10. lokakuuta 2010

Isoveli yrittää taas hivuttaa GPS-seurantaa autoihin

Ylenanto uutisoi tänään, että viestintäministeriön työryhmä ja liikenneturva ovat pohtineet GPS-paikantimin varustettujen mustien laatikojen laittamisesta nuorien kuljettajien autoihin. Asiaa tarjotaan tietysti näin alkujaan sillä, että seuranta tulisi vain rikkeitä tehneiden nuorten kuljettajien autoihin.

Älkää vain kuvitelko, että se jäisi siihen.

Kun GPS-paikannus ja mustat laatikot on kerran saatu käyttöön, niitä tullaan heti laajentamaan muihin autoilijoihin. "Meillä on hyviä kokemuksia näistä", "Eihän rehellisillä ihmisillä ole mitään pelättävää" ja "Tämä on teidän omaksi turvallisuudeksenne" tullaan kuulemaan uudelleen ja uudelleen, kunnes isoveljen märkä fantasia kaikkien autojen seurannasta on vihdoin saatu aikaan. En tiedä minkä firman kanssa asiaa suunnitellaan, mutta luulisin tapauksen liittyvän tähän juttuun. Kannattaa myös muistaa, että EU on ajamassa näitä "mustia laatikoita" pakollisiksi autoihin, jos niiden käyttöön ei vapaaehtoisesti aleta suostumaan.

Paitsi, että autojen GPS-paikannus on törkeää yksityisyydensuojan loukkausta ja mahdollistaa mittavan Isoveljen muodostumisen Suomeen, se on myöskin varsin tehotonta niitä kohtaan, jotka oikeasti tietävät jostain jotakin. GPS:ää ja matkapuhelinverkkoon perustuvaa seurantaa voi helposti häiritä halvoilla laitteilla. Jos nuorten kuljettajien aiheuttamiin ongelmiin halutaan oikeasti löytää ratkaisua, voin tarjota heti kättelyssä paljon helpomman vaihtoehdon: Ei anneta ajokorttia ja ajokortitta ajajilta otetaan auto valtiolle (täysin riippumatta siitä, kenen auto se on...okei, jos se on varastettu niin ehkei sitten mutta muuten) sekä mätkäistään linnatuomiot päälle. Siihen loppuu se pelleily.

Toistan ihan varmuuden vuoksi vielä, ettei kenellekään jää epäselväksi: Itse en aio tuollaista laitetta autooni laittaa missään tapauksessa. Siinä vaiheessa, kun valtio pakottaa minut ilmoittamaan jatkuvasti sijaintitietojani isoveljelle, minä tartun aseeseen puolustaakseni omaa ja muiden ihmisten vapautta. Kyllä. Luitte oikein. Tehkää ilmianto fasistisioille jos haluatte, evvk.

7 kommenttia:

  1. Eiköhän olis ennemmin aika järjestää jotain ruohonjuuritason toimintaa kuten vaikka pieni mielenosoitus tätä valvontaa vastaan?

    VastaaPoista
  2. Olisihan se hienoa, en vaan tiedä, miten se onnistuisi. Harva tajuaa tämmöisestä asiasta ja sen vaikutuksista mitään ja vielä harvempi viitsisi tulla paikanpäälle.

    Parempi ehkä vaan markkinoida noita GPS-jammereita sun muita tilpehöörejä, heh.

    VastaaPoista
  3. Oliskohan addressin paikka?

    VastaaPoista
  4. Hyvällä asialla tässä ollaan. Jatkossa laitteella voidaan tehdä halvalla nopeusvalvontaa, laitehan tietää auton sijainnin, nopeuden ja senhetkisen tien nopeusrajoituksen. Jopa parkkisakot voidaan kirjoittaa, sillä laite tietää sijaintisi 10 metrin tarkkuudella ja kuinka pitkään autosi on seisonut sillä paikalla sekä parkkiajan pituuden vai onko jopa kielletty alue. Parkkimaksut voidaan periä reaaliajassa, ajatelkaa mikä vaivojen säästö! Sieltä näkyy u-käännökset moottoritiellä ja ajo väärään suuntaan yksisuuntaisella kadulla. Kun laitteiden tarkkuus vielä kehittyy (USA:n sotilaslaitteissa noin metri), voidaan sakottaa keltaisten viivojen ylityksestäkin. Kyllä kehitys on huimaa. Ajatelkaa kuinka paljon poliiseja saadaan pois liikennevalvonnasta kuskaamaan juoppoja! Ja laitteiden toimimattomuus voidaan testata sieltä satelliitista ja pistää poliisi jahtaamaan näitä raukkoja, joiden autot on automaattisesti määrätty ajokieltoon. Ajoon pääsee uusintakatsastuksen kautta, jossa testataan, että laite varmasti toimii häiriöittä.

    VastaaPoista
  5. Joo, kaikkien ajatukset samantien sirulle seurattavaksi ja kamera ja sensorit perseeseen, jotta voidaan sakottaa ja kaikista rikkeistä, mitä tulee tehtyä ja periä ilmastoveroa pieruistakin, joita päästelee. Oikeastaan rahat voisi suoraan vähentää ihmisen pakolliselta pankkitililtä kun käteinen on kiellettyä. Järjestelmään voisi liittää myös sähköshokkilaitteen, joka myös kurittaisi väärintekijää.

    VastaaPoista
  6. No mutta Janssonin kuisaus, sinun ajatuksesihan ovat täällä verkossa kaikkien seurattavana, ihan vapaaehtoisesti niitä jakelet. Ei siinä mitään s(p)iruja aivoon tarvita.

    Ja autoilu nyt on typerintä mitä ihminen voi tehdä saadakseen perseensä paikasta A paikkaan B. Siihen hommaan kun riittää virtualreality, jonka toki odottaisin viellä kehittyvän hyväksyttävälle tasolle.

    Ja jos on pakko omaa kvanttipilveään siirtää, niin tällä puolen kaupunkia majailevat voisivat kernaasti tehdä pakolliset duunit tällä puolella kaupunkia, ja samaan aikaan kun siellä toisella, niin...

    On se takuullai kaikkien etu jos autoilu saadaan hallituksi, (lue turvalliseksi) Toki se pitää saada sillä ehdolla, että ihan suht hyvin ajavat saavat joka kuukausi tonnin pari tilille verovapaana ja ylimääräisen palkallisen lomaviikon.

    VastaaPoista
  7. Mielnkiintoista luettavaa, jos uskaltaa jättää ennakkoasenteen taakseen. Luettavaa riittää...

    http://www.armageddonconspiracy.co.uk/

    VastaaPoista