miten tavallisen kansalaisten oikeuksia poljetaan miten sattuu.

    Kiitos artikkelista :-)

    VastaaPoista
  7. Hah, hah. Milloinkas ne suomen poliisit on lakikirjoja lukeneet. Jos isoherra sanoo, että tuolla on rikollinen ja sen taloon tehdään kotietsintä, niin ei ne paljon kuuntele lakitekstejä. Ainoa mahdollisuus on siinä, että lakimies asuu sun kotona ja on paikalla, kun tulee tilanne päälle. Ja kannattaa olla kanssa hyvä sellanen. Eli käytännössä kansalaisen oikeuksia ei valvota ollenkaan, ainoastaan velvollisuuksia.

    VastaaPoista
  8. > Minua kiinostaa kovasti että
    > saako kotietsinnän tallentaa
    > esim kännykameranvidolle???

    Saa (vaikka poliisi muuta koettaakin yleensä aina väittää).

    > Saako kuulustelutilaisuudessa
    > tallentaa keskustelun omalla
    > nauhurilla????

    Saa (vaikka poliisi muuta koettaakin yleensä aina väittää).

    VastaaPoista
  9. PS. Tuosta nauhurista sen verran, että kannattaa pitää mieluummin nauhuri piilossa taskussa (esim. mp3-soittimet pystyvät usein tallettamaan tuntikausia puhetta) nauhoittamassa. Kun sitten myöhemmin tulee erimielisyyksiä siitä, mitä olet sanonut ja poliisi on todistettavasti väittänyt sinun sanoneen jotain muuta, on hyvä ottaa (yksi kopio monista) tuo salanauhoitus esiin ja nostattaa syyte virkarikoksesta poliisia kohtaan.

    VastaaPoista
  10. Kotietsinnän sai ainakin 90-luvulla tehdä, vaikka rikoksesta ei olisi saanut sitä 6kk vankeutta, jos kyse oli radiolain rikkomisesta.

    Laittoman radiolähettimen etsimiseen sai tehdä, vaikka ruumin tarkastuksen ja luulempa, että laki on vieläkin voimassa?

    Hirvensalmelta löytyikin sellainen todella ahkera THK.n tarkastaja, joka sitten alkoi ratsamaan la-puhelin asemia.

    Skanneri lehdestä sai aikoinaan lukea täysin uskomattomista etsinnöistä, eikä valtamedia ollut lainkaan kiinnostunut koko aiheesta, vaikka perusteet etsinnöile olivat hyvinkin heppoiset.

    VastaaPoista
  11. http://www.kaleva.fi/uutiset/uusi-pakkokeinolaki-uhkaa-heikentaa-tietoturvaa/890378

    VastaaPoista